31.5.17

Kipinän hetki

Muusan kanssa tämä agilitytaival on ollut aika vaihteleva. Monet kerrat olen miettinyt onko tämä sen laji lainkaan. Yhtä monta kertaa olen päättänyt, että on. Muusasta löytyy vauhtia, se on oikeasti nopeampi kuin Piitu. Silti siltä puuttuu se oma moottori, joka Piitulla on. Välillä sillä on hyvä draivi päällä ja sen tekeminen on innokasta ja vauhdikasta. Sen kanssa joutuu välillä ihan tosissaan juoksemaan. Yleensä meno on kuitenkin sellaista, että samaa tahtia mennään ja se tahti on aika hidasta, kun koira himmailee mun vauhtiin ja mä odottelen ja tsemppaan sitä, että se kanssa tulee mukana. Mieheni oli katsomassa meidän kisoja viime viikonloppuna ja sanoi, että Muusan liike on sellaista keinuhevosmaista, ei sujuvaa eteenpäin menemistä. Mieheni ei siis ole mikään koiraihminen, eikä tiedä agilitystakaan lajina sen kummemmin, mitä nyt on minulta kuullut ja joitain videoita nähnyt. Mutta aika hyvä pointti siinä oli, sillä Muusan liike todella oli sellaista hassua, ei se päässyt oikein vauhtiin millään.

Muusa on todellinen mammantyttö. Itsenäisyyttä ei siis löydy. Sen kanssa täytyy varmistella ja saatella se tarkasti jokaiselle esteelle tai se tulee ohi. Se on hyvin pehmeä, eikä sille saa näyttää virheitä. Se kestää maksimissaan yhden toistokerran, mutta sekin kostautuu heti vireen laskuna ja vauhdin putoamisena. Se on mulle todella haasteellinen koira. Luovuttaminen käy mielessä tosiaan vähän väliä.

Edellisissä kisoissa meillä oli rengasongelma, jota työstettiin sitten niistä kisoista lähtien. Tehtiin rengasta ihan tarjoamisen kautta ja vaihtelevalla palkkauksella. Palattiin minirenkaaseen, jota nostin pikkuhiljaa maksikorkeuteen. Sitten lisättiin hommaan vauhtia ja yhdisteltiin hyppyihin. Treeneissä onnistumisprosentti oli 100% ja koiralla oli kivaa. Vaihtelin palkkaa ja lainasin kaverin lelujakin, jotta Muusan motivaatio on huipussaan. Pari päivää ennen kisoja otin pienen radanpätkän, jossa oli rengas ja toinen ei-niin-vahva este eli muuri. Pidin myös rimakorkeuden 60cm, kun Muusalla on välillä rimakauhua ja korkeat rimat hirvittää. Kaksi toistoa tein molempiin suuntiin ja nämä Muusa meni vielä hyvin, kesti jopa muurien palikoiden tipahtamisen ja hyppäsi tämän jälkeen renkaan epäröimättä. Olisi pitänyt tajuta lopettaa tässä kohtaa, mutta halusin vielä tehdä etupalkalla kerran. Se kerta oli liikaa. Ensinnäkin Muusa lähti vapautuksesta ravilla, jonka olisi jo pitänyt soittaa hälytyskelloja, mutta ei, jatkoin vaan. Renkaan se vielä meni hienosti ja muurinkin, mutta toiseksi viimeisellä hypyllä tuli stoppi. Se ei kertakaikkiaan suostunut sitä ylittämään edes lelun kanssa nenästä vetämällä. Lopulta laskin riman 45cm ja lelun avulla se tuli viimein yli siitä. Sitten tehtiin muutama matala yksittäinen hyppy niin, että minä hetsasin ja kaveri kutsui esteen takana lelulla. Ja biletettiin sitten kunnolla. Alla videot kahdesta ensimmäisestä suorituspätkästä.





Tuosta treenistä jäi suoraan sanottuna paska maku suuhun. Vaikka koira ei sitä muistele, niin omasta mielestä nämä epäonnistumiset on vaikeampi karkoittaa. Olemme Muusan kanssa aika haasteellinen pari, kun olen tällainen "velloja" ja otan hyvin raskaasti omat mokani, ihan niinkuin sekin. Pelkään, että pilaan koko koiran, kun aiheutan sille omaa tyhmyyttäni tuollaisia tilanteita. Tällä hetkellä mun suurin haaste on päästä niistä yli, elää hetkessä ja iloita yhdessä tekemisestä siinä hetkessä, eikä pelätä mitä ehkä voi tapahtua.

