Takapakkia

Vasta kirjoittelin tänne kuinka koirat on pysyneet terveinä, eikä Piitu ole lääkityksen aloittamisen jälkeen saanut ainuttakaan kohtausta. Kannattipa elvistellä. Maanantai-illalla Piitu sitten sai taas kohtauksen. Kohtaus oli jälleen melko pitkä. Tarkkaa kestoa on vaikea sanoa, mutta n. 7minuuttia. Hengailtiin kaikessa rauhassa sisällä, koirat omilla pedeillään, kun yhtäkkiä Piitu pomppasi pediltään ja hiipparoi kyyryssä hirveellä kiireellä olkkarin ovelle. Sohvan selkänojan yli sitä vilkaisin ja näytti siltä, että se ontuisi. Pian kuitenkin tilanne valkeni mulle ja tajusin kohtauksen olevan päällä. Kaivoin nopsasti kännykän ja kuvasin pienen pätkän kohtausta. Kauaa en pystynyt, kun oli mentävä Piitun tueksi ja turvaksi. Se hakeutuikin mielellään melkein syliin. Yritin lähteä hakemaan kohtauslääkettä keittiöstä, mutta Piitu raukka yritti tulla perään ja kaatui, kun jalat ei kantaneet. Jäin sitten vielä hetkeksi sen luo ennen kuin koitin käskyttää odottamaan ja sitten se malttoi jäädä paikoilleen ja pääsin hakemaan lääkkeen. Fiksuna tyttönä en tietenkäään ollut etukäteen lukenut lääkkeen käyttöohjetta, vaan aloin sitä tavailemaan kesken kohtauksen kyynelistä sumeilla silmillä. Samalla yritin painaa mieleeni kellonajan, jolloin kohtaus alkoi ja näpytellä fb:n epi-ryhmään kysymystä, voiko kohtauslääkettä antaa jo kohtauksen aikana. Lääkepaketin ohjeessa luki, että se annetaan vasta kohtauksen jälkeen. Samassa kohtaus menikin sitten ohi ja annoin heti peräruiskeen. Tästä näyttäisi olevan kahta ohjetta, toisille sanottu, että annetaan heti kun kohtaus alkaa ja toisille, että vasta jälkeen. 

Keskustelin tästä ell kanssa ja hän oli sitä mieltä, että nimenomaan kohtauksen jälkeen annetaan stessu. Syynä oli se, että koiran krampatessa sitä voi olla hankala laittaa, se voi tulla saman tien ulos tai koira voi olla aggressiivinen ja vaikka purra, jos menet peräaukkoon säätämään. Vahingot voi olla siis liian suuret hyötyyn nähden. Lääke ei myöskään vaikuta niin nopeasti, että sitä kannattaisi kesken kaiken laittaa, vaan nimenomaan on tarkoitettu estämään kohtausrypästä. Tokikaan rajussa kohtauksessa, joka ei meinaa mennä millään ohi ja kestää ja kestää vaan, ei lääkkeen antamisesta mitään haittaakaan ole, mutta ei välttämättä hyötyäkään. Silloin on kuitenkin jokatapauksessa lähdettävä jo päivystykseen koiran kanssa. 

Kysyin lääkäriltä myös mitä nyt tehdään, onko syytä jo nostaa annostusta. Ohjeeksi sain pitää kohtauspäiväkirjaa ja seurailla. Edellisestä kohtauksesta oli noin 4kk eli kohtausväli on suht pitkä. Ei kannata nostaa annostusta ennen kuin on pakko. Ell pyysi soittelemaan uudelleen, kun seuraava kohtaus tulee. Halusin myös hieman tarkennusta siihen, koska on syytä tosiaan lähteä päivystykseen. Kaikissa lukemissani artikkeleissa ja ohjeissa annetaan pitkittyneen kohtauksen aikarajaksi 5min, jonka jälkeen tulisi jo mennä päivystykseen. Mitään tarkkaa, oikeaa vastausta tähän ei ole. Ell oli sitä mieltä, että vähän mutulla mennään, kohtauksen laadusta ja kestosta riippuen. Kuitenkin jo 20-30 minuuttia kestävä kohtaus voi tehdä aivoihin pysyviä vaurioita eli sen mukaan kuitenkin ajoissa lähdettävä. Kaksipiippuinen juttu, kun koskaan ei voi tietää kauanko kohtaus tosiaan kestää ja meilläkin on esim. Aistiin matkaa melkein tunti. Jos hätiköi ja lähtee heti kiikuttamaan koiraa jonnekin, voi se taas olla lisästressiä ja olla yksi syy kohtauksen pitkittymiseen tai pahenemiseen. Piitun kohtaukset ovat olleet melko lieviä, eikä esim. ole kunnolla krampannut, vaan tärissyt. Kertaakaan se ei ole menettänyt tajuntaansa ja tässäkin kohtauksessa kuunteli puhetta ja pystyi toimimaan käskyn mukaan. Koiralle onkin hyvä puhua rauhallisella äänellä, joskus voi olla että tällöin kohtaus ei tulekaan kunnolla päälle. 

