19.10.18

Täällä ollaan!

Ei me sentään hävitty mihinkään olla, vaikka hiljaiseloa onkin vietetty. Ollaan oltu niin sanotussa vauvakuplassa. Meidän perheeseen syntyi nimittäin huhtikuussa vauva, joka on tänään jo tasan puolivuotias. Kuinka aika rientääkään, vastahan me tavattiin tuon pienen ihmisen kanssa. Ei sitä kyllä oikeasti edes tajua kuinka lapsi mullistaa ihan koko maailman ennen kuin sen pienen nyytin saa tuohon rinnalle tuhisemaan. Onko mitään niin suloista, viatonta ja avutonta kuin pieni ihmisenlapsi! Valtava vastuu vyöryy ylitse ja pelottaa, mutta rakkaus voittaa nuo pelot ja tekee meistä vahvoja. Tätä rakkauden määrää ei voi sanoin kuvailla, elämällä on yhtäkkiä niin suuri tarkoitus, tärkeämpää tehtävää en olisi voinut tässä elämässä saada kuin olla äiti minun pienelle tyttärelleni. 


Jatkuvasti toki kaipaan takaisin koiraharrastuksen pariin ja haaveilen pennusta, tulevasta harrastuskoiran alusta. Olisihan se ihana saada jo kotiin kasvamaan, ettei itse harrastamaan pääseminen veisi niin monia vuosia. Mutta asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen ja tällä hetkellä haluan olla ensisijaisesti äiti. Ja koska mun kriteerit seuraavalle koiralle on hieman erilaiset kuin aikaisemmin, ei resurssini pienen vauvan kanssa riittäisi paneutua pennun kasvatukseen ja koulutukseen sillä intensiteetillä kuin se minusta vaatii. Siitä syystä tyydyn vaan haaveilemaan ja tutustumaan uuteen rotuun kaikessa rauhassa. 

Muusa on ottanut vauvan vastaan juuri niin hienosti kuin etukäteen ajattelinkin. Aluksi se oli toki hyvin hämmentynyt ja reagoi vauvan ääntelyihin huolestuneesti. Se seurasi tarkasti kaikki vaipanvaihdot ja juoksi perässä kun käytiin kylpyhuoneessa pyllypesuilla. Sittemmin se on oppinut luottamaan, että minä hoidan homman ja laaduntarkkailu on loppunut. Kovasti se tykkää vauvaa pusutella; kasvot, korvat, sormet ja varpaat nuollaan, eikä millään malttaisi lopettaa vaikka välillä toppuutellaan. Aina se ei muista varoa vaan ronskisti kävelee ihan vierestä ja on astunut pari kertaa sormille. Leluja se osaa kyllä käsitellä varovaisemmin vauvan lähellä, vaikka vie kyllä omansa vauvan käsistä jos vauva siihen tarttuu. Onpa ollut heillä jotain vetoleikin tynkääkin ja vauva nauraa vaan, kun Muusa saa lelun. Vauva tykkää Muusasta tosi paljon ja on ylipäätään hyvin kiinnostunut kaikista eläimistä, mutta koirien touhujen seuraaminen aiheuttaa usein hullun kikatuksen. Taitaa tytöstä tulla samanlainen koirahullu kuin äitinsä... 

Oltiin oltu vauvan kanssa vasta muutama päivä kotona, kun mentiin yhtenä päivänä vaunulenkille. Vauva nukkui, joten jätin vaunut pellon reunaan ja mentiin Muusan kanssa vähän matkan päähän leikkimään. Oli tosi kova tuuli ja siten mun korviin ei kantautunut vauvan itku. Yhtäkkiä Muusa lopetti leikin kuin seinään ja lähti vaunujen luo. Se odotti siinä vierellä niin kauan, että tulin vauvan luo. Miten hieno koira kun tajusi, että nyt on joku vialla ja minut pitää hälyttää apuun. 