Kisaamaan lähdin viikonloppuna siis ainoana tavoitteena pitää homma kivana, niin itselle kuin koiralle. Rentoa, iloista fiilistä. Jonkinlaista hälläväliä-asennetta tavoittelin, mitä tulee virheisiin. Suunnittelin etukäteen mitä teen, jos koira ei suostu hyppäämään. Suunnitelma oli vahvasti mielessä, mutta ei liian vahvasti, että se olisi vienyt iloista fiilistä tai saanut minut ajattelemaan epäonnistumisen olemaan vääjäämätön.

Rata oli kivan suoraviivainen, juuri Muusalle sopiva. Rengas oli sopivasti vasta loppusuoralla, joten sillä epäonnistuminen ei sävyttäisi koko rataa. Sain pidettyä rennon ja iloisen fiiliksen koko radan ajan, vaikka koiran sujahtaessa viimeiseen putkeen ennen rengasta, pieni epävarmuuden tunne hiipi mieleen. Sain kuitenkin keräiltyä itseni ennen kuin Muusa ehti putkesta ulos ja äänensävykin pysyi reippaana ja positiivisena, kun käskytin renkaalle. Tästä olen erityisen ylpeä. En meinaa vieläkään uskoa tätä todeksi, mutta me tehtiin nollarata ja tällä suorituksella me ansaittiin meidän ensimmäinen LUVA! Vieläkin tätä kirjoittaessa mulla nousee kyyneleet silmiin. En olisi ikinä uskonut, että tämä tapahtuu ihan lähitulevaisuudessa, mutta hitto vie ME TEHTIIN SE!!!! Se tunne, joka ryöpsähti päälle, kun koiran kanssa juostiin palkalle oli sanoinkuvaamaton. Näiden hetkien takia mä teen tätä.



Meillä oli vielä hyppäri ja vaikka mielessä kävi uskallanko mennä toiselle radalle, jos me epäonnistutaankin ja päällimmäiseksi jää taas se paska fiilis, niin onneksi sysäsin tuon tunteen pois ja reippaasti lähdin vetämään toisenkin radan. Pikkusen tarkkuutta peliin keppien sisäänmenossa, niin tämäkin olisi ollut nolla. Tulos siis 5, eikä yliaikaa, jes! Sama, hyvä fiilis säilyi vielä tämänkin radan ja luotto itseen ja koiraan kasvoi roppakaupalla, kun renkaalla ei taaskaan mitään ongelmia. Kontaktit kaipaa vahvistamista kaikki, varmuutta ja nopeutta. Sipoon kisoissa Muusa meinasi tippua puomilta ja tämä näkyi nyt hitautena ja epävarmuutena näissä kisoissa. Tällä radalla erityisen ylpeä olen tuosta loppusuorasta. Ekaa kertaa oli noin sujuva loppusuora, eikä Muusa yrittänyt yhtään vilkuilla minua. Yleensä kun jään loppusuoralla jälkeen, niin Muusa katsoo minua ja tulee helposti kieltoja. Varmasti tässä näkyi nyt parit tekemämme eteenmenotreenit tässä kahtien kisojen välillä.



Vaikka kisat menikin näin loistavasti, kun satuttiinpa vielä molemmilla radoilla sijoittumaan kolmansiksi, aion silti pitää vähän kisataukoa. Keskitytään nyt jonkin aikaa treenaamiseen. Lääkkeenä meidän ongelmiin en itse keksi nyt muuta kuin sen, että hyvin lyhyitä treenipätkiä, niin lyhyitä, että Muusalle jää vielä tekemisen nälkä, eikä vauhti hyydy. Nyt ei saa päästä tapahtumaan sitä, että ns. koira lopettaa treenin, vaan minä lopetan sen ennen kuin se ehtii eds miettiä, että jokohan tämä riitti. Paljon, paljon treeniä etupalkalla ja irtoamista, irtoamista, irtoamista. Palkan vaihtelevuus, joka treeniin eri lelu. Kokeillaan toimisiko ruokapalkka kumminkin Muusan kohdalla paremmin, kun se jaksaa innostua lelusta aika vähän aikaa. Nyt vaan sisulla eteenpäin. Tästä koirasta tulee vielä hyvä. Se on vielä nuori ja sillä on aikaa kehittyä.


