12.4.18

The Closure

Tänään kolahti postiluukusta vihdoin patologin lausunto Piitun ruumiinavauksesta. Olen odottanut sitä pelonsekaisin tuntein. Entä jos lausunnosta selviäisi, että olisin voinut toisin toimimalla pelastaa tuon minulle maailman rakkaimman ja tärkeimmän ystävän? Antaisinko itselleni koskaan anteeksi, jos jotain sellaista selviäisi? Entä jos kaikki jäisi mysteeriksi, eikä mihinkään saisi selkoa? Nyt voin kuitenkin huokaista huojentuneena. Lähes kaikelle saatiin jonkinlainen selitys ja voin todeta tehneeni kaikkeni tuon koiran eteen, eikä sitä olisi ollut enää mitenkään mahdollista pelastaa.

Päälöydöksenä ruumiinavauksessa löytyi äkillinen voimakas maksasolujen kuolioituminen. Sen aiheuttaja saattaa olla jokin myrkky, mutta ei esim. rotanmyrkky, jota aluksi epäiltiin. Hyvin todennäköisesti kyseessä ei kuitenkaan ole myrkytys. Tarkka syy maksan pettämiseen jäi siis mysteeriksi. Kuitenkin koiran äkillisen romahduksen syy on juurikin se, että maksa on sanonut itsensä irti. Piitun koko tarina luettavissa teille, jotka ette vielä ole sitä lukeneet TÄÄLLÄ.

Lisälöydöksinä löytyi myös krooninen suolistotulehdus, joka on saattanut olla jopa synnynnäinen. Tällä selittyy jatkuvat vatsavaivat ja -krampit, joista Piitu oli kärsinyt jo vuosia. Oli siis hyvin huojentavaa saada selitys myös niille. Olen aiemmin pohtinut näitä kramppeja TÄSSÄ postauksessa. Myöhemmin tulkitsin nämä oireet vatsavaivoiksi. Piitu oli jo nuorena todella herkkävatsainen ja reagoi ruokinnan muutoksiin voimakkaasti. Ripulin se sai milloin mistäkin, vaikka kuinka tarkka yritin olla ja se elikin suurimman osan elämäänsä tiukalla ruokavaliolla. Näitä ikäviä kramppeja se sai harvakseltaan ja niitä oli kyllä aivan kauhea katsella. Piitu kehitti itselleen käytösmallin näihin kramppeihin. Se yleensä onneksi suostui syömään, joka auttoi aina ja kramppi helpotti n. 10-15min syömisestä. Se hakeutui mun syliin ja istuttiin lattialla se vartti, jonka kipua kesti. Piitu kippuralla mun jalkojen välissä täristen pää mun sylissä. Siinä sitten silittelin rauhallisesti koiraa ja kipu hellitti pikkuhiljaa. Piitu oppi, että mun lähellä kipu häviää ja tämä käytös yleistyi kaikkeen sen kokemaan kipuun. Esim. ulkona pallon perään juostessa sitä yhtäkkiä sattui, liekö varvas jäänyt johonkin ikävästi tms. pientä, niin välittömästi se tuli mun jalkoihin kertomaan, että nyt sattuu, ota kipu pois. Silitin ja kävin pikaisesti koiraa läpi samalla, ettei pahempaa käynyt ja hetken päästä taas riehuttiin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Piitun aivokammiot olivat myös lievästi laajentuneet eli sillä oli lievä vesipää. Tämä käsittääkseni on ihan synnynnäinen sairaus. Oletettavasti Piitun epileptiset kohtaukset johtuivat tästä. Mietinkin aina, että voiko epilepsian syynä olla jotain muuta, koska kohtaukset olivat aika epätyypillisiä, eikä niitä varsinaisia kouristelukohtauksia. Piitun epilepsiasta olen kirjoittanut mm. TÄÄLLÄ.