Mustasukkaisuudeksi en Muusan käytöstä kutsuisi, mutta jonkin verran se änkee väliin kun vauvalle annetaan huomiota. Itse kuitenkin miellän tämän vain opituksi käytökseksi, joka oli jo ennen vauvaa. Muusalle ihmisen lattialle meneminen on aina tarkoittanut huomiota ja rapsutuksia. Eihän se voi ymmärtää, että nyt sinne lattialle ei mennäkään hänen vuokseen vaan vauvan. Se tunkee samanlailla syliin ja iholle välittömästi, kun joku istahtaa lattialle. Ja siellähän meillä nykysin ollaan, koska siellä se vauvakin usein on. Joskus Muusa myös alkaa haukahdella pienesti, kun vauvan kanssa peuhataan ja hassutellaan, liekö mustasukkaisuutta vai huolta ettei vaan tehdä vauvalle pahaa. 

Kaikenkaikkiaan voimme todeta, että Muusa on ihan täydellinen perhekoira, kuten olettaa saattoikin. Sen kanssa vauva-arki on helppoa. Se kulkee vaunujen vieressä lenkillä kuin vanha tekijä ja on ottanut vauvan hienosti omaksi laumanjäsenekseen. Hieman vähemmälle huomiolle koira tässä ruljanssissa toki väkisinkin jää, mutta onneksi isimies on alkanut ottaa enemmän vastuuta Muusan lenkityksestä ym. Itse menin raskausaikana fyysisesti aika heikkoon kuntoon ja mies joutui jo silloin astumaan enemmän mun saappaisiin. Tuo kammottava hellekesä taas oli pienen vauvan ja koiran kanssa mulle kuin vankila, ei paljoa tullut ulkoiltua kun oli vaan ihan liian kuuma. Mies sitten hoiti Muusan lenkityksen yöaikaan, kun oli viileämpää. Tässä kohtaa miehen vuorotyö oli pelastus. Ilmojen viilettyä Muusa on päässyt miehen kanssa juoksulenkeille ja se näkyykin upeasti koirassa, lihakset ja ruokahalu on kasvanut selvästi. Itselläkin on hieman parempi omatunto, kun tietää että koira saa kunnon liikuntaa, vaikka ei pääsekään enää harrastamaan ja meidän lenkit on pääasiassa kevyitä kävelylenkkejä hihnassa semmoisilla teillä, joilla on helpoin vaunujen kanssa kulkea. Oma selkä kun ei (vielä) valitettavasti kestä lasta kantaa kantorepussa pidempiä matkoja, niin metsälenkkejä on tehty vain silloin kun isi voi ottaa lapsen reppuun. Toki käydään välillä vaunuilemassa myös metsätiellä, missä Muusa saa juosta vapaana ettei pelkkää hihnalenkkiä sentään. Juoksulenkeillä Muusa on ollut yleensä joko vapaana tai flexissä.

ps. Muusan puuhia voi seurailla instagramissa nimimerkillä @muusapuudeli. Sinne tulee vähän aktiivisemmin kuulumisia



12.4.18

The Closure

Tänään kolahti postiluukusta vihdoin patologin lausunto Piitun ruumiinavauksesta. Olen odottanut sitä pelonsekaisin tuntein. Entä jos lausunnosta selviäisi, että olisin voinut toisin toimimalla pelastaa tuon minulle maailman rakkaimman ja tärkeimmän ystävän? Antaisinko itselleni koskaan anteeksi, jos jotain sellaista selviäisi? Entä jos kaikki jäisi mysteeriksi, eikä mihinkään saisi selkoa? Nyt voin kuitenkin huokaista huojentuneena. Lähes kaikelle saatiin jonkinlainen selitys ja voin todeta tehneeni kaikkeni tuon koiran eteen, eikä sitä olisi ollut enää mitenkään mahdollista pelastaa.

Päälöydöksenä ruumiinavauksessa löytyi äkillinen voimakas maksasolujen kuolioituminen. Sen aiheuttaja saattaa olla jokin myrkky, mutta ei esim. rotanmyrkky, jota aluksi epäiltiin. Hyvin todennäköisesti kyseessä ei kuitenkaan ole myrkytys. Tarkka syy maksan pettämiseen jäi siis mysteeriksi. Kuitenkin koiran äkillisen romahduksen syy on juurikin se, että maksa on sanonut itsensä irti. Piitun koko tarina luettavissa teille, jotka ette vielä ole sitä lukeneet TÄÄLLÄ.

