Astetta kurjempi vuoden aloitus

Meitä taas arpaonni suosi vaihteeksi, nimittäin sairauksien suhteen. Viime viikon torstaina rapsuttelin Muusan vatsaa ja yhtäkkiä tunsin kovan palluran nisän vieressä. Koiraa ei häirinnyt, vaikka kuinka pyörittelin, joten kipeä se ei ollut. Pallura oli pieni, noin pikkurillinpään kokoinen ja kova. Huoli heräsi toki heti, että se on kasvain. Varasinkin heti seuraavalle päivälle ajan eläinlääkärille.

Lääkärin ilme paljasti heti huonot uutiset, kun hänen sormensa osuivat pattiin. Kasvainhan se oli. Muusalta tutkittiin imusolmukkeet ja kuvattiin keuhkot etäpesäkkeiden varalta. Imusolmukkeet olivat siistit, eikä keuhkokuvissa näkynyt mitään ylimääräistä. Sovittiin maanantaille soittoaika leikkaavan lääkärin kanssa. Viikonloppu olisi sitten aikaa miettiä steriloidaanko Muusa leikkauksen yhteydessä vaiko ei. Olin jo ennen lääkärikäyntiä ollut vahvasti sitä mieltä, että ehdottomasti Muusa sterkataan, ei epäilystäkään. Tutkiva ell ei kuitenkaan ollut täysin ehdottomasti sterkkauksen kannalla, toki siitä puhuttiin ja sanottiin että yleensä niin tehdään. Päätös oli kuitenkin yksin mun. Tämä sai mut hieman epäröimään ja ajatukset heittelivätkin viikonlopun aikana laidasta laitaan.

Salaa olin pyöritellyt aiemmin mielessä ajatusta Muusan astutuksesta jossain vaiheessa. Mun mielestä Muusalla olisi ollut rodulle annettavaa paljonkin, etenkin luonteensa puolesta. Liikaa olen nähnyt huonoluonteisia isovilloja ja Muusassa on niin paljon hyvää, sellaisia piirteitä, joita seurakoirassa mielestäni kuuluu olla. Myös Muusan rakenne on terve ja liioittelematon, terveystulokset hyvät. Ja onhan se pirun nätti koira. En kyllä tiedä olisiko musta koskaan ollut mihinkään pennutusprojektiin tai olisiko Muusalle edes löytynyt sopivaa urosta. Mutta se mahdollisuus oli olemassa. Joskus mietin jo, että Muusan pennut olisi nimetty kreikkalaisen mytologian mukaan yhdeksäksi muusaksi (Kalliope, Euterpe, Kleio, Erato, Melpomene, Polyhymnia, Terpsikhore, Thaleia, Urania). Haaveilin myös, että olisin jättänyt itselleni yhden urospennun. Mutta eipä tarvitse enää miettiä uskaltaisinko ryhtyä siihen projektiin tai löytäisinkö sopivaa urosta. Järki voitti ja ilmoitin maanantaina lääkärille, että Muusa steriloidaan myös.

Nisäkasvaimet ovat hormonaalisia ja jokainen juoksu aiheuttaisi koirassa hormonimuutoksia, jotka voisivat saada kasvaimet uusimaan. Pennutus olisi ollut kunnon hormonimyrsky koiralle, joten en todellakaan uskaltaisi ottaa sitä riskiä, että sen takia alkaisi syöpä riehua koiran kehossa. Ja kun mietin sitä, että ottaisinko itse pentua, jonka emällä on todettu/leikattu nisäkasvain, niin tuskinpa. Olisipa siinä sitten ollut hieman helisemässä, kun pennut jää käsiin.

Sterilointi oli ennen kaikkea järkiratkaisu. Se oli paras tehdä nyt samalla, kun jokatapauksessa leikataan, niin ei tarvitse erillisiä leikkauksia tehdä, jos olisi myöhemmin tullut toisiin aatoksiin ja halunnutkin sterkata. Vaikka tulikin kaksi erillistä haavaa, niin silti ne menevät kätevästi samalla nukutuksella, samalla toipumisajalla yms.

Valmiina leikkaukseen 4.1.17.

Leikkausaika saatiin nopesti jo keskiviikoksi. Leikkaus itsessään meni hyvin. Yllärinä Muusalta löytyi intuboitaessa paha nielurisatulehdus, nielurisat olivat ihan verestävät. Muusa ei ole oireillut näitä mitenkään, ties kuinka kauan ovat olleet tulehtuneet. Voi, kun ne osaisi puhua! Olisi tämäkin hoidettu jo aiemmin. Mutta pääasia, että nyt löytyi ja hoidetaan pois. Muusalle määrättiin tulehdukseen antibiootti-kuuri. Lisäksi on kahta eri kipulääkettä, toinen kuurina, toinen tarvittaessa.

Muusa on toipunut leikkauksesta kyllä tähän mennessä todella hienosti. Keskiviikkona oli leikkaus ja tänään se on ollut jo tosi pirtsakka, ulkonakin katseli mua siihen malliin, että juoksemaan olisi pitänyt päästä. Kaksi viikkoa on nyt kuitenkin äkilliset liikkeet kielletty ja ulkoilu tapahtuu hihnassa. Riekkumisen hillitseminen tuleekin olemaan ehdottomasti vaikein osuus tässä toipumisajassa.

Tyyppi ihan töttöröö leikkauksen jälkeen kotona.

Haavat Muusalla on todella siistit, eikä juurikaan eritä, joten tuskin tarvitsee kovin kauaa edes enää niitä suojata. Muusa ei ole onneksi hirveän kiinnostunut haavoista, eikä yritä kauheasti niitä nuolla. Muutaman kerran toki on yrittänyt, mutta uskoo heti kun kieltää. Onneksi tuli tähän nyt kolme vapaapäivää, niin pystyn hyvin vahtimaan sitä, eikä tarvitse pitää mitään kaulureita tms. Muusa olikin eilen ihan hukassa, kun pistin sille tötterön päähän ja lähdin töihin. Raukkapieni oli seissyt paikallaan kolme tuntia, eikä mieheni yrityksistä huolimatta ollut suostunut edes istumaan, saati makaamaan. Lopulta mies otti tötterön pois ja vahti sitä siihen saakka, että tulin töistä.

Onneksi on ihania ystäviä olemassa! Sain Muusalle tosi nopeasti lainaan sekä puhallettavan kaulurin, että haavansuojapuvun. Puhallettavan kaulurin kanssa Muusa nukkuikin rennosti viime yön. Kohta pääsemme testaamaan myös suojapukua.

Leikkaushaavat vuorokausi leikkauksen jälkeen. 

Ensimmäinen sidontaräpellys. Kylläpä olikin haastavaa, etenkin ilman haavateippiä.

Nyt sitten otetaan vaan rauhassa ja toivutaan leikkauksesta. Sitten entistä ehompana treenaamaan ja toivottavasti pian myös kisaamaan pikku mussukan kanssa. Toivotaan vaan, ettei kasvain uusi. Jatkuvaa tarkkailua tulee vaatimaan läpi elämän, mutta turha murehtia etukäteen, vaan eletään hetkessä ja toivotaan parasta.