Aika taas koota viime vuosi pakettiin. Mitä tulikaan tehtyä mm. harrastusrintamalla. Haikein mielin tätä kirjoitan, kun muistot Piitusta tulvii taas vahvasti mieleen. Tämä vuosi oli meille hyvin raskas, mutta aivan upea harrastusvuosi koettelemuksista huolimatta. Vuosi oli merkityksekäs sisältäen monia ensimmäisiä ja viimeisiä kertoja, monta alkua ja loppua, kuten otsikkokin jo kertoo.
Vuosi alkoi ikävissä merkeissä Muusan nisäkasvaimen leikkauksella. Samalla Muusa steriloitiin. Tammikuu meni siis Muusan osalta kovasti saikkuillessa, kun se pääsi vielä nuolemaan sterkkaushaavaa, joka sitten tulehtui ja Muusa joutui syömään vielä toisen antibioottikuurin. Onneksi muutoin Muusa toipui leikkauksesta nopeasti, eikä ollut kovin kipeä. Kipulääkettä ei joutunut syöttämään kuin muutaman päivän. Toivuttuaan tarpeeksi päästiin aloittamaan sen kanssa uusi harrastus, nimittäin rally-toko. Muusa olikin hirmu taitava ja innokas rallyoppilas. Piitun kanssa treenattiin agilitya vuoden alusta seuran omissa treenissä viikottain koko vuosi. Muusan kanssa treenasin agilitya lähinnä omatoimisesti ja välillä otin yksittäisiä treenipaikkoja tuntipörssistä pitkin vuotta. Omatoimitreenit keskittyi pääasiassa itsetunnonkohotukseen ja leikkiin.
Helmikuulla päästiin kisaamisen makuun. Aloitettiin oman seuran epiksissä, joissa päätin testata kontaktien toimimista radalla. Ilmoitin molemmat koirat mölleihin ja hienosti sujui kontaktit. Piitun kanssa kävin virallisissa kisoissa ja saavutettiin meidän ensimmäinen LUVA Janakkalassa. Toiset kisat menikin aivan penkin alle, vaikka tulos sielläkin tehtiin. Surkeutta oli luvassa myös tälle kuulle, koska Piitu sai epilepsiakohtauksen kahden vuoden tauon jälkeen.
Maaliskuussa käytiin Piitun kanssa epilepsiatutkimuksissa eläinlääkärillä, koska kohtaus uusi jälleen. Saatiin resepti Pexion-lääkkeeseen, joka aloitettaisiin jos kohtausvälit pienenisi tai tulisi rajuja kohtauksia. Piitun kanssa oltiin ihan liekeissä, kisakärpänen oli puraissut kunnolla ja nautin sen kanssa tekemisestä aivan täysillä. Treeneissä kehityttiin hurjaa vauhtia, niin seuran omissa treeneissä kuin ulkopuolisten kouluttajien opissa.
Muusan kanssa korkattiin viralliset kisat hyppärillä, jolta tuli kaksi kieltoa. Seuran omissa kisoissa käytiin myös, kepeille viennissä jotain säätöä ja siitä 5 ja yliaikaa. Sijoituttiin kuitenkin toisiksi eli ensimmäistä kertaa palkintopallilla. Uskaltauduttiin Piitun kanssa agilityradoille ensimmäistä kertaa ja huikean hienosti menikin, sillä tehtiin ekalla radalla meidän toinen LUVA ja toisella radalla kävi se viimeinenkin vain yhden riman päässä. Vaikka radat oli hienoja, niin pikkuisen kyllä harmitti oma rytmitysvirheeni, jonka vuoksi rima tippui. Nämä jäikin sitten Piitun viimeisiksi kisoiksi, koska muutama päivä ennen seuraavia kisoja Piitulla jouduttiin aloittamaan epilepsialääkitys ja se oli meidän kisauran loppu.