Löytyisikö teiltä lukijoilta joitain hyviä treenivinkkejä Muusalle ja mulle? Entä palkkausvinkkejä? 



25.5.17

Varustepostaus Osa 1: Turkinhuoltovälineet

Koska villakoira on turkkirotu, tarvitaan sen asianmukaiseen hoitoon aikamoinen tavara-arsenaali. Ajattelinkin tässä vapaapäivän kunniaksi esitellä teille meidän varusteet, joilla luonnistuu niin omien kuin kavereidenkin koirien laitot. Tavaraa on viidessä vuodessa ehtinyt kertyä aikamoinen määrä ja näillä kyllä pärjää paremmin kuin hyvin, mutta ainahan sitä ostoslistalla jotain on. Tällä hetkellä tekisi mieli paria uutta terää, uusia ponnareita (taas!) ja uutta trimmauspöytää. Voi olla, että rahoille löytyy tällä hetkellä muutakin käyttöä, joten ainakin uutta pöytää saan tovin odotella. 


Shampoot ja hoitsikat:



Vasemmalla hoitoaineet järjestyksessä: 
  • Pure Paws Oats N`Aloe Hoitoaine - Sopii herkälle ja ärtyneelle iholle. Estää ihon kuivumista kosteuttaen ja rauhoittaen ihoa ja vahvistaa turkkia. Parantaa elastisuutta ja estää turkin katkeilua. Ihana tuoksu. 
  • SummerWinds Protect-A-Coat Conditioning Oil - Tehohoito, joka lisää kimmoisuutta ja vahvistaa karvaa. Ehkäisee takkuuntumista. Voidaan käyttää öljyhoidon tapaan näyttelyiden välillä tai lisäämällä tilkka normaalihoitoaineen joukkoon.
  • #1 All Systems Super-Rich Protein Lotion Conditioner - Tuuheuttava, sopii kaikille turkinlaaduille ja väreille. Auttaa takkuihin ja on erinomainen sähköisyyden poistaja. Voidaan käyttää myös harjausnesteenä. Todella riittoisa. 
  • Wild Animal Wild Apple Hoitoaine- Erittäin hoitava, kosteuttaa kuivaa turkkia. Ehkäisee takkuuntumista ja sähköistymistä. Ihana tuoksu.
  • Wild Animal Silk N Silk Hoitoaine - Ehkäisee takkuuntumista ja sähköisyyttä. Riittoisa. 
  • Chris Christensen Spectrum One Coarse Coat Conditioner - Antaa turkille rakennetta, ei pehmennä. Hoitaa ja vahvistaa turkkia. Nopeuttaa kuivumista. Sopii hvyin näyttelypesuihin. 
  • Chris Christensen Spectrum One Substance Builder -rakennehuuhde (pikkupullo kuvassa) - Sopii erinomaisesti muotoonleikattaville roduille, antaen turkkiin rakennetta ja kimmoisuutta. Käytetään shampoopesun ja hoitoaineen välissä hoitoaineen tavoin (vaikutusaika 3min). Sopii erityisesti näyttelypesuihin. 


Shampoot vasemmalta järjestyksessä:
  • Chris Christensen Spectrum One Coarse Coat Shampoo - Sopii erityisesti koirille, joilla on liian pehmeä turkki ja joiden turkkiin toivotaan enemmän karkeutta, tuuheutta ja rakennetta. Sopii hyvin näyttelypesuihin. 
  • #1 All Systems Super Cleanin & Conditioning Shampoo - Syväpuhdistava shampoo, joka sopii jokapäiväiseen käyttöön kaikille turkinlaaduille ja väreille. Ei sisällä silikonia. 
  • Groomer's Edge Emerald Black Shampoo - Syväpuhdistava shampoo tummille turkeille. Kirkastaa väriä ja auttaa peittämään punaista sävyä ja auringon polttamia. Ei värjää. Poistaa epämiellyttäviä hajuja. Riittoisa. 
  • Wild Animal Shooting Oats Shampoo - Poistaa pahoja hajuja. Iholle ja erilaisiin kutinoihin hyvä. Miellyttävä kanelintuoksu. Riittoisa. (Tämä on meillä vielä avaamaton, joten ei omia kokemuksia)
  • Wild Animal Wild Thang Shampoo - Turkin luonnollista väriä korostava yleisshampoo. Puhdistaa tehokkaasti pahan hajun, rasva- ja öljytahrat kuivattamatta ihoa ja turkkia. 


