Mörkö nimeltä rengas

Muusan ja mun kisauraa varjostaa nyt paha mörkö. Tämä mörkö on nimeltään rengas. Se ei koskaan ole ollut Muusalle mikään vahva este ja sitä on ihan varmasti tehty aivan liian vähän ylipäätään. Aiemmissa kisoissa renkaalla ei vielä ollut mitään ongelmaa, mutta vappupäivän kisoissa Tamskilla Muusa ei suostunut millään menemään renkaan läpi, vaan meni sivusta. Vaikka mun olis pitänyt olla fiksu ja tajuta, että on vain jatkettava rataa, niin menin tekemään asiasta hirveän numeron, joka on tolle koiralle täysin väärä tapa toimia. Jankkasin rengasta neljä kertaa ja siinä oli vähintäänkin kaksi liikaa. Tämä pilasi sitten meiltä koko radan ja meidän tekeminen oli niin huonoa kuin se vain huonoina hetkinä voi olla. Radan jälkeen tuli itku. Miten mä olenkaan tuolle koiralle epäreilu ja pilaan siltä kaiken hauskan. Se pieni raukka ei kestä mun pettymystä ja haluaisi vajota maan alle, eikä uskalla enää yrittää epäonnistumisen pelossa. Pelkkä mun pettymys ja turhautuminen vaikuttaa siihen noin masentavasti, vaikka yritän kaikkeni peitellä niitä tunteita siltä. Mutta kyllähän sen nyt kaikki tietää, että koira lukee omistajaansa kuin avointa kirjaa. Siltä ei voi salata mitään. 

Jos koirani onkin herkkä ja pehmeä, niin ikävä kyllä olen minäkin. Itse olen se pahin kriitikko itselleni ja ihan liian armoton. Ryven edelleen näissä tunnontuskissa, joita kamala mokani aiheutti, vaikka pitäisi nostaa leuka pystyyn ja unohtaa mennyt. Kävin yhdellä psyykkisen valmennuksen luennolla huhtikuussa ja teoriassa tiedän kuinka tulisi toimia, mutta käytäntö onkin sitten jotain ihan muuta. Yritin kyllä tämän kamalan radan osalta neuvoa, jonka siellä sain. "Radan jälkeen katso video kerran, analysoi se läpi, missä meni vikaan. Sitten poista video ja jätä se taaksesi." Meni myöhään iltaan saakka ennen kuin edes pystyin katsoa koko videon, niin paljon otti päähän. Olen katsonut siitä pari pätkää uudelleen ja vasta nyt poistin sen kokonaan. Joten yritykseksi jäi tämän ohjeen toteuttaminen..

Epäonnistuneen radan jälkeen olin ihan valmis luovuttamaan ja selittelin itselle koiran olevan väsynyt, ei se jaksa kahta rataa, ei sen vire pysy yllä jne jne. Hetken jäähdyttelykävely metsässä sai kuitenkin minut toisiin aatoksiin ja ensitöikseni menin leikkimään koiran kanssa lämppäesteille. Heittelin lelua vain esteiden yli ja kun koira loikkasi perään, niin biletettiin kunnolla. Vein koiran hetkeksi autoon ja yritin keräillä itseni ja saada mielen mahdollisimman iloiseksi ja positiiviseksi. Päätin mennä kuitenkin toisen radan sillä asenteella, että pidetään vain hauskaa. Jos koira tekisi jonkun virheen, niin jatkaisin vaan siitä välittämättä. Mutta etukäteen suunnittelin myös, että jos koirassa näkyy oikeasti väsymisen merkkejä, niin lopetan radan kesken johonkin kivaan ja helppooon kohtaan. Tuuri kävi, eikä radalla ollut ollenkaan rengasta. Onneksi päätin mennä. Onnistuttiin nimittäin todella hyvin pitämään yllä iloista tekemistä ja Muusalla oli ihan hyvin virtaa vielä tällekin radalle. Muuri aiheutti pienen töksähdyksen, mutta reipas tyttö uskalsi kuin uskalsikin lopulta hypätä sen. En siis onnistunut tekemään myös muuri-ongelmaa, joka olisi voinut olla hyvinkin todennäköistä, koska se on myös treeneissä ollut epävarma este ennenkin. 

Tässä tämä hyvänmielen rata. Tuloksilla ei juhlittu, kun muurilta ja sen jälkeiseltä putkelta tuli kiellot ja yliaikaa näistä johtuen, mutta meillä oli kivaa, se on pääasia <3

Viime viikonloppuna kisattiin Sipoossa kahden radan verran ja siellä se rengasmörkö nosti päätään taas ja tehtiin kaksi hyllyä. Ensimmäinen rata oli agirata ja Muusa aiheutti sydämentykytyksiä jo radan alkupuolella kompastumalla puomilla. Onneksi se sai koottua itsensä, eikä tippunut, vaikka lähellä oli. Rata oli muuten oikein kiva ja sujuva, kunnes se rengas häämötti tokavikana esteenä. Toimin suunnitelmani mukaan ja kokeilin uusia vain kerran, mutta sitten jatkoin radan loppuun. Koira ei tainnut tästä yhdestä toistosta kuormittua juurikaan onneksi.