Huhtikuussa käytiin Muusan kanssa Hattulassa kisaamassa ekaa kertaa agiradalla, töksähtelevää menoa, mutta jälleen sijoituttiin kolmansiksi. Käytiin kokeilemassa myös rally-tokoa möllikisoissa molempien koirien kanssa ALO-luokassa. Tehtiin hyväksytyt tulokset. Itsellä unohtui molempien koirien kanssa löysätä hihna lähdössä, joten hihnan kiristymisestä johtui oikeastaan kaikki virheet. Hyvä opetus itselle ennen kuin virallisiin kisoihin menoa. Vappuaattona korkattiin sitten Muusan kanssa viralliset kisat oman seuran kisoissa. Hirveästi jännitti uuden lajin parissa, mutta hyväksytty 93/100 pistettä vetästiin ja 4. sija. Hieno aloitus! Piitu vietti tässä kuussa myös 5v. syntymäpäiviään herkkuja syöden ja kavereiden kanssa rallaten.
Vappupäivänä Muusa täytti jo 3 vuotta. Synttäriä Muusa vietti agilitykisoissa. Toukokuu olikin meille vilkas kisakuukausi. Käytiin kolmissa kisoissa, joissa kaikissa mentiin kaksi rataa. Muusa jaksoi yllättävän hyvin kaksi rataa päivässä, vaikka toinen ei koskaan ollut yhtä vauhdikas kuin ensimmäinen. Alkukuun kisoissa renkaasta muodostui meille hirveä mörkö ja tehtiinkin melkein kaikilla radoilla hyllyt. Otettiin rengas tehotreeniin. Lähdettiin ratkomaan ongelmaa tarjoamisen kautta ja tuloksia tuli nopeasti. Vahvistettiin myös hieman jännää muuria, jolla tuli helposti kieltoja. Loppukuun kisoissa rengasmärkö oli selätetty ja tehtiin oman seuran kisoissa meidän ensimmäinen nolla ja LUVA! Fiilis oli sanoinkuvaamaton ja muutamat onnenkyyneleet tuli vuodatettua. Oikea työvoitto! Näihin kisoihin ainoa tavoite oli hyvän fiiliksen säilyttäminen, viis virheistä. Siinä todella onnistuttiin, jopa jälkimmäisellä radalla, jolla tuli kepeiltä kielto.
Kesäkuussa Piitu kävi aivan liian pitkän tauon jälkeen osteopaatilla ja olikin päässyt aika pahaan jamaan liukkaan talven jäljiltä. Loppuvuosi käytiinkin n. 8 viikon hoitoväleillä käsittelyssä ja saatiin Piitu parempaan kondikseen. Sappihappotesti Piitulle tehtiin myös liittyen näihin epilepsiatutkimuksiin. Testissä maksan toiminnassa ei mitään häikkää.
Kuun vaihteessa sanottiin kerrostaloelämälle hyvästit ja muutettiin maalle omakotitaloon. Lomailtiin miehen kanssa yhtäaikaa ja totuteltiin omakotiasumiseen. Parin viikon asumisen jälkeen saatiin rakennettua koirille aitaus ja kylläpä oli luksusta, kun sai päästää koirat vain ovesta pihalle riekkumaan. Piitulle muutto oli aika kova pala. Sen hermorakenteella ei ihan pystynyt käsittelemään, kun yhtäkkiä olikin niin paljon tilaa. Se näkyi yksinoloissa. Piitu söi yksinollessaan keittiöstä kaiken mitä irti lähti ja paristi sai revittyä roskiksen. Kämpässä oli joka kerta stressikakkoja ja -pissoja. Ilmeisesti suuresta stressistä johtuen Piitu sai lääkityksen läpi myös yhden epilepsiakohtauksen. Ongelma jatkui vielä elokuulle, mutta saatiin lopulta ratkaistua sillä, että koirat suljettiin yksin jäädessään yhteen huoneeseen. Rajattu tila rauhoitti Piitua ja tarpeiden tekeminen sisälle loppui. Lomaillessa tuli tehtyä kaikkea mukavaa, kuten retkeiltyä kaverin ja hänen koiriensa ja lapsensa kanssa luontopolulla ja kokeiltua ensimmäistä kertaa telttailua. Yövyttiin siis yksi yö teltassa Nuuksiossa siskon, serkkuni ja kolmen koiran voimin.