Omat suosikit:

Shampoista alusta asti mun suosikki on ollut Groomer's Edgen Emerald Black. Vaahtoaa superhyvin ja on todella riittoisa. Tuoksu on kiva ja koira tulee hyvin puhtaaksi. Viime aikoina käytössä on ollut Tuo Wild Animalin Wild Thang-shampoo, joka on ollut myös ihan jees. 

Hoitoainesuosikit on nuo ihanan tuoksuiset, Wild Animalin Wild Apple ja Pure Paws'in Oats N`Aloe. Jälkimmäiseen sekoitan yleensä aina lorauksen tuota SummerWindsiä. 


Turkinkuivain:


Fööninä mulla on hyvin palvellut Metro Air Force Commander-turbofööni. Turbo on ihan ehdoton väline villakoiran kuivaamisessa. Hullun hommaa jollain käsiföönillä alkaa kuivata, etenkään isovillaa. Suulakkeita on useita, mutta käytän oikeastaan aina tuota samaa. Isovillan conttarissa kuivaa tällä noin tunnissa, riippuen vähän turkin määrästä. Muusan tämänhetkinen kevyt conttari kuivuu noin 45 minuutissa. 

Karstat, kammat ja muut turkinselvitysvälineet: 



  • Karstat: Multa löytyy Doggymanin pehmeä ja kovempi karsta. Nämä ovat syrjäyttäneet huippuhyvä Chris Christensenin karsta, jota ilman en enää selviäisi. Pitkäpiikkinen karsta on isoon turkkiin korvaamaton. En tajua kuinka olen joskus jaksanut selvittää isoa turkkia noilla lyhytpiikkisillä. 
  • Kammat: Kampoja löytyy kahta eri kokoa villakoirakampoja (harvapiikkiset), joku pieni peruskampa, jota en oikeastaan käytä, paitsi pikkukoiria trimmatessa ja ShowTechin isompi kampa, jota käytän pääasiassa trimmatessa. Turkin selvityksessä tulee käytettyä noita villakoirakampoja. En kuitenkaan revi koskaan kammalla takkuja auki, vaan turkki käydään ihoa myöten kammalla läpi, jolloin huomaa kaikki takut, jos kampa ei soljukaan turkista kunnolla läpi. Piikkipäinen jakauskampa on ihan joku perus Prisman kampa tms, jota käytän jakausten tekemiseen ponnarien laitossa. 
  • Noista puteleista löytyy omaan tyhjään hoitosuihkepulloon laimennettu takkusuihke, jonka olen sekoitellut itse Wild Animalin Wild Apple-hoitsikasta, silkkitippoista ja vedestä. Lemmikkitarvikeliikkeiden valmiit takkusuihkeet eivät ole minua oikein vakuuttaneet, joten tällä hetkellä käytössä on nämä omat sekoitukset. (Anju Beautén takkusuihketta on kovin kehuttu ja se on multa vielä testaamatta ja onkin ollut ostoslistalla jo pidempään. Vaatisi vaan reissun Faunattareen. Mulla olisi sinne lahjakortti, mutta joka kerta kun liikun siellä päin, olen unohtanut lahjakortin kotiin enkä näin ollen ole viitsinyt mennä ilman sitä.) Kaksi pulloa silkkitippoja, joita tulee käytettyä yleensä märkään turkkiin ennen föönausta takkuja helpottamaan. Toiset käyttävät silkkitippoja ponnareiden alla turkkia suojaamaan. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä Wellus-rasva, jota käytän apuna ponnarien laitossa. Suojaa turkkia katkeamiselta ponnarin alla ja saa sähköisenkin turkin aloilleen, että jakauksista saa siistejä ym. Tämä tuote on pelastus, ponnarien laitto ei ole yhtään niin kurjaa puuhaa, kun tätä käyttää. 
  • Sakset: Vanhat trimmaussakset toimittaa kumilenksujen katkaisijan virkaa tätä nykyä. Tähän hommaan on myös ihan erikseen saatavilla saksia, mutta en ole viitsinyt sellaisia hommata. Kynsisaksilla olen ennen katkonut ja nykyään tosiaan näillä vanhoilla saksilla, joita ei muuten tule enää käytettyä. 