Olen arponut syitä, mikä olisi kohtauksen voinut laukaista. Ehkä se on ollut tuloillaan jo pidempään. Piitulla on ollut useampi stressitekijä, joista suurimpana varmasti on meidän muutto uuteen kotiin. Piitulla on ollut hieman haasteita taas tottua yksinoloon uudessa paikassa ja se on askarrellut aika paljon. Keittiöön on täällä asunnossa koirilla vapaapääsy, koska meillä ei ole keittiössä ovea, jonka voisi sulkea koirien jäädessä keskenään. Tasoilta lähtee kaikki, mitä sinne on vahingossa unohtunut. Hieman raollaan olevasta kaapinovesta on tunkeuduttu ja revitty ja levitelty mm. kartonkikeräyspussin sisältö pitkin lattiaa. Tomaattia on jyrsitty ja puinen paistinlasta mm. Viime viikonloppuna olin festareilla ja Piitu on varmasti stressannut siitäkin, kun olin yötä poissa kotoa. Tämän kuukauden aikana, mitä ollaan ehditty uudessa kodissa asua, Piitu on myös muutaman kerran atunut Muusaa, jota se ei ole Muusan sterkan jälkeen enää tehnyt. Tämäkin voi kertoa stressitasojen korkeudesta. Kohtauspäivänä meillä kävi puudelikavereita omistajineen kylässä ja juoksuteltiin niitä pareittain tuossa pihassa. Piitu tietenkin oli ihan "tiloissa" jo ensin siitä, että pääsi kavereiden kanssa leikkimään, mutta ehkä vielä kiihtyneempi sitten, kun joutui sisällä yksin odottamaan, kun oli toisten vuoro. Eekä se oli näiden kaikkien summa, joka kohtauksen lopulta laukaisi, tai sitten näillä ei ollut mitään merkitystä ja se olisi tullut jokatapauksessa. Voin vain arvuutella. Kuitenkin toivoisin, ettei meidän elämän tarvitsisi mennä siihen, että joutuisin sitä jotenkin rajottamaan. Ainakaan tässä vaiheessa en siihen aio ryhtyä missään nimessä.

Piitu palautui kohtauksesta todella nopeasti ja olisi ollut heti valmis leikkimään Muusan kanssa. Myös koko viikon se on nyt ollut oma, normaali itsensä. Vähän taas helpottaa omaa oloa, mitä enemmän aikaa kohtauksesta kuluu, eikä uutta kohtausta kuulu. Jatkuva pelko sitä kumminkin on toisen puolesta, koska tulee se ensimmäinen Grand Mal-kohtaus vai tuleeko sitä. Mutta onneksi sen pelon pystyy jättämään välillä taka-alalle. Päivä kerrallaan mennään ja nautitaan joka hetkestä yhdessä, eikä murehdita tulevaa <3 

Videolla näkyy kohtauksen alkua. Tämän jälkeen Piitu oli käytännössä melkein sylissä, joten kuvaaminen oli hankalaa. Tärinä kuitenkin oli voimakasta ja koira hieman poissaoleva. Kroppa ei pelittänyt, joten oli mielellään makuulla. Maiskuttelua oli myös taas, kuten aiemmissakin kohtauksissa. Kohtauksen mentyä ohi oltiin kovin hellyydenkipeitä. Aggressiivisuutta ei ilmennyt edes Muusaa kohtaan, joka käskytyksestä huolimatta ehti pari kertaa tulla Piitun lähelle. 