Olo on nyt hyvin huojentunut ja helpottunut. Koko tämän viiden kuukauden ajan, jonka olen odottanut näitä tuloksia, olen tehnyt surutyötä. Nyt saan vihdoin jonkinlaisen päätöksen, vaikka suru ei koskaan häviä, se vain muuttaa muotoaan. Ajattelen Piitua lähes joka päivä ja huomaan puhuvani ihmisille siitä paljon. Välillä tulee kyyneleet yksin Piitua ajatellessa, mutta useimmiten enää ei. Lenkillä naapurin kanssa rupatellessa Piitun tavat ja toilaukset tulee usein puheeksi. Minulle se ei ole koskaan täysin poissa <3


26.1.18

Koirakulut 2017

Edellisvuoden tapaan olen viime vuonnakin listannut kaikki koirakulut ylös. En ole laskenut mukaan seuran ym. jäsenmaksuja, enkä matkakuluja. Tavoitteena mulla oli pienentää kuluja muilta osin kuin kisaamisen/harrastamisen suhteen. Aika hyvin näyttäisi onnistuneen, vaikka paljon tuli silti kaikkea turhaa ja ylimääräistä ostettuakin. Jos valitettavia eläinlääkärikuluja ei oteta lukuun, niin kulut nousivat ainoastaan harrastamisen osalta, joka oli suunnitelmissakin. Eläinlääkärikuluja nostivat tänä vuonna Muusan nisäkasvaimenpoistoleikkaus ja sterilointi, Piitun epilepsiatutkimukset ja jatkuva lääkitys, sekä Piitun tehohoitojakso eläinsairaalassa ja eutanasia + ruumiinavaus. Vakuutuksia meillä ei koirilla enää ollut, joten joka penni meni omasta pussista.

Tässä meidän kulut eriteltyinä (suluissa vuoden 2016 summa):

Ruokinta: 816,69€ (1068,61€)
Kuukaudessa n. 68,05€
-251,92€ vähemmän kuin edellisvuonna

Harrastaminen: 1351,50€ (963€)
- Kisat ja muut tapahtumat: 453,50€
- Treenimaksut ym: 907€
Kuukaudessa n. 112,625€
+388,50€ enemmän kuin edellisvuonna

Tarvikkeet: 421,19€ (1027,09€)
- Turkinhoitotarvikkeet: 168,94€
- Ulkoiluvarusteet, lelut yms: 252,25€
Kuukaudessa n. 35€
-605,90€ vähemmän kuin edellisvuonna

Eläinlääkärikulut (hoitokulut, lääkkeet ym): 5134,16€ (684,95€)
+4449,21€

Kehonhuolto (osteopaatti, fyssari): 300€ (330€)
-30€ vähemmän kuin viime vuonna

Koko vuoden koirakulut yhteensä 8023,54€ (4073,65€)
Kuukaudessa 668,62€
+ 3949,89€ enemmän kuin viime vuonna

Aloitin kirjaamaan ylös myös tulevan vuoden kuluja, jotka tietenkään eivät ole vertailukelpoisia näiden kanssa, kun koiramäärä väheni yhteen ja harrastuskoirasta tuli kotikoira. Mielenkiinnolla silti kirjaan ylös ns. tavis koiranomistajan näkökulmasta paljon se todellisuudessa viekään rahaa. Etenkin, kun Muusalla on varmasti loppuelämän tarpeiksi shampoita, hoitoainetta ja ulkoiluvarusteissakin löytyy mistä valita. Jos ei eläinlääkäriin jouduta ylimääräisiä käyntejä, niin aika minimalistiset kulut meillä varmasti tulee olemaan. Tähän mennessä olen ostanut Muusalle vasta luita, kun viime vuona tässä kohtaa lähenneltiin jo tonnin summaa.

Vieläkö löytyy muita hulluja, jotka ovat kirjanneet koirakuluja viime vuodelta? Tuliko yllätyksiä? 



25.1.18

Vuosi 2017; Alkuja ja loppuja.

Aika taas koota viime vuosi pakettiin. Mitä tulikaan tehtyä mm. harrastusrintamalla. Haikein mielin tätä kirjoitan, kun muistot Piitusta tulvii taas vahvasti mieleen. Tämä vuosi oli meille hyvin raskas, mutta aivan upea harrastusvuosi koettelemuksista huolimatta. Vuosi oli merkityksekäs sisältäen monia ensimmäisiä ja viimeisiä kertoja, monta alkua ja loppua, kuten otsikkokin jo kertoo. 