Elokuussa käytin Muusan MH-luonnekuvauksessa Kangasalla. Tosi mielenkiintoinen kokemus. Toiset rallytokokokeet oli samana viikonloppuna Kaarinassa, hyväksytty tulos 95/100pisteellä. Käytiin taas kesätauon jälkeen agilitykisoissa KKK:lla. Perus Muusaa oli nämä radat, kieltoja tuli, mutta ei mitään erityisen huonoa tekemistä. Piitun kanssa käväisin rallytokon möllikisoissa extempore kokeilemassa onneamme AVO-luokassa. Sen verran onnistunut oli tämä hupikokeilu, että 98/100 pistettä saatiin, jolla irtosi luokan voitto. 20.8. oltiinkin miehen kanssa jännän äärellä, kun raskaustesti näytti plussaa.
Syyskuussa oli ALO-luokan viimeinen rallykoe noin viiden minuutin ajomatkan päässä kotoa. Koe itsessään ei mennyt kovin hyvin, mutta kuitenkin vielä hyväksytysti, joten ansaittiin koulutustunnus RTK1. Aloitettiin myös rally-ryhmässä treenit ajatuksena paneutua AVO-luokan liikkeisiin Muusan kanssa. Loppujen lopuksi treenit jäivät meidän osalta väliin kerta toisensa jälkeen ensin alkuraskauden vaivojen, kuten pahoinvoinnin, väsymyksen ja lähes päivittäisten päänsärkyjen vuoksi. Loppujen lopuksi kiinnostuskin lopahti, kun olisi oikeasti pitänyt alkaa koiraa kouluttamaankin. ALO-luokan jutut kun tuli aikalailla ilmaiseksi vain pohjataidoilla. Piitun kanssa Jenna Caloanderin treeneissä koettiin huikeita onnistumisia ja jäätiin pohtimaan Jennan ehdotusta poikkeusluvan anomisesta Kennelliitolta, jotta Piitu saisi kilpailla epilepsiasta huolimatta.
Lokakuussa käytiin treeneissä vaihtelevasti oman voinnin mukaan. Taidettiin käydä vain kerran rallyssa molempien koirien kanssa ja vaikka silloin olikin huippuhyvät treenit, niin ei se innostus pitkälle kantanut. Joitakin agilitytreenejäkin jouduttiin Piitun kanssa jättämään välistä. Muusan kanssa kävästiin seuran omissa agilitykisoissa. Ekalla radalla hyvä fiilis, vaikka hylly tehtiinkin. Toinen rata oli taas niin fiasko, että itku tuli. Pian kisojen jälkeen päätinkin, että tämä sai nyt olla tässä. Muusan harrastusura on nyt ohi ja se saa jatkaa leppoisaa eloa ihan vain kotikoirana. Piitu kävi puolivuotisessa epilepsiakontrollissa, jossa todettiin kaiken olevan mallikkaasti ja lääkitystä jatkettaisiin samalla annostuksella. Anoin Piitulle Kennelliitolta poikkeuslupaa kisaamiseen. (Vastausta ei ole vieläkään kuulunut).
Marraskuun alussa ei oikein muuta tehty kuin eleltiin normaalia arkea. Viimeiset treenit Piitun kanssa meni vähän niin ja näin, oma kroppa alkoi olemaan aika koetuksella kipujen vuoksi ja seuraavalla viikolla jouduinkin jo jättämään treenit välistä. Piitukin saattoi hieman olla hämillään mamman huonosta kunnosta ja treenit oli aika epäonnistuneet. Vähän ennen puolta kuuta alkoikin meidän helvetti, kun Piitun kunto romahti ja tehohoidosta huolimatta jouduimme lopulta jättämään hyvästit rakkaampaakin rakkaammalle ystävälle. Loppuvuosi meni hieman sumussa yrittäen selvitä menetyksestä ja opetella elämään ilman Piitua. Piitu jätti suuren aukon meidän sydämiin ja elämään ylipäätään. Piitun poismeno tarkoitti minulle myös sitä, ettei ole enää harrastusta lainkaan. Vielä tänäkään päivänä en ole pystynyt käymään agilityhallilla ja tätä kirjoittaessa kyyneleet valuu poskilla ja ikävä raastaa sydäntä. Koskaan, en koskaan unohda tuota hienoa koiraa, joka antoi mulle niin paljon.
Tulevaisuudensuunnitelmat:
- Vauva-arki ja perhe-elämän opettelua
- Miehen ympäri puhumista uuteen harrastuskoiraan sitten kun aika on kypsä ja sopiva pentu tulee vastaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti