25.3.17

Ikuinen ykkösluokkalainen

Olen elänyt viime aikoina aikamoista tunteiden vuoristorataa. Meillä oli huikea draivi päällä. Koko ajan siinsi kisakentät mielessä ja selasin jo kisakalenteria pitkälle kevääseen. Pieni huoli ja epäusko kolkutteli takaraivossa, mutta vaiensin sen määrätietoisesti ja jatkoin haaveilua ja suunnittelua. Tiputettiinhan minut maanpinnalle lopulta. Kolahdus oli kova. Minulla on enää vain yksi kisakoira.

Kaksi vuotta sitten Piitu sai ensimmäisen kohtauksensa, josta voi lukea lisää TÄÄLTÄ. Silloin meille sanottiin, että yhden kohtauksen perusteella ei vielä lähdetä tutkimaan, vaan vasta jos kohtaus uusii. Kaksi vuotta kohtaukset pysyivät poissa. Helmikuussa Piitu sai jälleen kohtauksen. Tämä kohtaus oli hieman erityyppinen kuin ensimmäinen ja myös lievempi. Olin itse keittiössä ja luulin, että koirat alkoivat leikkimään olohuoneessa, kun kuulin kynsien raapivan laminaattiin. Ääni kuulosti kuitenkin jotenkin oudolta ja menin katsomaan. Piitu makasi maassa ja yritti nousta, mutta ei päässyt ylös. Pienellä tuella se pääsi ylös, mutta huojui ja vapisi. Tuin sitä, että se pysyi pystyssä. Kohtaukseen liittyi myös maiskuttelu ja pian alkoi kuolaa tippua holtittomasti. Parin minuutin jälkeen vapina loppui ja Piitu alkoi läähättää. Koko ajan se oli hieman poissaoleva. Kohtaus itsessään ei kestänyt kauaa, mutta ilmeisesti ns. jälkivaihe kesti tovin vielä kohtauksen jälkeen. Jälkivaiheessa Piitu jo rauhottui makoilemaan, mutta läähätti edelleen ja piti jonkin aikaa päätä ylhäällä ennen kuin lopulta rentoutui kokonaan.

Olin kahden vaiheilla ryntäänkö eläinlääkäriin välittömästi. Piitu oli kumminkin ihan normaali, iloinen itsensä ja voi hyvin, niin päätin kumminkin seurailla tilannetta. Aika kun menee nopeasti, niin hurahtikin nelisen viikkoa. Silloin Piitu sai jälleen uuden kohtauksen. Lauantai-aamuna heräsin kuudelta Piitun outoon liikehdintään. Se huojui ja vapisi lattialla sängyn päädyssä ja maiskutteli jälleen. Kun se huomasi, että olen hereillä, oli se ihan skarppi ja tuli kerjäämään rapsutuksia ja häntä heilui vimmatusti. Poissaolevuutta ei siis liittynyt tähän kohtaukseen oikeastaan lainkaan. Kohtaus oli hyvin lievä ja meni ohi nopeasti. Läähätys tuli myös mukaan loppuvaiheessa. Päätin, että heti maanantaina varaan Piitulle ajan tutkimuksiin.

Saatiinkin aika heti maanantai-illalle. Piitulle tehtiin yleistutkimus ja otettiin verikokeet ja virtsanäyte. Kaikki veriarvot olivat normaalien rajoissa, eikä mitään muutakaan selvinnyt, mikä voisi olla kohtausten syynä. Meille suositeltiin vielä sappihappotestiä myöhemmin otettavaksi, kun sitä ei enää näin myöhään illalla voinut ottaa. Käymme siinä varmasti jossain vaiheessa myös. Kohtausten ja tutkimusten perusteella Piitulla epäillään hyvin vahvasti epilepsiaa. Varmaa diagnoosia ei kuitenkaan vielä saatu, enkä tiedä saadaanko koskaan. Piitu sai nyt kumminkin reseptit epilepsialääkkeeseen (Pexion) ja kohtauslääkkeeseen (Stesolid). Ohjeena oli aloittaa lääkitys jos kohtausväli on alle 6 viikkoa, tulee useampi kohtaus saman päivän aikana tai pitkittynyt ns. Grand Mal-kohtaus, joka ei mene itsestään ohi, vaan vaatii välitöntä eläinlääkärin hoitoa.

Olin hyvilläni, kun lääkitystä ei aloitettukaan heti. Piitun kohtaukset ovat aina tulleet levossa, eikä niitä ole voinut yhdistää suurempaan rasitukseen, kuten kisoihin tai rankempiin treeneihin. Voinemme siis jatkaa eloa ihan normaalisti ja harrastaa edelleen. Kisaaminenkin olisi mahdollista niin kauan kunnes lääkitys jouduttaisiin aloittamaan. Kaikki epilepsialääkkeet ovat nimittäin doping-listalla, joten kisaaminen ei tule enää kysymykseen, kun lääkitys on päällä.