Hyppäriä rakentaessa jännitin kauhun sekaisin tuntein lähteekö rengas radalta vai jääkö. Tuomari ja tuomarihajoittelija jahkasivat ja vaihtoivat esteiden paikkoja moneen kertaan. Vähän joka välissä tehtiin muutoksia. Renkaan paikka vaihtui vielä viime hetkellä meille edullisemmaksi. Rengas laitettiin nimittäin toiseksi esteeksi, jolloin pääsin vetämään Muusan renkaan läpi. Ehdin jo mielessäni hurrata, että meillä on mahdollisuus onnistua, mutta eipä se niin helposti käynytkään. Muusa epäröi ja pysähtyi, yritti kiertääkin renkaan, mutta voi pojat, lopulta se kumminkin hyppäsi! Tämä oli meille tämän radan ainoa tavoite ja voitto sinänsä. Loppurata ei enää oikein ollut pelastettavissa, kun vauhti tyssäsi renkaalle ja Muusaa piti todella vahvasti kannatella radalla loppuun. Yhtäkkiä sille tuli stoppi, eikä se suostunut hyppäämään yhtä hyppyä. Otettiin siitä sitten hylly, koska koira meni ihan lukkoon, enkä viitsinyt jäädä pidemmäksi aikaa sitä houkuttelemaan. 

Eilen juttelin yhden kouluttajan kanssa tästä meidän ongelmasta ja hän oli sitä mieltä, että minulla on rengasongelma, ei koiralla. Näinhän se varmaan todellisuudessa on. Jos koiralla olikin yksi epävarma hetki, niin minä muovasin sen ongelmaksi saakka. Muuta keinoa en tähän nyt keksi, eikä keksinyt kouluttajakaan kuin treenata, treenata ja treenata. Ja treenata eniten sitä omaa mielentilaa ja mielenhallintaa. Ehkä myös muuttaa täysin ne tavoitteet, joita kisaradalta on. Ottaa tavoitteeksi vaan se, että meillä on kivaa. Käytännön treeneissä sitten tehdä renkaasta oikeasti tuttu ja varma este. Tarjoamisen kautta eri kulmista riippumatta mun sijainnista. Lähdettiin eilen sitten treenaamaan. Aloitettiin homma nyt matalalla renkaalla, koska vauhti puuttuu. Muusa hiffasi nopeasti, mitä haluan, koska esteen tarjoamista on ennenkin tehty. Palkkasin vaihdellen lelulla ja namilla. Ensi kerraksi ostan jotain superällöä kissanruokaa superpalkaksi ja jatketaan harjoituksia. Ehkä täältä vielä noustaan?

Tähän yhteyteen julkaisen vielä kisavideon Hattulan kisoista, joissa käytiin huhtikuun puolella. Rata oli hyvin töksähtelevä, eikä jäänyt yhtään hyvä fiilis, mutta sijoituttiin kolmanneksi kumminkin. Kokemuksena hyvä, kun oli eka agirata, ekat ulkokisat ja aitaamaton kenttä. Eipä Muusan menoa haitannut. Kontaktit oli hieman hitaat ja valui. Puomilla haisteli vaan ja hiippaili eteenpäin. Lisää treeniä vaatii vielä kontaktitkin selvästi, vaikka aan juoksari vaihtui aika helpolla pysäytykseen. 

Jottei tämä menisi vain surkutteluksi meidän ongelmista, niin ainakin hyllyradoilta voin positiivisina asioina nostaa esille meidän kepit. Niissä ollaan onnistuttu hyvin. Myös kontaktipinnoille on osuttu hienosti ja Muusa tekee näitä esteitä mielellään. Muusa on pysynyt lähdöissäkin upeasti joka kisoissa, vaikka lähtöongelmaakin joskus aikanaan työstettiin ja treeneissä se välillä koettelee joskos sieltä vois karata (viimeksi eilen). Yksi positiivinen huomio on myös se, että Muusahan on nyt jaksanut tehdä kaksikin rataa ihan hyvin, vaikka tästä etukäteen olinkin huolissani.

Seuraavat kisat ovatkin sitten kotikisat ja siellä on tuttu rengas. Jospa hieman positiivisemmin mielin starttaamme tällä kertaa. Katsotaan sitten taas elämää eteenpäin, pidetäänkö kisataukoa ja keskitytään treenaamiseen enemmän vai mitä tehdään.