Sehän on kesä!

Kevät viuhahti ohi kuin varkain ja nythän on jo ihan kesä! Lenkit painottuvat myöhäiseen iltaan ja itikat kiusaavat. Ihme ja kumma kyllä, yhtäkään punkkia ei ole kummallakaan koirista ollut. Muutolla on varmasti aika paljon tekemistä asian kanssa, koska muuten lenkkeillään kyllä jos jonkinmoisessa ryteikössä. Nenäpunkin tosin Muusa itselleen imuroi jostain toukokuun alussa ja vietettiin karanteenia reilu viikko. Molemmat koirat lääkittiin Milbemaxilla ja Muusan oireet poistuivat muutamassa päivässä. Piitulla ei missään vaiheessa oireita ollutkaan. Muusalla alkoi eilen juoksut pitkällisen odottelun jälkeen. Eihän niitä toki ikävä ollut, mutta maaliskuulle niitä odotin ja nyt vasta alkoi. Naapurin puudelipojat on kyllä kamalan tarkkoja. Viikon tarkkuudella poikien nenät kertoo, että on aika.

Muusalla kävi myös pari viikkoa sitten hieroja. Tämä oli Muusan ensimmäinen hierontakerta, vaan eipä olisi uskonut. Niin tyynesti se vastaanotti käsittelyn, suurimmaksi osaksi unta palloon vetäen. Niskasta löytyi jumia, hieman toispuoleista, joka selittyy sillä, että Muusa kävelee hihnassa aina mun oikealla puolella. Aavistuksen jumissa oli myös lantio, joka on kuulemma hyvin tyypillistä kaikilla, paitsi ravaajatyypin koirilla. Muutoin oli oikein vetreä likka, eikä ajoittaista hyppyhaluttomuutta voi lihasten kunnolla ainakaan selittää. Kovasti jännitän ettei mitän luustollista selitystä löydy, kun ensi viikolla neitonen läpivalaistaan. Jos kaikki on kunnossa, on alettava miettimään omaa treenaamistapaa ja palkkaustapaa, että onko niissä vika vai onko meillä väärä laji vai mikä on syynä vai onko mikään. Ehkä selitys on monen tekijän summa. Tai sitten on tyytyminen vain siihen, että Muusa on nainen, jolla on vaan erilaisia päiviä, niitä hyviä ja sitten niitää vähän huonompia.

Piitu on viime aikoina herättänyt eloon suuren metsästäjänsä, joka aina ajoittain on kyllä näyttäytynyt aiemminkin. Nyt se vaan temput teki ja oli lähes puoli tuntia kadoksissa. Siinä mielessäni ehdin laatimaan jos jonkinmoista katoamisilmoitusta, miettimään mitä kaikkea sille on voinut mahdollisesti sattua, miettiä, että onneksi mulla on sen karvaa tallessa etsijäkoiria varten jne jne.. Toki ajankohtakin päivästä oli todella oivallinen, aivan niinkuin kaikissa katoamistarinoissa aina on. Ilta alkaa hämärtää ja vaikka on valoisa kesäilta, niin juuri sinä iltana taivas on pilvien verhoama ja pikkuhiljaa alkaa tihuttaa. Näin jo sieluni silmin kylmästä värisevät ryvettyneet ihmiset rämpimässä kaatosateessa pimeässä metsässä etsimässä Piitu-poloista, joka on katkaissut koipensa, saanut kyyn pureman tai hypännyt johonkin terävään keppiin, joka on puhkaissut sen rintakehän... kunnes yhtäkkiä se seisoi meidän edessä tiellä vahingoittumattomana, eikä edes läähättänyt. Se tuli heti ensimmäisestä kutsusta luo ja päästiin lähtemään kotiin. Onneksi sisko oli mun mukana, yksin kokemus olisi varmaan ollut vielä kamalampi. Siskolle vaan pahoittelut siitä, että lenkki venähti siihen puoleentoista tuntiin, jota sisko nimenomaan ei ilmoittautunut tekemään. Kun soiteltiin ja sovittiin yhteisestä lenkkeilystä, niin sisko sanoi "Joo, mut ei sit mitään puolentoista tunnin lenkkiä", minä lupasin: "Juu, voidaan tehdä lyhempi lenkki jos mennään johonkin, missä koirat voi olla irti". Jotta näin. Mutta eipähän vetänyt vertoja sille viime kesän 3h 45min lenkille, kun pikkusen eksyttiin. Silloinkin lenkkikaverit suostuivat mukaan, kun sovittiin että tehdään noin tunnin mittainen lenkki. Hups... Se voi olla, että jatkossa lenkkeilen lähinnä yksinäni.