Trimmauskone, terät ja huoltovälineet:


Multa löytyy Andiksen trimmeri, en muista mikä kirjainyhdistelmä, mutta luultavasti tätä ei edes enää mistään saa, koska en ainakaan äkkiseltään googlettamalla löytänyt. Mallit on uudistuneet ja varmasti parannellut versiot tästä koneesta on nyt markkinoilla. Hyvin on palvellut myös tämä nyt viisi vuotta, kun heti alusta asti satsasin kunnon koneeseen. Kunnon koneen ostamista heti suosittelen myös muille, maksaa itsensä hyvin äkkiä takaisin. Terinä löytyy 2x #15 terät, joilla ajelen naaman ja tassut, 2x perus #10 terät, joilla sitten konetan muut alueet ja esim. Piitun kesänaku on koko kropasta konetettu #10 terällä. Nuo on hyviä yleisteriä, joilla olen muunkin rotuisia vetänyt kesäkuosiin, puree siis hyvin myös  esim. tiheään tuplaturkkiin. #5 terä jättää hieman pidempää ja tätä olen mm. viime talvena Piitun kroppaan käyttänyt. Myös pohjavillattomia pikkukoiria on tullu vedettyä tällä terällä. Tuplaturkkiin tai huonosti föönattuun/selvitettyyn villaan tämä terä ei pure. 

Terien huoltoon olen hankkinut puhdistusöljyn ja teräöljyn, jota suositellaan käyttämään aina konetettaessa ja lisäämään myös konetuksen aikana. Öljy pitää terän viileämpänä kauemmin. Itse käytän viilennyksessä apuna ihan kylmäkallea, johon asetan toisen terän siksi aikaa kun toinen on käytössä. Varsinkin, kun konettaa pitkän aikaa kerralla, itse konekin kuumuu vähän ja kuumentaa terät tosi nopeaan. Teriä vaihdellessa ei tarvitse pitää turhia taukoja. Suosittelen siis useamman samanpituisen terän hankkimista. Ostin myös tuollaisen jonkun moottoriöljyn tms. tuubin, mutta en ole sitä vielä edes avannut. Tällä olisi tarkoitus siis voidella niitä koneen sisäosia. Vaatinee hieman perehtymistä vielä, mutta ajattelin että on korkea aika näin viiden vuoden jälkeen käyttää vähän enemmän vaivaa koneen huoltoon, jotta se jaksaa pelittää hyvin jatkossakin. 

Kumilenkit, korvamuovit yms:


Tämmöinen kasa on tullut haalittua ponnareita ja muuta sälää. Näyttelyistä olen ostanut joitakin pussukoita, netistä tilannut osan ja osa on kaverin tuomia tuliaisia Espanjasta (lasten loom bandseja). Heppapuolelta on ostettu nuo muovipurkeissa olevat, ovat todella edullisia. Myös nuo itsetarrautuvat pintelit (pinkki ja liila rulla) ovat heppapuolelta. Ne on samaa kun esim. apteekissa myytävät itseliimautuvat siteet ja niitä käytetään korvakarvoja suojaamaan korvamuovien tapaan. Heppapuolella ovat huomattavasti edullisempia kuin apteekista tai lemmikkitarvikeliikkeistä saatavat. Meillä tosin korvansuojina ei oikein toiminut, kun Piitu repi ne Muusalta irti karvoineen päivineen. Onkin käytetty enemmän sidetarpeina Muusan leikkaushaavan hoidossa alkuvuodesta. Korvamuoveja meillä on käytetty myös todella vähän, joten niitä ei ole tullut koskaan edes ostettua. Kuvan alareunan vihreät muovit on saatu kaverilta. 

