Tiistaina Piitu kävi taas osteopaatilla. Tämä käynti jännitti minua kovasti etukäteen, koska olin päättänyt kysellä osteopaatin mielipidettä meidän agilityharrastuksesta. Viime kerralla hän sanoi, että kevyesti saa jo hypyttää ja aksata, kunhan järki pysyy hommassa mukana. Niin me sitten aksailtiinkin nelisen kuukautta viikottain. Rimat pidettiin 35cm ja kontaktiesteitä ei tehty. Piitu näytti omaan silmääni todella hyvinvoivalta ja vetreältä. En kokenut, että agilitystä olisi ollut sille mitään haittaa. Omat odotukset oli siis korkealla ostopaatin mielipiteen suhteen.
MEILLE NÄYTETTIIN VIHREÄÄ VALOA! Osteopaatti vastasi kysymykseeni, että kokeilkaa ihmeessä ja seuraile vointia. Vähän sillä asenteella, että hyvin olisi jo voinut kokeillakin. Parempi kuitenkin edetä hitaasti ja katsoa tarkalla silmällä mihin suuntaan mennään. Keväälle suunniteltiin seuraavaa hoitokertaa. On hyvä nähdä mitä kehossa tapahtuu, kun aletaan hypätä korkeampia esteitä. Kontaktitreenihän meillä alkaa oikeastaan ihan alusta, niitä kun ei ole puoleentoista vuoteen tai ylikään tehty lainkaan, eikä vakaalla pohjalla ollut ennen sitäkään, niin eipä toivoakaan, että niistä jotain muistaisi.
Kontaktit onkin nyt herättänyt paljon pohdintaa. Puomille ja keinulle ajattelin edelleen 2on2offia, joilla on hommaa lähdetty tekemäänkin, mutta A-esteelle olen miettinyt juoksaria. Ja miettinyt jopa senkin verran, että vaihtaisin myös Muusalle juoksarin Aalle. Se olisi isolle koiralle fyysisesti armeliaampaa ja koska noilla molemmilla on esiintynyt takapään heitto-ongelmaa, niin se voisi olla helpompikin tie. Kovassa vauhdissa, kun tulee pysäytys, niin takapää on siis lennähtänyt esteeltä alas. Tätäkin toki voisi harjoitella ihan sillä, että takapäähän saadaan sitä hallintaa syvien lihasten treenin kautta. Mutta vaikea on ennakoida eli tulee palkattua sitten niitä huonoja alastuloja, jolloin koiralle ei ole selkeää mistä palkan saa. Jokseenkin siis hankalaa. Juoksarilla palkkaus olisi ehkä helpompaa, eikä tulisi palkattua vääränlaisesta suorituksesta. Katsotaan kuinka saatais hommat alulle...
Osteopaatin kanssa tulee hoidon ohessa juteltua laajemminkin kaikesta, näin tälläkin kerralla. Puhuttiin Piitun luonneongelmista ja suolisto-ongelmista. Luonneominaisuudet tulivatkin heti kättelyssä puheeksi Piitun pelokkuuden vuoksi. Tällä kertaa Piitu pelkäsi enemmän kuin aiemmilla kerroilla ja osteopaatin mukaan sen ilme oli jopa sellainen, että se olisi saattanut napata. Jonkin aikaa vielä hoidon alettua Piitu tärisi, jota se ei ole ennen tuollaisissa tilanteissa tehnyt. En tiedä miksi se nyt pelkäsi noin paljon, kun aiemmin se on jo pihassa säikkynyt osteopaatin omia koiria, mutta nyt nekään eivät olleet ulkona, kun mentiin. Hetken kuluttua Piitu kumminkin rauhottui ja tärinä lakkasi. Lopulta se jopa ihan rentoutui ja laski itse päätään mun syliin. Alussa se piti päätään mieluummin ylhäällä ja katseli mitä osteopaatti teki. Piitu kutienkin antoi hienosti hoitaa ja vastasi hoitoon hyvin. Lantiossa oleva lukkokin laukesi ja lopputuloksena oli ihan eri koira kuin mitä hoidon alussa.