Vuosi alkoi ikävissä merkeissä Muusan nisäkasvaimen leikkauksella. Samalla Muusa steriloitiin. Tammikuu meni siis Muusan osalta kovasti saikkuillessa, kun se pääsi vielä nuolemaan sterkkaushaavaa, joka sitten tulehtui ja Muusa joutui syömään vielä toisen antibioottikuurin. Onneksi muutoin Muusa toipui leikkauksesta nopeasti, eikä ollut kovin kipeä. Kipulääkettä ei joutunut syöttämään kuin muutaman päivän. Toivuttuaan tarpeeksi päästiin aloittamaan sen kanssa uusi harrastus, nimittäin rally-toko. Muusa olikin hirmu taitava ja innokas rallyoppilas. Piitun kanssa treenattiin agilitya vuoden alusta seuran omissa treenissä viikottain koko vuosi. Muusan kanssa treenasin agilitya lähinnä omatoimisesti ja välillä otin yksittäisiä treenipaikkoja tuntipörssistä pitkin vuotta. Omatoimitreenit keskittyi pääasiassa itsetunnonkohotukseen ja leikkiin. 





Helmikuulla päästiin kisaamisen makuun. Aloitettiin oman seuran epiksissä, joissa päätin testata kontaktien toimimista radalla. Ilmoitin molemmat koirat mölleihin ja hienosti sujui kontaktit. Piitun kanssa kävin virallisissa kisoissa ja saavutettiin meidän ensimmäinen LUVA Janakkalassa. Toiset kisat menikin aivan penkin alle, vaikka tulos sielläkin tehtiin. Surkeutta oli luvassa myös tälle kuulle, koska Piitu sai epilepsiakohtauksen kahden vuoden tauon jälkeen. 

Maaliskuussa käytiin Piitun kanssa epilepsiatutkimuksissa eläinlääkärillä, koska kohtaus uusi jälleen. Saatiin resepti Pexion-lääkkeeseen, joka aloitettaisiin jos kohtausvälit pienenisi tai tulisi rajuja kohtauksia. Piitun kanssa oltiin ihan liekeissä, kisakärpänen oli puraissut kunnolla ja nautin sen kanssa tekemisestä aivan täysillä. Treeneissä kehityttiin hurjaa vauhtia, niin seuran omissa treeneissä kuin ulkopuolisten kouluttajien opissa.






 Muusan kanssa korkattiin viralliset kisat hyppärillä, jolta tuli kaksi kieltoa. Seuran omissa kisoissa käytiin myös, kepeille viennissä jotain säätöä ja siitä 5 ja yliaikaa. Sijoituttiin kuitenkin toisiksi eli ensimmäistä kertaa palkintopallilla. Uskaltauduttiin Piitun kanssa agilityradoille ensimmäistä kertaa ja huikean hienosti menikin, sillä tehtiin ekalla radalla meidän toinen LUVA ja toisella radalla kävi se viimeinenkin vain yhden riman päässä. Vaikka radat oli hienoja, niin pikkuisen kyllä harmitti oma rytmitysvirheeni, jonka vuoksi rima tippui. Nämä jäikin sitten Piitun viimeisiksi kisoiksi, koska muutama päivä ennen seuraavia kisoja Piitulla jouduttiin aloittamaan epilepsialääkitys ja se oli meidän kisauran loppu.


Huhtikuussa käytiin Muusan kanssa Hattulassa kisaamassa ekaa kertaa agiradalla, töksähtelevää menoa, mutta jälleen sijoituttiin kolmansiksi. Käytiin kokeilemassa myös rally-tokoa möllikisoissa molempien koirien kanssa ALO-luokassa. Tehtiin hyväksytyt tulokset. Itsellä unohtui molempien koirien kanssa löysätä hihna lähdössä, joten hihnan kiristymisestä johtui oikeastaan kaikki virheet. Hyvä opetus itselle ennen kuin virallisiin kisoihin menoa. Vappuaattona korkattiin sitten Muusan kanssa viralliset kisat oman seuran kisoissa. Hirveästi jännitti uuden lajin parissa, mutta hyväksytty 93/100 pistettä vetästiin ja 4. sija. Hieno aloitus! Piitu vietti tässä kuussa myös 5v. syntymäpäiviään herkkuja syöden ja kavereiden kanssa rallaten. 