Kynsisakset ja korvakarvojen nyppimisvälineet:


Meillä on kahdet kynsisakset; Busterin sakset ja Millersit. Molemmat on ollut hyvät. Ostin Millersit, koska ovat ihan superkehutut sakset, mutta ei ne mun mielestä sen ihmeellisemmät ole kuin muutkaan, millä olen kynsiä leikellyt. Korvakarvojen nyppimiseen käytän korvapuuteria. Pullo on tosi riittoisa. Ostin tämän kun Piitu oli pentu eli viisi vuotta sitten ja vieläkin riittää ja riittää vaan. Nypin osittain sormilla ja osittain pinseteillä. Mietinnässä on ollut hankkia ihan nyppimisatulat, mutta  olen saanut näilläkin ihan hyvin nypittyä, niin en ole viitsinyt. Pinsettien kanssa saa vaan olla tarkkana, ettei vahingossa satuta koiraa. 


Näiden lisäksi omistan myös toki sen trimmauspöydän. Mulla on sellainen ihan peruspöytä, säädettävä. Vähän se on hutera ja keikkuu helposti etenkin yläasennossa. Iso koira jos tärisee, niin koko pöytä tärisee. Yksi säätönuppi on hieman rikki ja saa olla tarkkana ettei pöydälle tule liikaa painoa, ettei se rämähdä toisesta päästä alas (esim. koira + minä oli vähän liikaa :D). Jossain vaiheessa olisi siis varmasti ihan aiheellista satsata hieman laadukkaampaan pöytään. Omistan myös trimmausessun, jota käytän aina trimmatessa, niin ei ole vaatteet ihan karvoissa. Eihän se nyt kokonaan suojaa, mutta edes vähän. Pidän trimmatessa myös aina crockseja jalassa, koska tuo villa huopuu kivasti sukanpohjaan kiinni pesukoneessa. 


Suinkaan villakoiran omistaja ei tarvitse tätä kaikkea. Perus turkkihuoltoon riittää kyllä yksi laadukas shampoo ja hoitoaine, turbofööni, hyvä karsta ja kampa, sekä kynsisakset. Trimmauskoneeseen ja saksiin kannattaa myös satsata jos ei halua käyttää trimmaajalla. Kerran kuussa yleensä on hyvä trimmausväli, mutta naama- ja tassukarvat olisi hyvä ajella useammin jos haluaa, että koira näyttää siistiltä. Jos koiraa käyttää säännöllisesti trimmaajalla, voi trimmaaja samalla nyppiä myös korvakarvat, jolloin niitäkään välineitä ei tarvitse välttämättä itselleen hankkia. Ponnareitakaan ei tarvita, jos pitää koiran lyhyessä kotiturkissa tai näyttelyleikkauksista terrierissä tai modernissa. 

Ohessa meikäläinen työn touhussa. Marin nappaama kuva viime viikonlopulta, kun Sisumies kävi kesälookkia hakemassa. 


13.5.17

Mörkö nimeltä rengas

Muusan ja mun kisauraa varjostaa nyt paha mörkö. Tämä mörkö on nimeltään rengas. Se ei koskaan ole ollut Muusalle mikään vahva este ja sitä on ihan varmasti tehty aivan liian vähän ylipäätään. Aiemmissa kisoissa renkaalla ei vielä ollut mitään ongelmaa, mutta vappupäivän kisoissa Tamskilla Muusa ei suostunut millään menemään renkaan läpi, vaan meni sivusta. Vaikka mun olis pitänyt olla fiksu ja tajuta, että on vain jatkettava rataa, niin menin tekemään asiasta hirveän numeron, joka on tolle koiralle täysin väärä tapa toimia. Jankkasin rengasta neljä kertaa ja siinä oli vähintäänkin kaksi liikaa. Tämä pilasi sitten meiltä koko radan ja meidän tekeminen oli niin huonoa kuin se vain huonoina hetkinä voi olla. Radan jälkeen tuli itku. Miten mä olenkaan tuolle koiralle epäreilu ja pilaan siltä kaiken hauskan. Se pieni raukka ei kestä mun pettymystä ja haluaisi vajota maan alle, eikä uskalla enää yrittää epäonnistumisen pelossa. Pelkkä mun pettymys ja turhautuminen vaikuttaa siihen noin masentavasti, vaikka yritän kaikkeni peitellä niitä tunteita siltä. Mutta kyllähän sen nyt kaikki tietää, että koira lukee omistajaansa kuin avointa kirjaa. Siltä ei voi salata mitään. 

