Tuiskua tapaamassa

Tänään ajeltiin landelle Tuiskua tapaamaan. Varmaan parikymmentä senttiä oli sadellut lunta viimeisen vuorokauden sisällä, joten rämpiä saatiin oikein urakalla metsässä ja pelloilla. Vieraista maisemista huolimatta Piitu katosi metsään hajujen perässä jo ennen kuin oltiin edetty sataakaan metriä talolta. Uskomaton tyyppi. Sen kanssa täytyy kohta toden teolla alkaa miettiä, missä sen voi irti päästää. Olin aivan varma, että Tuiskun läsnäolo ja vieras paikka saisi sen edes hetken kauemmin kulkemaan meidän kanssa yhdessä, mutta se taisikin tehdä enkat katoamistemppunsa kanssa. Ärsyttävä otus.

Tällaista kyytiä se nenä vei neitoa..

Lunta oli niin paljon, että jalatkin meni ihan solmuun..

Pieni maan kyntäminen ei menoa haitannut, vaan matka jatkui taas!

Mister Tukeson saattoi olla ihan hiukka ilonen, kun tultiin kylään :)

Komein Tuisku <3

Ihania heppojakin oli siellä sun täällä. Aikalailla nuo kauempana ravailevat hevoset tyttöjä kiinnostivat, mutta sen verran oli välimatkaa ettei kuitenkaan lähteneet niiden luo asti. Piitu oli vähän kahden vaiheilla, mutta valitsi siinä kohtaa meidät kumminkin. Hihnassa tehtiinkin sitten vähän lähempää tuttavuutta, kun käveltiin tiellä ihan heppojen tarhojen ohi. Muusan olisi kovasti tehnyt mieli ottaa lähempääkin kontaktia hevosiin, mutta sitä jännitti kovasti ja sitten oli pakko vähän haukkuakin. Hepat oli onneksi tottuneita koiriin ja tuijotteli vaan koiria rauhassa. Ihanaa oli päästä vähän edes taputtelemaan heppoja, heppailukuume kun on aivan valtaisa!

Aikamoisia lumiukkoja mulla oli kotiin lähteissä. Kotimatkalla eivät ehtineet juurikaan sulamaan, joten kotona odotti molempia suihku. Piitu oli hautonut takkinsa alla myös komeaa lumipalloa. Takkia riisuttaessa sieltä pullahti tämmöinen nyrkinkokoinen muna! :'D

Piitu löysi retkillään jotain ihanaa syötävääkin ja koska vauhtia oli niin kovin, että ihan läähätytti (!!!), niin lumikin toki maistui. Siinä on jo kaksi ihanteellista syytä saada vatsa sekaisin, mutta minäpä olin jo aamusta varmistanut sen asian antamalla pitkästä aikaa broilerin sydämiä ja myöskin uutta nappulaa. Jotenkin en jaksa uskoa myöhempiin tapahtumiin syyksi kuitenkaan tuota ruokapuolta (ainakaan pelkästään), koska broiskusta ei ole ennenkään vatsa mennyt sekaisin, eikä uutta nappulaa ollut kuin muutama hassu napunen. Lähtisin siis syyttämään sitä tuntematonta herkkua (peuran kakkaa?), jota Piitu metsästä löysi. Illemmalla nimittäin Piitu oli hieman levoton, ajattelin, että sillä on lumen syönnin vuoksi hieman pissahätä. Päätinpä sitten "nopsaa" ajella lauhtuneiden säiden kunniaksi Piitun tassut ennen ulos menoa. Piitu läähätteli pöydällä, mutta pistin sen stressin piikkin, koska se inhoaa konetöitä niin paljon. Hetkiseksi Piitun olemus rauhottui ja ajattelin, että ehkä sen ei olekaan ihan niin kova hätä ja aloin ahneeksi. Teinpä siis samaan syssyyn muutkin konetyöt. Loppua kohden Piitun levottomuus taas kasvoi ja läähätys oli kovaa. Puin ulkovaatteet ja pistin koiralle hihnan ja nostin alas pöydältä. Sitten kiireen vilkkaa ulos ovesta ja SPLÄÄÄÄTSH! Siellä ne sitten oli - löysät, rappukäytävässä. Enkä voi syyttää tästä ketään muuta kuin itseäni. Ihan vaan muutamat perkeleet päästelin hiljaa mielessäni ennen kuin pystyin avaamaan silmäni ja kohtaamaan sen näyn. Onneksi rakas mieheni tuli auttamaan siivouksessa, että pääsin Piitun kanssa ulos saakka. Nyt on onneksi rauha maassa ja mahassa. Iltaruokaa vähän kevyemmin sitten ja maitohappobakteerilla höystettynä. Jospa se siitä..