Vappupäivänä Muusa täytti jo 3 vuotta. Synttäriä Muusa vietti agilitykisoissa. Toukokuu olikin meille vilkas kisakuukausi. Käytiin kolmissa kisoissa, joissa kaikissa mentiin kaksi rataa. Muusa jaksoi yllättävän hyvin kaksi rataa päivässä, vaikka toinen ei koskaan ollut yhtä vauhdikas kuin ensimmäinen. Alkukuun kisoissa renkaasta muodostui meille hirveä mörkö ja tehtiinkin melkein kaikilla radoilla hyllyt. Otettiin rengas tehotreeniin. Lähdettiin ratkomaan ongelmaa tarjoamisen kautta ja tuloksia tuli nopeasti. Vahvistettiin myös hieman jännää muuria, jolla tuli helposti kieltoja. Loppukuun kisoissa rengasmärkö oli selätetty ja tehtiin oman seuran kisoissa meidän ensimmäinen nolla ja  LUVA! Fiilis oli sanoinkuvaamaton ja muutamat onnenkyyneleet tuli vuodatettua. Oikea työvoitto! Näihin kisoihin ainoa tavoite oli hyvän fiiliksen säilyttäminen, viis virheistä. Siinä todella onnistuttiin, jopa jälkimmäisellä radalla, jolla tuli kepeiltä kielto.





Kesäkuussa Piitu kävi aivan liian pitkän tauon jälkeen osteopaatilla ja olikin päässyt aika pahaan jamaan liukkaan talven jäljiltä. Loppuvuosi käytiinkin n. 8 viikon hoitoväleillä käsittelyssä ja saatiin Piitu parempaan kondikseen. Sappihappotesti Piitulle tehtiin myös liittyen näihin epilepsiatutkimuksiin. Testissä maksan toiminnassa ei mitään häikkää.


Kuun vaihteessa sanottiin kerrostaloelämälle hyvästit ja muutettiin maalle omakotitaloon. Lomailtiin miehen kanssa yhtäaikaa ja totuteltiin omakotiasumiseen. Parin viikon asumisen jälkeen saatiin rakennettua koirille aitaus ja kylläpä oli luksusta, kun sai päästää koirat vain ovesta pihalle riekkumaan. Piitulle muutto oli aika kova pala. Sen hermorakenteella ei ihan pystynyt käsittelemään, kun yhtäkkiä olikin niin paljon tilaa. Se näkyi yksinoloissa. Piitu söi yksinollessaan keittiöstä kaiken mitä irti lähti ja paristi sai revittyä roskiksen. Kämpässä oli joka kerta stressikakkoja ja -pissoja. Ilmeisesti suuresta stressistä johtuen Piitu sai lääkityksen läpi myös yhden epilepsiakohtauksen. Ongelma jatkui vielä elokuulle, mutta saatiin lopulta ratkaistua sillä, että koirat suljettiin yksin jäädessään yhteen huoneeseen. Rajattu tila rauhoitti Piitua ja tarpeiden tekeminen sisälle loppui. Lomaillessa tuli tehtyä kaikkea mukavaa, kuten retkeiltyä kaverin ja hänen koiriensa ja lapsensa kanssa luontopolulla ja kokeiltua ensimmäistä kertaa telttailua. Yövyttiin siis yksi yö teltassa Nuuksiossa siskon, serkkuni ja kolmen koiran voimin. 


Elokuussa käytin Muusan MH-luonnekuvauksessa Kangasalla. Tosi mielenkiintoinen kokemus. Toiset rallytokokokeet oli samana viikonloppuna Kaarinassa, hyväksytty tulos 95/100pisteellä. Käytiin taas kesätauon jälkeen agilitykisoissa KKK:lla. Perus Muusaa oli nämä radat, kieltoja tuli, mutta ei mitään erityisen huonoa tekemistä. Piitun kanssa käväisin rallytokon möllikisoissa extempore kokeilemassa onneamme AVO-luokassa. Sen verran onnistunut oli tämä hupikokeilu, että 98/100 pistettä saatiin, jolla irtosi luokan voitto. 20.8. oltiinkin miehen kanssa jännän äärellä, kun raskaustesti näytti plussaa.




