Verta, hikeä ja mieletön fiilis!

Muusan treenirata.

Yllä Muusan perjantain treenirata, tai ainakin suunnilleen noin se meni. Vaikea muistaa tarkasti, kun teki erilaista rataa toisen koiran kanssa heti perään. Muusan kanssa meni oikein hienosti. Nyt ei treenattu ollenkaan lähtöä, vaan kouluttaja piti Muusasta kiinni, koska halusin nyt keskittyä ihan vain rataharjoitukseen. Muistin ohjata tarkasti mutkaputket ja Muusa suoritti ne innokkaasti, eikä kieltänyt kertaakaan. Vika on ollutkin ilmeisesti onneksi vain minussa, huh. Rengasta tehtiin yksittäisenä tuolla välissä. Muusa teki hienosti "vedettynä" maxirenkaan molemmilta puolilta muutaman kerran. Kouluttajalle iski kuitenkin ahneus ja pyysi yhden toiston liikaa, jolloin Muusa päätti tulla renkaan ali. Se ei suostunut enää millään hyppäämään ennen kuin minä tulin vetämään sen renkaasta läpi. Pitäisi aina muistaa, että pari onnistunutta toistoa riittää, eikä jäädä hinkkaamaan, kun sillä ei saavuta yhtään mitään. Aan jätimme radalta myös pois eli palkkaus 11 putken jälkeen ja sitten loppupätkä erikseen. Ihan viimeiseksi tehtiin vielä vauhdikas kolmen hypyn irtoamispätkä.

Piitulle nappasin tuntipörssistä jälkimmäiseen ryhmään paikan. Tuosta ryhmästä ostinkin sille loppukaudeksi paikan, joka sattumalta tuli tarjolle. Ensi viikosta alkaen siis Piitukin treenaa viikoittain agilityä. Nämä oli nyt Piitun ekat treenit leikkauksen jälkeen ja virtaa oli kuin pienessä kylässä. Piitu kävi alkuun ihan kierroksilla ja otti kovasti häiriötä viereisten kenttien metelöivistä koirakoista. Lähdössä Piitu ei malttanut pysyä (vai uskaltanut?), kun muualla toiset koirat haukkui niin kovasti. Kahden epäonnistuneen yrityksen jälkeen se kuitenkin tajusi, ettei muu auta ja pysyi sitten. Kierrokset näkyivät myös tekemisessä, vauhtia oli todella paljon ja heti tilaisuuden tullen Piitu kävi käteen kiinni, jota ei ole tapahtunut aikoihin.

Piitun treenirata.

Tehtiin Piitun kanssa rataa kahdessa pätkässä puomin katkaistessa radan, koska sitä ei tehdä vielä. Ekaa pätkää jouduttiin hieman työstämään Piitun kierrosten vuoksi ja koska saksalainen neloshypyllä vaati vähän paneutumista. Toisella pätkällä Piitu lukitsi tuon hämäysputken ja törmättiin niin, että lensin lopulta aika komeassa kaaressa tantereeseen. Piitu ihana oli niin suloinen, kun se huolestui kovasti mihin mä jäin ja tuli melkein syliin tarkistamaan, että mä oon kunnossa. Ei siinä voinut kun nauraa, vaikka vähän sattuikin. Sitten taas rataa jatkamaan. Kovasti olin ylpeä tuon loppupätkän mennessä kuin vettä vaan. Olin aivan varma, että Piitu tulee käteen kiinni 16 ja 17 hyppyjen välillä, sekä myös 17 ja 18 välillä. Eikä mitään. Todella siististi meni, eikä epäröinyt lainkaan. Ihan mieletön koira! Rata oli kaikenkaikkiaan tosi kiva ja oli siistiä kun sai ihan oikeesti juosta. Tässä oli jo vähän sitä tekemisen meininkiä.

En malttaisi odottaa, että osteopaatti näyttäisi vihreää valoa alkaa treenaamaan agilityä ihan tosissaan. Vielä en uskalla nostaa rimoja, enkä alkaa tekemään kontakteja. Vaikka Piitu voi nyt silminnähden tosi hyvin ja on vetreä ym. niin haluan käyttää sen vielä osteopaatilla joko joulu- tai tammikuussa. Jännityksellä odotan onko hyppyyttäminen tuonut kroppaan takapakkia vai ei. Omaan silmään sitä ei näy, mutta en kuitenkaan luota siihen pelkästään.

Eilisten treenien jälkeen olo on hyvin murjottu, oikea olkapää on aika kipuinen ja polvessa on pari senttiä pitkä haava ja mustelma nousemassa. Fiilis on silti edelleen huikea. On tämä vaan niin meidän laji. Kun koiran kanssa yhteistyö pelaa, niin se on vaan jotain niin mieletöntä.