2.5.14

Poodles are like chocolates - You can never have just one

Näin on. Siksi siis paljastan teille suuren salaisuuden, joka piti paljastaa vasta kesäkuussa. Mutta en pystynyt salaamaan tätä enää hetkeäkään pidempään. Repeän liitoksistani.

Meille tulee pentu! 

Kyllä. Olen vaientanut kaikki järjen äänet ja suunnitellut tätä jo pitkään. Odottanut, kysellyt ja odottanut. Nyt on vihdoin syntynyt täydellinen pentue. Kaikki tuntuu oikealta. Sanoin, että odotan oikeaa pentua vaikka useamman vuoden, en ota jos ei tunnu 100% oikealta. Nyt se on löytynyt.

Eilen 1.5.2014 syntyi upeat 10 kappaletta vappuvauvoja ihanalle valkoiselle isovillarouvalle Hildalle ja komealle harmaalle Utulle. Minulle on varattu sieltä harmaa/sininen pieni tyttö! Olen aivan järjettömän onnellinen siitä ja pelkkä ajatus riittää kostuttamaan silmänurkat. En malta odottaa viikonloppureissua Jyväskylään, jolloin pääsen näkemään ihanat pennut, jotka tuolloin ovat jo muutaman viikon ikäisiä vilperttejä. 

Hildan ja Utun pentue on sikäli todella mielenkiintoinen, koska meidän oma rakas ystävämme Tuisku on pentujen eno! Ja ystävämme Severi on pentujen velipuoli! Huikeeta, eikö vain? Oon ihan täpinöissä. Tykkään Tuiskun ja Severin luonteista ihan kympillä, lisäksi olen aivan rakastunut Hildan tyttäreen Auneen, joka on Hildan edellisestä pentueesta. Tosin toistaiseksi olen nähnyt Aunea vain videolla, kuvissa ja lukenut tästä upeasta persoonasta. Se on kuitenkin valloittanut minut elämänilollaan. Ja mulle tulee koira, joka on näille kaikille upeille koirille sukua. Uskomatonta! 

Kasvattajat ovat ihan huikeita tyyppejä ja olen saanut olla joka hetkessä mukana internetin välityksellä. Pennuilla on myös oma blogi, josta pääsee seuraamaan pentuarkea jopa tällainen kauempana asuva pennun odottaja. Aivan täydellistä. Käykää tekin kurkkaamassa pentublogia!

Toki kaikki lopullisesti varmistuu vasta myöhemmin, kun päästään tapaamaan kasvattajien kanssa ihan kasvokkain ja tapaan myös Hildan ja pennut. Siksi näin aikaisessa vaiheessa julkistaminen tuntui hurjalta ajatukselta. Mutta koska mä iloitsen tässä ja nyt, en malttanut pitää tätä huikeaa uutista enää sisälläni. Ikinä ei elämässä tiedä mitä tapahtuu, mutta uskon ja toivon, että kesäkuun lopussa meille muuttaa pieni villakoiralapsi, jota me odotetaan nyt jo malttamattomana. Antaa pienen vauvelin kuitenkin kasvaa hienoksi koiran aluksi ensin emon ja kasvattajien hellässä huomassa <3




 Kaikki kuvat © Tiina Makkonen/ Kennel Dancefloor's

24 kommenttia:

  1. Oi, onnea tulevasta! Ei sitä kannata vastustella, jos oikea tuntuu osuvan kohdalle, terv.nim. kokemusta on. :D

    VastaaPoista
  2. Onnea tulevasta perheenjäsenestä!!

