Näin kuukausi jälkikäteen muutama sana ja kuva juhannuksesta. Vietettiin sitä jälleen landella Minnilässä, kuten vuosikaudet on jo ollut tapana. Reissu on ihana, mutta samalla aina myös kamala. Tämä juhannus oli erityisen levoton ihmisten mennessä ja tullessa jatkuvasti. Porukkaa lappasi, tuttuja ja vähemmän tuttuja ihmisiä tuli ja meni koko ajan. Koirat stressasi, minä stressasin. Päätin, että ensi vuonna yksi yö riittää. Niin on kaikille kivempi. Toinen päivä oli selvästi liikaa ja pienen pieni koira oli aivan rättiväsynyt ja viimeinen vieras oli liikaa. Pöhisytti ja jännitti. Siihen asti kaikki oli ollut niin ihania. Mutta kun raja tulee vastaan, se vain tulee. Ensi kerralla minä olen viisaampi ja tarjoan koirille mahdollisuuden olla kotona ja levätä rauhassa. Vieraassa paikassa ne eivät osaa rauhottua ja seuraavat minua huolissaan minne menenkin. Hetken istahtaminen ja koirat painuu huokaisten levolle, joko nyt? Mutta ei, hetken päästä on jälleen noustava minun perään. Tuollaisesta reissusta palutuminen vaatii aina parin päivän totaalilevon. Niin tälläkin kertaa. Pitkän levon jälkeen koirat alkoivat taas olla omia itsejään ja päästiin palaamaan normaaliin elämänrytmiin.
Tänä juhannuksena meitä helli ihanan lämmin sää, joka mahdollisti sen, että päästiin uimaan. Muusa tarvitsee aina alkuun vähän rohkaistusta ja saattajan, jotta menee uimaan. Nyt autoin sitä löytämään oikean uintiasennon kannattelemalla liivistä ja painamalla etuosaa hieman alas. Tämän jälkeen Muusasta kuoriutui kunnon vesipeto, eikä se malttanut lähteä vedestä lainkaan pois ennen kuin se tärisi kylmästä. Pieni hurjapää uskaltautui jopa hyppäämään laiturilta pallon perään!
Alimmassa kuvassa ihan Selesten ilme!
VastaaPoistaAijaa :D Äitinsä tyttö :) <3
Poista