Ikuinen ykkösluokkalainen

Olen elänyt viime aikoina aikamoista tunteiden vuoristorataa. Meillä oli huikea draivi päällä. Koko ajan siinsi kisakentät mielessä ja selasin jo kisakalenteria pitkälle kevääseen. Pieni huoli ja epäusko kolkutteli takaraivossa, mutta vaiensin sen määrätietoisesti ja jatkoin haaveilua ja suunnittelua. Tiputettiinhan minut maanpinnalle lopulta. Kolahdus oli kova. Minulla on enää vain yksi kisakoira.

Kaksi vuotta sitten Piitu sai ensimmäisen kohtauksensa, josta voi lukea lisää TÄÄLTÄ. Silloin meille sanottiin, että yhden kohtauksen perusteella ei vielä lähdetä tutkimaan, vaan vasta jos kohtaus uusii. Kaksi vuotta kohtaukset pysyivät poissa. Helmikuussa Piitu sai jälleen kohtauksen. Tämä kohtaus oli hieman erityyppinen kuin ensimmäinen ja myös lievempi. Olin itse keittiössä ja luulin, että koirat alkoivat leikkimään olohuoneessa, kun kuulin kynsien raapivan laminaattiin. Ääni kuulosti kuitenkin jotenkin oudolta ja menin katsomaan. Piitu makasi maassa ja yritti nousta, mutta ei päässyt ylös. Pienellä tuella se pääsi ylös, mutta huojui ja vapisi. Tuin sitä, että se pysyi pystyssä. Kohtaukseen liittyi myös maiskuttelu ja pian alkoi kuolaa tippua holtittomasti. Parin minuutin jälkeen vapina loppui ja Piitu alkoi läähättää. Koko ajan se oli hieman poissaoleva. Kohtaus itsessään ei kestänyt kauaa, mutta ilmeisesti ns. jälkivaihe kesti tovin vielä kohtauksen jälkeen. Jälkivaiheessa Piitu jo rauhottui makoilemaan, mutta läähätti edelleen ja piti jonkin aikaa päätä ylhäällä ennen kuin lopulta rentoutui kokonaan.

Olin kahden vaiheilla ryntäänkö eläinlääkäriin välittömästi. Piitu oli kumminkin ihan normaali, iloinen itsensä ja voi hyvin, niin päätin kumminkin seurailla tilannetta. Aika kun menee nopeasti, niin hurahtikin nelisen viikkoa. Silloin Piitu sai jälleen uuden kohtauksen. Lauantai-aamuna heräsin kuudelta Piitun outoon liikehdintään. Se huojui ja vapisi lattialla sängyn päädyssä ja maiskutteli jälleen. Kun se huomasi, että olen hereillä, oli se ihan skarppi ja tuli kerjäämään rapsutuksia ja häntä heilui vimmatusti. Poissaolevuutta ei siis liittynyt tähän kohtaukseen oikeastaan lainkaan. Kohtaus oli hyvin lievä ja meni ohi nopeasti. Läähätys tuli myös mukaan loppuvaiheessa. Päätin, että heti maanantaina varaan Piitulle ajan tutkimuksiin.

Saatiinkin aika heti maanantai-illalle. Piitulle tehtiin yleistutkimus ja otettiin verikokeet ja virtsanäyte. Kaikki veriarvot olivat normaalien rajoissa, eikä mitään muutakaan selvinnyt, mikä voisi olla kohtausten syynä. Meille suositeltiin vielä sappihappotestiä myöhemmin otettavaksi, kun sitä ei enää näin myöhään illalla voinut ottaa. Käymme siinä varmasti jossain vaiheessa myös. Kohtausten ja tutkimusten perusteella Piitulla epäillään hyvin vahvasti epilepsiaa. Varmaa diagnoosia ei kuitenkaan vielä saatu, enkä tiedä saadaanko koskaan. Piitu sai nyt kumminkin reseptit epilepsialääkkeeseen (Pexion) ja kohtauslääkkeeseen (Stesolid). Ohjeena oli aloittaa lääkitys jos kohtausväli on alle 6 viikkoa, tulee useampi kohtaus saman päivän aikana tai pitkittynyt ns. Grand Mal-kohtaus, joka ei mene itsestään ohi, vaan vaatii välitöntä eläinlääkärin hoitoa.