Syyskuussa oli ALO-luokan viimeinen rallykoe noin viiden minuutin ajomatkan päässä kotoa. Koe itsessään ei mennyt kovin hyvin, mutta kuitenkin vielä hyväksytysti, joten ansaittiin koulutustunnus RTK1. Aloitettiin myös rally-ryhmässä treenit ajatuksena paneutua AVO-luokan liikkeisiin Muusan kanssa. Loppujen lopuksi treenit jäivät meidän osalta väliin kerta toisensa jälkeen ensin alkuraskauden vaivojen, kuten pahoinvoinnin, väsymyksen ja lähes päivittäisten päänsärkyjen vuoksi. Loppujen lopuksi kiinnostuskin lopahti, kun olisi oikeasti pitänyt alkaa koiraa kouluttamaankin. ALO-luokan jutut kun tuli aikalailla ilmaiseksi vain pohjataidoilla. Piitun kanssa Jenna Caloanderin treeneissä koettiin huikeita onnistumisia ja jäätiin pohtimaan Jennan ehdotusta poikkeusluvan anomisesta Kennelliitolta, jotta Piitu saisi kilpailla epilepsiasta huolimatta. 

Lokakuussa käytiin treeneissä vaihtelevasti oman voinnin mukaan. Taidettiin käydä vain kerran rallyssa molempien koirien kanssa ja vaikka silloin olikin huippuhyvät treenit, niin ei se innostus pitkälle kantanut. Joitakin agilitytreenejäkin jouduttiin Piitun kanssa jättämään välistä. Muusan kanssa kävästiin seuran omissa agilitykisoissa. Ekalla radalla hyvä fiilis, vaikka hylly tehtiinkin. Toinen rata oli taas niin fiasko, että itku tuli. Pian kisojen jälkeen päätinkin, että tämä sai nyt olla tässä. Muusan harrastusura on nyt ohi ja se saa jatkaa leppoisaa eloa ihan vain kotikoirana. Piitu kävi puolivuotisessa epilepsiakontrollissa, jossa todettiin kaiken olevan mallikkaasti ja lääkitystä jatkettaisiin samalla annostuksella. Anoin Piitulle Kennelliitolta poikkeuslupaa kisaamiseen. (Vastausta ei ole vieläkään kuulunut).




Marraskuun alussa ei oikein muuta tehty kuin eleltiin normaalia arkea. Viimeiset treenit Piitun kanssa meni vähän niin ja näin, oma kroppa alkoi olemaan aika koetuksella kipujen vuoksi ja seuraavalla viikolla jouduinkin jo jättämään treenit välistä. Piitukin saattoi hieman olla hämillään mamman huonosta kunnosta ja treenit oli aika epäonnistuneet. Vähän ennen puolta kuuta alkoikin meidän helvetti, kun Piitun kunto romahti ja tehohoidosta huolimatta jouduimme lopulta jättämään hyvästit rakkaampaakin rakkaammalle ystävälle. Loppuvuosi meni hieman sumussa yrittäen selvitä menetyksestä ja opetella elämään ilman Piitua. Piitu jätti suuren aukon meidän sydämiin ja elämään ylipäätään. Piitun poismeno tarkoitti minulle myös sitä, ettei ole enää harrastusta lainkaan. Vielä tänäkään päivänä en ole pystynyt käymään agilityhallilla ja tätä kirjoittaessa kyyneleet valuu poskilla ja ikävä raastaa sydäntä. Koskaan, en koskaan unohda tuota hienoa koiraa, joka antoi mulle niin paljon.



Tulevaisuudensuunnitelmat:

  • Vauva-arki ja perhe-elämän opettelua
  • Miehen ympäri puhumista uuteen harrastuskoiraan sitten kun aika on kypsä ja sopiva pentu tulee vastaan