Jos koirani onkin herkkä ja pehmeä, niin ikävä kyllä olen minäkin. Itse olen se pahin kriitikko itselleni ja ihan liian armoton. Ryven edelleen näissä tunnontuskissa, joita kamala mokani aiheutti, vaikka pitäisi nostaa leuka pystyyn ja unohtaa mennyt. Kävin yhdellä psyykkisen valmennuksen luennolla huhtikuussa ja teoriassa tiedän kuinka tulisi toimia, mutta käytäntö onkin sitten jotain ihan muuta. Yritin kyllä tämän kamalan radan osalta neuvoa, jonka siellä sain. "Radan jälkeen katso video kerran, analysoi se läpi, missä meni vikaan. Sitten poista video ja jätä se taaksesi." Meni myöhään iltaan saakka ennen kuin edes pystyin katsoa koko videon, niin paljon otti päähän. Olen katsonut siitä pari pätkää uudelleen ja vasta nyt poistin sen kokonaan. Joten yritykseksi jäi tämän ohjeen toteuttaminen..

Epäonnistuneen radan jälkeen olin ihan valmis luovuttamaan ja selittelin itselle koiran olevan väsynyt, ei se jaksa kahta rataa, ei sen vire pysy yllä jne jne. Hetken jäähdyttelykävely metsässä sai kuitenkin minut toisiin aatoksiin ja ensitöikseni menin leikkimään koiran kanssa lämppäesteille. Heittelin lelua vain esteiden yli ja kun koira loikkasi perään, niin biletettiin kunnolla. Vein koiran hetkeksi autoon ja yritin keräillä itseni ja saada mielen mahdollisimman iloiseksi ja positiiviseksi. Päätin mennä kuitenkin toisen radan sillä asenteella, että pidetään vain hauskaa. Jos koira tekisi jonkun virheen, niin jatkaisin vaan siitä välittämättä. Mutta etukäteen suunnittelin myös, että jos koirassa näkyy oikeasti väsymisen merkkejä, niin lopetan radan kesken johonkin kivaan ja helppooon kohtaan. Tuuri kävi, eikä radalla ollut ollenkaan rengasta. Onneksi päätin mennä. Onnistuttiin nimittäin todella hyvin pitämään yllä iloista tekemistä ja Muusalla oli ihan hyvin virtaa vielä tällekin radalle. Muuri aiheutti pienen töksähdyksen, mutta reipas tyttö uskalsi kuin uskalsikin lopulta hypätä sen. En siis onnistunut tekemään myös muuri-ongelmaa, joka olisi voinut olla hyvinkin todennäköistä, koska se on myös treeneissä ollut epävarma este ennenkin. 

Tässä tämä hyvänmielen rata. Tuloksilla ei juhlittu, kun muurilta ja sen jälkeiseltä putkelta tuli kiellot ja yliaikaa näistä johtuen, mutta meillä oli kivaa, se on pääasia <3



Viime viikonloppuna kisattiin Sipoossa kahden radan verran ja siellä se rengasmörkö nosti päätään taas ja tehtiin kaksi hyllyä. Ensimmäinen rata oli agirata ja Muusa aiheutti sydämentykytyksiä jo radan alkupuolella kompastumalla puomilla. Onneksi se sai koottua itsensä, eikä tippunut, vaikka lähellä oli. Rata oli muuten oikein kiva ja sujuva, kunnes se rengas häämötti tokavikana esteenä. Toimin suunnitelmani mukaan ja kokeilin uusia vain kerran, mutta sitten jatkoin radan loppuun. Koira ei tainnut tästä yhdestä toistosta kuormittua juurikaan onneksi.