Olin hyvilläni, kun lääkitystä ei aloitettukaan heti. Piitun kohtaukset ovat aina tulleet levossa, eikä niitä ole voinut yhdistää suurempaan rasitukseen, kuten kisoihin tai rankempiin treeneihin. Voinemme siis jatkaa eloa ihan normaalisti ja harrastaa edelleen. Kisaaminenkin olisi mahdollista niin kauan kunnes lääkitys jouduttaisiin aloittamaan. Kaikki epilepsialääkkeet ovat nimittäin doping-listalla, joten kisaaminen ei tule enää kysymykseen, kun lääkitys on päällä.

Ehdin jo miettiä, että ilmotan koiran nyt mahdollisimman moniin kisoihin ja kisataan se mitä ehditään. Oman seuran sunnuntain kisoihin olin molemmat koirat jo ilmonnut ja olin iloinen, ettei ne jääkään meiltä välistä. En olisi uskonut, että uusi kohtaus tulee niin pian, jo tiistai-yönä, kolme päivää edellisestä kohtauksesta. Tämä yöllinen kohtaus oli hyvin samankaltainen kuin edellinen ja hyvin lievä, mutta kestoltaan jo huolestuttavan pitkä. Se kesti noin 10 minuuttia. Olin jo varma, että joudutaan lähtemään Aistiin keskellä yötä. Lopulta kohtaus meni kumminkin ohi. Nukkumisesta ei tietenkään meinannut tulla enää mitään, kun koko ajan tarkkailin Piitua, joka vain nukkui makeita koiran unia. Loppuyö meni siis rauhallisissa merkeissä. Seuraavana päivänä kävin hakemassa Piitulle lääkkeet ja keskiviikko-iltana aloitin lääkityksen. En uskaltanut odottaa enää. Koko työpäivän oli itku kurkussa ja sanoinkuvaamaton huoli koirasta. Maalailin kauhukuvia kuolleesta koirasta odottamassa kotona, kun tulen töistä. Tietenkin vastassa oli hyvinvoiva ja iloinen koira ja saatoin huokaista helpotuksesta. Jotenkin tämän viimeisen kohtauksen myötä iski tuo koko musertava totuus tajuntaan todenteolla. Mulla on sairas koira. Koira, jolla on tämä sairaus koko lopun elämää. Siitä ei voi parantua. Ei ole varmaa toimiiko lääkitys ja vaikka se toimisi nyt, takeita sen toimivuudesta ei ole ikuisesti. Lääkitystä voidaan joutua nostamaan. Tai vaihtamaan. Jos lääkettä joudutaan vaihtamaan toiseen, toinen lääke on maksatoksinen, jolloin joudutaan jatkuvasti seuraamaan maksan rasittumista. Koska vaan voi tulla koiran hautaan vievä kohtaus tai jos kohtaukset tulevat todella rajuina, voi niistä aiheutua aivoihin pysyviä vaurioita. Piitun veljen Onnin vei tuollainen raju kohtaus jo yli vuosi sitten. Myös Piitun siskolla on ollut yksi kohtaus samoihin aikoihin, jolloin Piitun ensimmäinen kohtaus oli. Huoli koirasta on todella suuri.

Toisaalta näissä kauhukuvissa on turha rypeä. Epilepsia ei välttämättä ole mikään mahdoton sairaus. Koira voi toivottavasti elää lopun elämäänsä onnellisena ja hyvää koiran elämää, kun hoitotasapaino on saavutettu. Ehkä se lopulta kuolee vanhana johonkin aivan muuhun kuin epilepsiaan. Joskus lääkitystä voidaan pienentää tai jopa lopettaa kokonaan joksikin aikaa. Usein lääkitys joudutaan kuitenkin jossain vaiheessa aloittamaan uudelleen. On vain elettävä päivä kerrallaan ja toivottava parasta.

Sairaskertomuksia...

"Mikä hätänä, ystävä?"