Ehdin jo miettiä, että ilmotan koiran nyt mahdollisimman moniin kisoihin ja kisataan se mitä ehditään. Oman seuran sunnuntain kisoihin olin molemmat koirat jo ilmonnut ja olin iloinen, ettei ne jääkään meiltä välistä. En olisi uskonut, että uusi kohtaus tulee niin pian, jo tiistai-yönä, kolme päivää edellisestä kohtauksesta. Tämä yöllinen kohtaus oli hyvin samankaltainen kuin edellinen ja hyvin lievä, mutta kestoltaan jo huolestuttavan pitkä. Se kesti noin 10 minuuttia. Olin jo varma, että joudutaan lähtemään Aistiin keskellä yötä. Lopulta kohtaus meni kumminkin ohi. Nukkumisesta ei tietenkään meinannut tulla enää mitään, kun koko ajan tarkkailin Piitua, joka vain nukkui makeita koiran unia. Loppuyö meni siis rauhallisissa merkeissä. Seuraavana päivänä kävin hakemassa Piitulle lääkkeet ja keskiviikko-iltana aloitin lääkityksen. En uskaltanut odottaa enää. Koko työpäivän oli itku kurkussa ja sanoinkuvaamaton huoli koirasta. Maalailin kauhukuvia kuolleesta koirasta odottamassa kotona, kun tulen töistä. Tietenkin vastassa oli hyvinvoiva ja iloinen koira ja saatoin huokaista helpotuksesta. Jotenkin tämän viimeisen kohtauksen myötä iski tuo koko musertava totuus tajuntaan todenteolla. Mulla on sairas koira. Koira, jolla on tämä sairaus koko lopun elämää. Siitä ei voi parantua. Ei ole varmaa toimiiko lääkitys ja vaikka se toimisi nyt, takeita sen toimivuudesta ei ole ikuisesti. Lääkitystä voidaan joutua nostamaan. Tai vaihtamaan. Jos lääkettä joudutaan vaihtamaan toiseen, toinen lääke on maksatoksinen, jolloin joudutaan jatkuvasti seuraamaan maksan rasittumista. Koska vaan voi tulla koiran hautaan vievä kohtaus tai jos kohtaukset tulevat todella rajuina, voi niistä aiheutua aivoihin pysyviä vaurioita. Piitun veljen Onnin vei tuollainen raju kohtaus jo yli vuosi sitten. Myös Piitun siskolla on ollut yksi kohtaus samoihin aikoihin, jolloin Piitun ensimmäinen kohtaus oli. Huoli koirasta on todella suuri.

Toisaalta näissä kauhukuvissa on turha rypeä. Epilepsia ei välttämättä ole mikään mahdoton sairaus. Koira voi toivottavasti elää lopun elämäänsä onnellisena ja hyvää koiran elämää, kun hoitotasapaino on saavutettu. Ehkä se lopulta kuolee vanhana johonkin aivan muuhun kuin epilepsiaan. Joskus lääkitystä voidaan pienentää tai jopa lopettaa kokonaan joksikin aikaa. Usein lääkitys joudutaan kuitenkin jossain vaiheessa aloittamaan uudelleen. On vain elettävä päivä kerrallaan ja toivottava parasta.




6 kommenttia:

  1. Oon niin pahoillani sun puolesta. Toivon kovasti, että teillä kävisi hyvä munkki lääkkeen kanssa ja se auttaisi mahdollisimman pian ja ilman pitkää kokeilu- ja vaihtelutarvetta. Epi on kurja sairaus. Mutta onneksi suurin osa koirista elää, kuten sanoit, hyvinvoivana ja onnellisena. Ne ei onneksi osaa pelätä tulevia tai muistella menneitä kohtauksia, se on meidän harteilla. Voimia sopeutumiseen <3

    VastaaPoista
  2. Eilinen kommentti ei tainnut tulla perille kun herjasi koko ajan jotain profiili ongelmaa?

    Mutta todella surullista ja harmillista, että Piitun epilepsiaoireilut palasivat kahden vuoden jälkeen :/ Se on aina tosi ikävää ja murheellista kun koira sairastuu, mutta harrastuskoiran ollessa kyseessä se tuntuu aina vieläkin epäreilummalta. Lueskelin sitä sun aloittamaa ketjua facessa epilepsiasta. Huh tosi ikäviä ja vakavia tarinoita tästä sairaudesta siellä, toivon kovasti että Piitun kanssa pääsisitte helpolla ja oikea annostus löytyisi nopeasti. Paljon voimia jatkoon ja tsemppiä <3 Huoli on varmasti edelleen suuri, mutta päivä kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Piitu voi nyt onneksi tosi hyvin, eikä lääkkeestä ole tullut mitään sivuvaikutuksia. Kohtauksiakaan ei ole ollut. Tosiaankin, päivä kerrallaan mennään parasta toivoen, pahinta peläten.

      Poista
  3. Voih, huonoja uutisia täällä, voi Piitua. :( Toivottavasti pysyy ilman kohtauksia nyt pitkään tai mieluiten tietysti ihan kokonaankin! Mutta ihana, että ehditte kuitenkin aloittaa agissa kisaaminen, Piitu on niin pätevä, vaikka se varmasti harmittaakin, kun pääsi juuri hyvään alkuun ja sitten se jäi siihen. Jospa molempien koirien sairastelut ois nyt tässä ja pääsisitte terveinä eteenpäin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin näillä näkymin lääke pitää kohtaukset poissa ja Piitu voi hyvin. Toivotaan, että jatkuu samaan malliin. Täytyy vaan nyt muuttaa omaa asennetta ja ajatusmaailmaa, että pääsee yli tuosta kisauran loppumisesta. Joka päivä harmittaa vähän vähemmän, joten eiköhän tämä tästä :) Ja joka päivä voi olla onnellinen siitä, että saadaan muutoin elää ihan samalla tavalla kuin ennenkin ja koira nauttii elämästä täysin rinnoin <3

      Poista