Hyppäriä rakentaessa jännitin kauhun sekaisin tuntein lähteekö rengas radalta vai jääkö. Tuomari ja tuomarihajoittelija jahkasivat ja vaihtoivat esteiden paikkoja moneen kertaan. Vähän joka välissä tehtiin muutoksia. Renkaan paikka vaihtui vielä viime hetkellä meille edullisemmaksi. Rengas laitettiin nimittäin toiseksi esteeksi, jolloin pääsin vetämään Muusan renkaan läpi. Ehdin jo mielessäni hurrata, että meillä on mahdollisuus onnistua, mutta eipä se niin helposti käynytkään. Muusa epäröi ja pysähtyi, yritti kiertääkin renkaan, mutta voi pojat, lopulta se kumminkin hyppäsi! Tämä oli meille tämän radan ainoa tavoite ja voitto sinänsä. Loppurata ei enää oikein ollut pelastettavissa, kun vauhti tyssäsi renkaalle ja Muusaa piti todella vahvasti kannatella radalla loppuun. Yhtäkkiä sille tuli stoppi, eikä se suostunut hyppäämään yhtä hyppyä. Otettiin siitä sitten hylly, koska koira meni ihan lukkoon, enkä viitsinyt jäädä pidemmäksi aikaa sitä houkuttelemaan. 



Eilen juttelin yhden kouluttajan kanssa tästä meidän ongelmasta ja hän oli sitä mieltä, että minulla on rengasongelma, ei koiralla. Näinhän se varmaan todellisuudessa on. Jos koiralla olikin yksi epävarma hetki, niin minä muovasin sen ongelmaksi saakka. Muuta keinoa en tähän nyt keksi, eikä keksinyt kouluttajakaan kuin treenata, treenata ja treenata. Ja treenata eniten sitä omaa mielentilaa ja mielenhallintaa. Ehkä myös muuttaa täysin ne tavoitteet, joita kisaradalta on. Ottaa tavoitteeksi vaan se, että meillä on kivaa. Käytännön treeneissä sitten tehdä renkaasta oikeasti tuttu ja varma este. Tarjoamisen kautta eri kulmista riippumatta mun sijainnista. Lähdettiin eilen sitten treenaamaan. Aloitettiin homma nyt matalalla renkaalla, koska vauhti puuttuu. Muusa hiffasi nopeasti, mitä haluan, koska esteen tarjoamista on ennenkin tehty. Palkkasin vaihdellen lelulla ja namilla. Ensi kerraksi ostan jotain superällöä kissanruokaa superpalkaksi ja jatketaan harjoituksia. Ehkä täältä vielä noustaan?


Tähän yhteyteen julkaisen vielä kisavideon Hattulan kisoista, joissa käytiin huhtikuun puolella. Rata oli hyvin töksähtelevä, eikä jäänyt yhtään hyvä fiilis, mutta sijoituttiin kolmanneksi kumminkin. Kokemuksena hyvä, kun oli eka agirata, ekat ulkokisat ja aitaamaton kenttä. Eipä Muusan menoa haitannut. Kontaktit oli hieman hitaat ja valui. Puomilla haisteli vaan ja hiippaili eteenpäin. Lisää treeniä vaatii vielä kontaktitkin selvästi, vaikka aan juoksari vaihtui aika helpolla pysäytykseen. 


Jottei tämä menisi vain surkutteluksi meidän ongelmista, niin ainakin hyllyradoilta voin positiivisina asioina nostaa esille meidän kepit. Niissä ollaan onnistuttu hyvin. Myös kontaktipinnoille on osuttu hienosti ja Muusa tekee näitä esteitä mielellään. Muusa on pysynyt lähdöissäkin upeasti joka kisoissa, vaikka lähtöongelmaakin joskus aikanaan työstettiin ja treeneissä se välillä koettelee joskos sieltä vois karata (viimeksi eilen). Yksi positiivinen huomio on myös se, että Muusahan on nyt jaksanut tehdä kaksikin rataa ihan hyvin, vaikka tästä etukäteen olinkin huolissani.

Seuraavat kisat ovatkin sitten kotikisat ja siellä on tuttu rengas. Jospa hieman positiivisemmin mielin starttaamme tällä kertaa. Katsotaan sitten taas elämää eteenpäin, pidetäänkö kisataukoa ja keskitytään treenaamiseen enemmän vai mitä tehdään.