Jos viime vuosi olikin Piitun terveyden osalta surkea, niin ei alkanut hyvin tämäkään vuosi. Sairaslomalla ollaan jälleen.. Edellisestä sairaslomastahan ei ole kauaa, kun joulukuussa Piitu sai viiltohaavan takajalan anturaan ja sitä paranneltiin jonkin aikaa liikkuen kevyemmin ja tassussa side suojaamassa joka ulkoilulla. Vetramililla saatiin tassu kuntoon ja Piitu sai muutaman viikon nauttia kunnon riekkumalenkeistä.

Tätä iloa ei kauaa kestänyt. Nyt tammikuussa Piitu kävi pitkästä aikaa taas Marjella hierottavana. Piitua on hieronut tässä välissä kaverini, joka on juuri valmistunut koirahierojaksi, eikä näillä käynneillä ole tullut ilmi mitään erityistä. Marjella on kuitenkin vuosien vankka kokemuspohja ja hänellä olikin meille hieman ikäviä uutisia.

Oikeassa takapolvessa, jossa niveltulehdus todettiin viime syksynä, oli nyt turvotusta ja selkeää lihaskatoa etureiden lihaksissa verraten vasempaan takajalkaan. Eteenpäin taivutettaessa polvi naksui ja samanpuolen lonkassakin tuntui lievää löysyyttä (lonkkalausunnossa lukee, että oikea lonkka oli rajatapaus, tuskin siis lausuttaisi enää A:ksi). Polvi ei siis näemmä ole parantunut kokonaan vieläkään. Lihaskato ja vasemmalta puolelta löytyneet lukot kielivät siitä, että Piitu on jonkin verran varonut käyttämästä tuota oikeaa jalkaa. Kipeä se ei tuntunut olevan, mutta kyse saattaa olla opitusta virheliikkeestä.

Jonkin verran olen itse huomannut takapäässä jäykkyyttä rankemman liikunnan jälkeen levolta noustessa, ontumista ei kuitenkaan ole ollut. Tähän on auttanut todella hyvin BOT-verkkoloimen käyttö. Jouduin ajelemaan Piitun jälleen nakuksi, jotta se pystyy käyttämään BOTia sisälläkin, pidemmässä karvassa sille tuli takin kanssa hirveän kuuma, eikä sitä voinut käyttää. Jäykkyys lisääntyi tuona aikana selkeästi. Kun karvat saatiin välistä pois, Piitu pystyy pitämään BOTia pidempiä aikoja kerrallaan. Rankemman liikunnan jälkeen ollaan pidetty yön yli ja koira on selkeästi vetreämpi. Ei ne siis ihan huijausta ole, vaikka asiasta on paljon ollut keskustelua koiraihmisten keskuudessa.

Piitu hierottiin nyt takapäästä ja selästä kunnolla auki. Piitu sai myös laseria monipistehoitona. Etupäätä ei tällä kertaa käsitelty ollenkaan. Lukkoja naksahteli auki juurikin tuolta vasemmalta puolelta rintarangan ja lannerangan ns. liittymäkohdasta ja jostain kohtaa kyljestä myös. Piitu on siis kiertäny itseään vasemmalle ja keventänyt näin oikealle jalalle tulevaa painoa, joka on aiheuttanut näitä lukkoja ja kireyttä vasemman puolen lihaksiin. Tuo aikaisemmin ongelmakohtana pidetty lantio ei kuitenkaan ollut nyt kovin pahasti jumissa. Jonkin verran kireyttä kyllä, mutta se ei suinkaan ollut se pahin kohta, josta olin todella yllättynyt. Se on kuitenkin sekä eläinlääkärin, että toisen hierojan mielestä ollut aina kivikova ja nimenomaan se ongelmakohta Piitulla. Marje muistutti kyllä siitä, että täytyy muistaa erottaa se jännittämisestä johtuva kireys. Piituhan jännittää kovasti aina alkuun ja eläinlääkärissä etenkin koko käynnin ajan se on kuin puupökkelö. Hieman harhaanjohtavaa siis saattoi olla se, kun ell katsoi Piitun liikettä lääkärissä sisätiloissa, hieman liukkaalla laattalattialla. Alusta huono, joka varmasti saa koiran jännittämään lihaksia ja vielä ympäristö jännittävä, jossa koira kulkee häntä alhaalla, kun pelottaa. Eipä siinä varmaan täysin oikeaa kuvaa liikkeestä voi saada..