    Ja arvaa helpottiko mun kamala pentukuume tämän postauksen myötä :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Tiedän tunteen, se helpottaa ainostaan sillä itsellään - pennulla :P

      Poista
    2. Eihän siihen taida olla muuta parannuskeinoa, mutta elämän tilanne tällä hetkellä ei salli toista koiraa :(

      Poista
  3. Vautsi, Onnea (ja kärsivällisyyttä) ! :) Minäkin oon laittanut tilaukseen tollaisen samanlaisen paketin, toivottavasti tulee ensi vuonna ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, molempia tarvitaan :D Aunen lapsen vai!??! Kerro heti kaikki!!! :P

      Poista
    2. Ei oo Aunen lapsia :) Tutuista koirista suunnitteilla sinisiä pentuja ens keväälle :) Kunhan nyt ton Dannyn huoltajuuskiista selviää ja jos muuten asiat menee hyvin niin sieltä tahtoisin tyttösen :D

      Poista
    3. Awwww! Siniset <3 Mua niin jännittää mitä mun tulevasta tytöstä tulee. Sininen ois niin mun unelma <3 Ainakin niiden mustien pötköjen anturoiden välissä kasvaa valkosta/harmaata karvaa, joten mustiksi ne ei toivottavasti jää :)

      Onko kenties Aamukajolle tulossa sinisiä?

      Poista
  4. Ei oo Aunen lapsi. Tutuista koirista suunnitteilla sinisiä pentuja ens keväälle :) Sieltä mulle pitäis tulla tyttölapsi, jos Dannyn huoltajuuskiista selviää ja kaikki menee muutenki hyvin :DD

    VastaaPoista
  5. Moikka ! Mulla olisi postaustoive :) Olisitkohan halunnut kertoa isovillakoirasta rotuna? Tai siis lähinnä omasta kokemuksesta tietysti. Mikä sai sinut valitsemaan tämän rodun, onko rotu ollut sitä mitä ajattelit, parhaat ja huonoimmat puolet jne. :) Mä olen nyt totaalisen ihastunut tähän rotuun, nimenomaan siis isoon versioon. Pienemmät ei oikein herätä tunteita suuntaan eikä toiseen mutta nää isot kyllä : ) Jään seuraamaan blogiasi, ja uuden pennun odotusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos kommentista! :)
      Mulla on tuolla luonnoksissa jo pidemmän aikaa muhinut vähän aihetta läheltä lippaava teksti, mutta vaatii hieman panostusta, että saan sen julkaisukuntoon. Täytyykin palata sen pariin heti, kun ylimäärästä aikaa liikenee.

      Kiva saada joskus postaustoiveita, tai kommentteja ylipäätään. Täällä on väliin kovin hiljaista...

      Poista
  6. Kiva, sitten pääsee ainakin yhdestä Hildan pennun elämästä lukemaan tulevaisuudessa. :) On tää maailma vaan niiiin pieni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan seuraamaan :)
      Ja maailman pienuudella tarkoitat tässä tapauksessa siis mitä? Tunnetaanko me jostain? :D

      Poista
    2. Ei tunneta, mutta vuonna 2012 olin kuvailemassa Oriveden pentunäyttelyssä missä Piitua ja toista sisarusta ihailin (+portugalinpodengoa, kun itsellänikin podenco on). Sitten sattumalta vahingossa löysin teidän blogin jota aloin seuraamaan. Ja nyt vielä otat tutun koiran pennun. :)

      Poista
    3. Aivan jooo, muistan että jostain bongasin sun kuvat Piitusta sillon :)
      Ja nyt osaankin yhdistää sut Dancefloor'silaisiinkin. Sä oot menossa kuvaamaan vauvoja jossain kohtaa?? Ota sit paljon kuvia harmaista tyttösistä, jooko? :P Sun kuvat on niiin hienoja!

      Poista
    4. Kyllä vaan, oikeaan ihmiseen yhdistit. :D Yritän räpsiä niin paljon kun kamera vaan jaksaa laukoa (ehkä otan varmuuden vuoksi kaksi kameraa mukaan :D).

      Poista
    5. Oikeaan ihmiseen yhdistät. :D Yritän räpsiä kuvia niin paljon kun kamera vaan jaksaa laukoa (ehkä otan varulta kaksi kameraa mukaan niin tulee varmasti paljon kuvia :D).

      Poista
  7. Huikeeta! :) ootteko jo sopinu millon meet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai tuo kommentti tulikin sitten kahteen kertaan. :D Ei olla vielä sovittu, mutta olettaisin että vasta kesäkuun puolella kun pennut alkaa näyttää koirilta. :)

      Poista
  8. Jep. Vielä ne on sellasia ryömiviä pötköjä vaan :)

    VastaaPoista