Meille kävi myös hieman ikävästi tuon suunnittelemani MH-kuvauksen kanssa. Olin valmistautunut (mielestäni) huolella. Etsinyt ohjeen mukaisen pannan reissuun (hihna tosin jäi ostamatta, kun itseltä ei vaatimusten mukaista löytynyt, mutta ohjeessa luvattiin, että paikan päältäkin saa lainata, joten kun aikataulu oli tiukka niin jäi ostamatta), tutustunut etukäteen kuvauksen sääntöihin ja lukenut sähköpostiin tulleet ohjeet läpi useaan kertaan. Katselin myös muiden koirien kuvausvideoita, kuten ohjeessa neuvottiin. Hirveästi jännitti, mutta kaikesta olin mielestäni huolehtinut.

Lauantaina lähdin siskon valmistujaisjuhlista kesken kaiken ajelemaan Tampereelle Piitun kanssa. Mentiin serkkuni luo yöksi, koska ilman matkaseuraa en uskaltanut ajella saman päivän aikana molempiin suuntiin jännittävänä päivänä, kun minulla on hieman taipumusta nukahtaa rattiin..

Huonosti epämukavalla sohvalla nukutun yön jälkeen tehtiin aamutoimia ja aloin valmistautua lähtöön Kangasalle, kun tuli tekstiviesti: "Muistathan ottaa mukaan koirasi rokotustodistuksen ja alkuperäisen rekisteritodistuksen". Paniikki! Ensinnäkin, paperit ovat kahden tunnin ajomatkan päässä ja toiseksi, Piitu on pistellyt omat rekkarinsa parempiin suihin, eikä uusien tilaamiselle ole ollut pakottavaa tarvetta, niin olen käyttänyt nekin 36e johonkin muuhun, eikä rekkareita näin ollen ole olemassa. Paniikkivastaus viestiin, että mitä tehdään. Tässä vaiheessa itketti jo aika pahasti. Puhelin soi. No can do. Meidän tilalle otettiin varakoira ja maksu palautetaan tilille (sentään...). Voin kertoa, ettei hetkeen ole ketuttanut yhtä paljon. Viikonlopulle kun olisi ollut paljon kaikkea muutakin ohjelmaa, mutta tämä (turha) reissu meni kaiken ohi.

Enpä voi tästä ketään muuta kai syyttää kuin itseäni, vaikka tokikin kaikkien muiden syyttäminen olisi helpompaa. Multa on vain jotenkin mennyt kokonaan ohi tämmöinen asia, että ilman kyseisiä papereita koiraa ei voida kuvata. Itse pidän tätä kyllä aika tärkeänä asiana ja pikkuisen kritisoin sitä, että moista seikkaa ei säpoon tulleissa ohjeissa lainkaan mainita, vaan painopiste on näissä erityisen tärkeissä pannoissa ja hihnoissa, joita kuitenkin paikan päältä saa lainaksikin. Kuitenkin aina on mukana tällaisia tolloja ensikertalaisia, jotka ei vaan tajua. Lohdutuksekseni en ollut ainoa, jolta tämä asia on mennyt ohi, kun joku oli kuulemma lähtenyt papereita Lahdesta saakka hakemaan ja yhdeltä tutulta ne olisi myös jäänyt ilman muistutustekstaria. Ja tekstarille kiitos myös siksi, että säästin edes vähän bensoissa, kun en turhaan ajanut enää Kangasalle asti ja olisihan se ollut noloa siellä itkeä harmistustani  kaikkien nähden.

Vieläkin harmittaa ihan tavattoman paljon, että näin kävi, mutta lohduttaudun nyt sillä, että näinpä pitkästä aikaa ihanaa serkkuani ja löysin Ideaparkista kahdet housut, kun kävimme ketutukseen shoppailemassa ja toki syömässä epäterveellisesti. Syyskuussa olisi kaksi MH-kuvausta, joihin ajattelin ilmoittautua. Jospa jompaan kumpaan mahduttaisi mukaan. Hintaa näillä toki on enemmän, kun ei ole oman rotuyhdistyksen järjestämä, mutta matkaa sen sijaan vähemmän. Ei pahemmin napostele maksaa yhtä paljon bensakuluja toista kertaa.

Mutta eipä siinä, leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä! Ihana (joskin tällä hetkellä sateinen) kesä on edessä ja siihen mahtuu varmasti paljon mukavia tapahtumia, joita muistella sitten kylminä talvi-iltoina. Esimerkiksi nämä uintireissut, joita on luvassa varmasti paljon. Tässä pari kännykkäkuvaa kesän ensimmäiseltä iltauinnilta :)