Piitun kuntoutukseen sain Marjelta hyviä vinkkejä. Kuntoutus on hidasta puuhaa ja voi Marjen sanoin hyvin viedä puolikin vuotta. Luultavasti olen edennyt Piitun kanssa turhan nopeasti liikunnan lisäämisessä ja treenatakin alettiin suht nopeasti, vaikkakin kevyitä treenejä tehtiin. Nyt on siis parempi ottaa ihan rauhassa, ajan kanssa, että saadaan Piitu kuntoon. Marje suositteli Piitulle "ohjattua liikuntaa" eli ihan hihnalenkkejä, mutta sen lisäksi myös liikkumista flexissä, jossa on enemmän liikkumatilaa, mutta ei pääse riekkumaan. Mitään liukastumisia ei saa nyt missään nimessä tulla, koska polvea tukemassa ei ole enää niin paljon lihasta ja näin ollen ristisiteiden meneminen on suurena riskinä jos polveen tulee ns. sivuttaisliikettä. Muusan kanssa riehumiset ovat siis pannassa tai ylipäätään vapaana juoksemiset, Piitu kun ei osaa mitään jolkottelua vaan menee aina ihan reikäpäänä eteenpäin ja kaatuileekin kovassa vauhdissa helposti.Täytyy myös huomioida alusta, missä liikutaan. Mieluiten tasainen alusta, joka ei ole liukas. Toki näissä sääolosuhteissa hieman haastavaa sellaista on välillä löytää..

Syviä lihaksia aktivoidaan ihan DOBOilulla ja sitten nostamalla vastakkaisen puolen etu- ja takajalka yhtaikaa ilmaan ja keikuttamalla koiraa, jolloin se joutuu tekemään syvillä lihaksilla töitä pysyäkseen pystyssä. Molemmille puolille n. 1min kerrallaan. Ell antamat jumppaohjeet voidaan sitten unohtaa, nämä Marjen ohjeet on hieman helpommin toteutettavissa kotioloissa. Lihaskuntoa voidaan pitää myös yllä ja saada sinne oikeaankin reiteen lihasta takaisin ihan kevyellä hankitreenillä max. 10min kerrallaan siis hangessa ohjatusti hihnassa kävelyä ja ravia. Tällaisessa hankitreenissä koira ei voi oikeastaan käyttää jalkoja eri tavalla eli ei pääse tekemään virheliikettä oikealla jalalla jolloin molemmille puolille saadaan samanlainen rasitus. Marje suositteli myös Piitulle uintia, josta olin vähän hämmästynyt, kun ell nimenomaan kielsi Piitulta uinnin. Marjen perustelut olivat kuitenkin hyvät, uintiasento on se merkittävä tekijä, väärässä asennossa uiminen voikin tehdä vaan hallaa ja saada koiran jumiin, mutta oikeassa asennossa uiminen on mitä parhainta liikuntaa. Vedessä koira todennäköisesti käyttää molempia puolia samalla tavalla, koska siellä ei tunne kropan painoa ym. Ja näin ollen se oikeakin puoli pääsee vahvistumaan. Eli Piitun tapauksessa uittajan kanssa ehdottomasti sitten uimaan. Tällä hetkellä rahatilanne ei anna periksi, mutta varmasti tässä kevättalvella käydään muutamia kertoja uimassa.

Marje teetti Piitulla lopuksi vähän temppuja (istu, maahan). Huomattiin, että Piitu jätti koko ajan oikeaa jalkaa hieman eteenpäin eli ei varannut yhtä paljon painoa molemmille puolille. Marje kehoitti kiinnittämään tähän huomioita myös ja korjaamaan jalan oikein. Tosin viretilasta riippuen vähän hankala tehtävä, kokeilin nimittäin kotona ja Piitulla oli tällöin tosi korkea vire ja se singahti pomppimaan takajaloilleen heti, kun yritin korjailla, tai kellahti lonkalle makuussa, kun liikuin sen sivulle. Saa nähdä siis, mitä tämän suhteen on tehtävissä..


Marjen suositukset oli siis eläinlääkäriin sekä lisäämään ruokavalioon glukosamiinin, sekä Hyalutidinin, jotka tukevat nivelten toimintaa ja B-vitamiinikuurit edelleen. Aloitin Piitulle heti uuden B-vitamiinikuurin, vaikka edellisen loppumisesta ei kauaa aikaa ollutkaan ja hankin tuota Hyalutidinia. Glukosamiinia en vielä ostanut. Marje myös sanoi, että on oltava vähän "kyttä" eli tiiviisti seurattava koiran vointia ja takapään käyttöä. No sellainen musta on kyllä kieltämättä tullutkin, ihan vainoharhaisuuteen saakka. Sovittiin, että eläinlääkärikäynnin jälkeen mietitään yhdessä Piitun jatkohoitoa, kun tiedetään enemmän.

Maanantaina kävimme sitten eläinlääkärillä. Siihen asti Piitu oli kevyellä liikutuksella eli tehtiin sen kanssa vain remmilenkkejä. Ell venyi aika pitkälle, kun meidän ortopedi oli lomalla, mutta saatiin onneksi aika heti maanantaille, kun hän oli palannut töihin. Ell ei ollut kovin huolestunut tilanteesta, polvessa ei ollut nyt turvotusta juuri ollenkaan. Mietittiinkin, että hieronnassa tuntunut turvotus saattoi johtua edellispäivän reilu 2h hankirallista. Ell katsoi (taas sisätiloissa!) Piitun liikettä ja huomasi, että oikealle käännyttäessä Piitu ei halua käyttää normaalisti tätä kipeää jalkaa, vaan ns. töpöttää käännösessä sillä. Kiertoliike jalassa ei siis ilmeisesti tunnu Piitusta mukavalta.

Piitu sai Cartrophen-kuurin, josta ensimmäinen pistos annettiin lääkärin vastaanotolla ja loput kolme pistosta annan itse kotona. Viimeisen pistoksen jälkeen viikon väli ja sitten jatketaan Hyalutidinilla. Glukosamiinia ell ei suositellut aloittaa yhtäaikaisesti Cartrophen-kuurin kanssa ja jäi tarkistamatta, koska sitä aloittelemme. Todennäköisesti viimeistään sitten, kun Hyalutidin-kuuri loppuu.

Lepoa määrättiin 2 viikkoa, jolloin saa tehdä kevyitä hihnalenkkejä suoralla, tasaisella alustalla. Sitten pikkuhiljaa lisää liikuntaa. Ell näytti kuinka tunnustelen polven turvotusta itse ja kehoitti tekemään tätä aina ainakin rankemman liikunnan jälkeen, kun koira on levännyt. Turvotus ei nouse heti, vaan nimenomaan levon jälkeen. Jos Piitun vointi menee huonompaan suuntaan, niin soitto ell. Näillä siis mennään ja katsotaan, miten tilanne kehittyy..

Koska tässä ei vielä ole yhdelle koiralle tarpeeksi ja olen tainnut tehdä jonkin merkittävänlaatuisen virheen tässä elämässä, josta mua rankaistaan kovemmalla kädellä, tässä ei ollut vielä kaikki. Nimittäin torstain ja perjantain välisenä yönä havahduin yhtäkkiä siihen, kun Piitu nousi pediltään ja kaatui, yritti nousta ylös ja kaatui uudestaan, jonka jälkeen se alkoi kouristella holtittomasti. Syöksyin sängystä pitelemään sen päätä, ettei se loukkaa itseään aivoissa vain yksi ajatus: 

EPILEPSIAKOHTAUS. 

Kouristelu kesti vain muutaman sekunnin, jonka jälkeen Piitu yritti nousta istumaan. Silmät olivat lautasen kokoiset ja Piitu oli ihan kuutamolla, kroppa ei pelittänyt, Piitu vaan huojui. Pidin siitä kiinni, enkä päästänyt liikkumaan. Pikkuhiljaa muutaman minuutin kuluessa Piitu palasi normaaliksi, silmiin tuli katse, joka kertoi sen olevan jälleen läsnä tässä maailmassa ja keho rauhottui. Sitten Piitu nousi ylös ja oli hetkessä ihan normaali, oma, iloinen itsensä. Kohtauksen jälkeen se hieman läähätteli ja joi mielellään vettä. Se oli tosi hellyydenkipeä ja häntää heilutellen se tunki päätä syliin ja vaati rapsutuksia. Käväistiin pihalla ja sielläkin se iloisena meni ja teki tarpeensa.