Osteopaatti oli sitä mieltä, että tuo arkuus on Piitun perusluonne, eikä tule muuttumaan. Hän näki asian niin, että Piitun kanssa olisi hyvä rajoittaa ihmiskontaktit muutamiin läheisiin ihmisiin, jotka Piitu kokee turvallisina ja pitää se poissa muiden luota. Hänen perustelunsa kuulostivat kyllä järkeenkäyviltä ja luulen, että maailma olisi Piitulle selkeämpi niin. Ehkä jossain vaiheessa siltä poistuisi tarve mennä vieraiden ihmisten luo (mielistellen?) vaikkapa agilityhallilla, kun sille olisi selkeää ettei niin koskaan tehdä. Tosin käytännön toteutus saattaa olla hieman haasteellista.. Saan aina hirveästi ajateltavaa näistä keskusteluista. Ihan kaikkea ei enää muistakaan, kun ei heti kirjoita ylös, mutta pääpiirteittäin sentään. Jotenkin pienoinen taakka putosi sydämeltä, kun osteopaatti totesi, että ei kaikkien koirien tarvitse olla sosiaalisia ja tykätä kaikista ihmisistä. Ja niin, miksi pitäisi, kun eivät ole kaikki ihmisetkään sosiaalisia. Piitu on hyvä harrastuskoira, aivan ihana perheenjäsen ja tuttujen ihmisten kanssa tosi ihana, iloinen ja reipas hössöttäjä. Riittäisikö se?
Heh, mäkin oon luullut, että Fasussa on joku vika kun sitä ei vieraat ihmiset kiinnosta _yhtään_. Tuntuu, että kaikki muut suurpuudelit rakastaa kaikkia ihmisiä yli kaiken. Fasua ei vaan kiinnosta kuin omat ihmiset, ja muut ovat ihan yhdentekeviä. Ei toki pelkää, mutta ei hakeudu vieraan rapsutettavaksi. Pidättyväinen on ja lämpeää hitaasti, mutta lopulta saattaakin ihan jopa rakastua :D
VastaaPoistaToisaalta se helpottaa kyllä elämää paljon, kun esim lenkkeillessä voi pitää aina vapaana eikä lähde moikkaamaan vastaantulijoita, ei ihmisiä eikä koira. Vieraita isoja koiria se kyllä vähän pelkää/arkailee.
Tommosen koiran ottaisin mielellään, jota ei kiinnosta. Piitun kanssa on aika haasteellista, että se saattaa mennä iloisesti häntä heiluen luo ja kerjätä rapsutuksia, kunnes sitä alkaa yhtäkkiä jännittää ja se voi murista. Kadulla haukutaan ja muristaan kaikille, jotka yrittää lähelle, joka toisaalta on inhottavaa, mutta toisaalta myös hyvin selkeä viesti sille ihmiselle.
PoistaEsimerkiksi viime sunnuntain epiksissä Piitu veti ihmisten luo ja nojaili jalkoihin ja kerjäsi rapsutuksia. Treenikaveri sitä rapsuttelikin pitkään, kun juteltiin, kunnes se yhtäkkiä säikähti, kun kaveri kumartui vähän sen ylle ja osoittikin sanansa suoraan Piitulle. Siinä tilanteessa Piitu reagoi tosi vahvasti ja nopeasti ja oli sen oloinen, että hammasta olisi saattanut tulla. Onneksi ei kuitenkaan napannut treenikaveria ja palautui nopeasti ja antoi jälleen rapsuttaa ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Tutuillehan noi molemmat on sitten tollasia yltiörakastavia, jotka hyppii päälle ja yrittää pussata ja istumaan erehtyvän henkilön syliin pungetaan kilpaa huomiota kerjäämään. Muusa tekee tätä sitten vieraammillekin, koska kaikki on sen mielestä niiiiin ihania. Tosin muutamaa ihmistä se on myös pelännyt, eikä ole päässyt tuosta pelosta yli ollenkaan, vaikka tuntikausia on istuttu samassa porukassa. Jotain outoa siis siinäkin..