Me treenataan!

Olen vihdoin herännyt jonkinmoisesta horroksesta ja kauan poissaolollaan loistanut treenimotivaatio on jälleen palannut. Toistaiseksi tämä tarkoittaa sitä, että perus lenkkeilyn lisäksi ollaan harjoitettu kunnon aivojumppaa pitkästä aikaa ihan kotioloissa. Olen myös suunnitellut kesäksi ohjattuihin treeneihin hakeutumista, ainakin toisen koiran kanssa, ellen jopa molempien.

Muusan kanssa alettiin treenaamaan tokon perusasentoa, jota olen joskus sen kanssa kyllä aloitellut, mutta se jäi heti, kun tuli ensimmäinen haaste vastaan. Haasteena oli se, että Muusa jää liian kauas. Joltain sain vinkin, että namin kanssa pyörittelee koiraa jalkojen ympärillä ja tätä tehtiin, mutta se tuntui jotenkin uunolta eikä oikein johtanut mihinkään, ainakaan sillä vähällä tekemisellä mitä meillä oli. Nyt kuin salama kirkkaalta taivaalta tuli idea käyttää hyödyksi seinää (tai tässä tapauksessa lipastoa) ja ongelma oli poissa! Kokeilin hetimmiten myös ulkona ilman seinän antamaa tukea ja kas vain, koirahan tuli oikeaan paikkaan kuin mitään ongelmaa ei olisi koskaan ollutkaan. Kuinka yksinkertaista! Ja niin typerää, etten tällaista asiaa oivaltanut heti. 

Muusa 3kk treenaa! Alkuun onnistuikin hienosti :)

Muusa 10kk treenaa :)

Syynä pitkään jatkuneeseen 'koulutusapatiaan' on osittain ollut toki Piitun terveystilanne, joka on vienyt voimavaroja ja huolettanut kovasti. Kuitenkin ehkä vielä suurempana syynä on jonkinlainen toivottomuus omien kykyjeni kanssa. Tuntuu, että olen ihan pihalla. En osaa kouluttaa, enkä todellakaan tiedä mitä olen tekemässä. En tiedä mistä aloittaa, miten edetä ja nostaa kriteereitä. Ennen niin selkeinä päässä olleet jutut tuntuu kadonneen, enkä osaa oikein tehdä yhtään mitään. Tuntuu epäonnistuneelta. Tuntuu, ettei saavuteta mitään, eikä mikään tule valmiiksi. Pitkäjännitteisyyttä ja kärsivällisyyttä ei ole nimeksikään. En aina muista olla johdonmukainen, en suunnittele tarpeeksi. Tai jos suunnittelen, en toteuta. Vaikka olen innostunut tästä heräämisestäni ja innoissani jatkamaan näitä juttuja mitä nyt aloimme treenata, siltikin olen pihalla kuin lumiukko. Pitäisi löytää se punainen lanka jostain. Ehkä se löytyy kouluttajan avustuksella ohjatuista treeneistä tai ehkä joltain kurssilta tai luennolta. Tässä kohta kuitenkin tuntuu, että yksin en sitä ainakaan löydä.

Tämän ryhtilikkeen aloitettuani päätin kuitenkin saattaa päätökseen nämä tällä hetkellä treenin alla olevat asiat. Nämä me saamme valmiiksi. Ei vielä tänään, eikä huomenna, eikä välttämättä edes tänä keväänä. Mutta valmiiksi nämä saadaan. Eniten iteni vuoksi tarvitsen nyt uskoa tulevaan, siihen että minä pystyn ja onnistun. Nämä ei ole vaikeita juttuja, mutta vaatii minulta tiettyä paneutumista, suunniteltuja treenejä ja tavoitteista ja suunnitelmista kiinnipitämistä, johdonmukaisuutta, kärsivällisyyttä, rentoa ja reilua, iloista asennetta. Katsotaan mitä tuleman pitää, mutta ehkä tämä kevään mittaan lisääntyvä valo antaa ainakin hieman lisää energiaa treenaamiseen.