Varmuudellahan ei voi tietää, mikä tämä kohtaus oli. Lueskelin yöllä netistä epilepsiasta koirilla ja kuten arvelinkin, harvoin ensimmäisen kohtauksen jälkeen vielä tehdään asialle mitään. Päätin kuitenkin seuraavana päivänä soittaa varmuudeksi eläinlääkärille. Hoitsu puhelimessa sanoi, että sitten jos kohtaus uusii, tehdään tarkemmat tutkimukset, siihen asti seuraillaan tilannetta. Usein koiralle voi tulla koko elämänsä aikana vain tämä yksi ja ainoa kohtaus, josta syystä ei niin hanakasti olla heti aloittamassa tutkimuksia, vaan vasta useamman kohtauksen jälkeen.

Mm. TÄÄLLÄ oli hyvää tietoa koiran epilepsiasta.

Koiran epilepsia: Diagnosointi
Koiran epilepsia voi olla joko idiopaattista eli sisäsyntyistä tai seurausta jostain muusta sairaudesta tai vammasta. Aluksi koiralle tehdään kliininen- ja neurologinen tutkimus. Lisäksi otetaan tarvittavat veri- ja virtsakokeet, joilla poissuljetaan tiettyjä sairauksia ja samalla selvitetään munuais- ja maksa-arvojen perusteella kyseisten elimien toimintakunto. Tarvittaessa koira ohjataan jatkotutkimuksiin (aivosähkökäyrä, magneettikuvaus, selkäydinnestenäyte).
Diagnoosin teko on pitkälti muiden kohtauksia aiheuttavien tekijöiden poissulkemista. Idiopaattisessa epilepsiassa koira käyttäytyy kohtausten välillä normaalisti ja on kohtauksia lukuunottamatta terve neurologisesti ja fysiologisesti.
- See more at: http://www.elainlaakariin.fi/koiran-epilepsia/#sthash.4HCNu90i.dpuf

Koiran epilepsia: Diagnosointi
Koiran epilepsia voi olla joko idiopaattista eli sisäsyntyistä tai seurausta jostain muusta sairaudesta tai vammasta. Aluksi koiralle tehdään kliininen- ja neurologinen tutkimus. Lisäksi otetaan tarvittavat veri- ja virtsakokeet, joilla poissuljetaan tiettyjä sairauksia ja samalla selvitetään munuais- ja maksa-arvojen perusteella kyseisten elimien toimintakunto. Tarvittaessa koira ohjataan jatkotutkimuksiin (aivosähkökäyrä, magneettikuvaus, selkäydinnestenäyte).
Diagnoosin teko on pitkälti muiden kohtauksia aiheuttavien tekijöiden poissulkemista. Idiopaattisessa epilepsiassa koira käyttäytyy kohtausten välillä normaalisti ja on kohtauksia lukuunottamatta terve neurologisesti ja fysiologisesti.
- See more at: http://www.elainlaakariin.fi/koiran-epilepsia/#sthash.4HCNu90i.dpuf

Koiran epilepsia: Diagnosointi
Koiran epilepsia voi olla joko idiopaattista eli sisäsyntyistä tai seurausta jostain muusta sairaudesta tai vammasta. Aluksi koiralle tehdään kliininen- ja neurologinen tutkimus. Lisäksi otetaan tarvittavat veri- ja virtsakokeet, joilla poissuljetaan tiettyjä sairauksia ja samalla selvitetään munuais- ja maksa-arvojen perusteella kyseisten elimien toimintakunto. Tarvittaessa koira ohjataan jatkotutkimuksiin (aivosähkökäyrä, magneettikuvaus, selkäydinnestenäyte).
Diagnoosin teko on pitkälti muiden kohtauksia aiheuttavien tekijöiden poissulkemista. Idiopaattisessa epilepsiassa koira käyttäytyy kohtausten välillä normaalisti ja on kohtauksia lukuunottamatta terve neurologisesti ja fysiologisesti.
- See more at: http://www.elainlaakariin.fi/koiran-epilepsia/#sthash.4HCNu90i.dpuf