Lisälöydöksinä löytyi myös krooninen suolistotulehdus, joka on saattanut olla jopa synnynnäinen. Tällä selittyy jatkuvat vatsavaivat ja -krampit, joista Piitu oli kärsinyt jo vuosia. Oli siis hyvin huojentavaa saada selitys myös niille. Olen aiemmin pohtinut näitä kramppeja TÄSSÄ postauksessa. Myöhemmin tulkitsin nämä oireet vatsavaivoiksi. Piitu oli jo nuorena todella herkkävatsainen ja reagoi ruokinnan muutoksiin voimakkaasti. Ripulin se sai milloin mistäkin, vaikka kuinka tarkka yritin olla ja se elikin suurimman osan elämäänsä tiukalla ruokavaliolla. Näitä ikäviä kramppeja se sai harvakseltaan ja niitä oli kyllä aivan kauhea katsella. Piitu kehitti itselleen käytösmallin näihin kramppeihin. Se yleensä onneksi suostui syömään, joka auttoi aina ja kramppi helpotti n. 10-15min syömisestä. Se hakeutui mun syliin ja istuttiin lattialla se vartti, jonka kipua kesti. Piitu kippuralla mun jalkojen välissä täristen pää mun sylissä. Siinä sitten silittelin rauhallisesti koiraa ja kipu hellitti pikkuhiljaa. Piitu oppi, että mun lähellä kipu häviää ja tämä käytös yleistyi kaikkeen sen kokemaan kipuun. Esim. ulkona pallon perään juostessa sitä yhtäkkiä sattui, liekö varvas jäänyt johonkin ikävästi tms. pientä, niin välittömästi se tuli mun jalkoihin kertomaan, että nyt sattuu, ota kipu pois. Silitin ja kävin pikaisesti koiraa läpi samalla, ettei pahempaa käynyt ja hetken päästä taas riehuttiin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Piitun aivokammiot olivat myös lievästi laajentuneet eli sillä oli lievä vesipää. Tämä käsittääkseni on ihan synnynnäinen sairaus. Oletettavasti Piitun epileptiset kohtaukset johtuivat tästä. Mietinkin aina, että voiko epilepsian syynä olla jotain muuta, koska kohtaukset olivat aika epätyypillisiä, eikä niitä varsinaisia kouristelukohtauksia. Piitun epilepsiasta olen kirjoittanut mm. TÄÄLLÄ.

Olo on nyt hyvin huojentunut ja helpottunut. Koko tämän viiden kuukauden ajan, jonka olen odottanut näitä tuloksia, olen tehnyt surutyötä. Nyt saan vihdoin jonkinlaisen päätöksen, vaikka suru ei koskaan häviä, se vain muuttaa muotoaan. Ajattelen Piitua lähes joka päivä ja huomaan puhuvani ihmisille siitä paljon. Välillä tulee kyyneleet yksin Piitua ajatellessa, mutta useimmiten enää ei. Lenkillä naapurin kanssa rupatellessa Piitun tavat ja toilaukset tulee usein puheeksi. Minulle se ei ole koskaan täysin poissa <3


26.1.18

Koirakulut 2017

Edellisvuoden tapaan olen viime vuonnakin listannut kaikki koirakulut ylös. En ole laskenut mukaan seuran ym. jäsenmaksuja, enkä matkakuluja. Tavoitteena mulla oli pienentää kuluja muilta osin kuin kisaamisen/harrastamisen suhteen. Aika hyvin näyttäisi onnistuneen, vaikka paljon tuli silti kaikkea turhaa ja ylimääräistä ostettuakin. Jos valitettavia eläinlääkärikuluja ei oteta lukuun, niin kulut nousivat ainoastaan harrastamisen osalta, joka oli suunnitelmissakin. Eläinlääkärikuluja nostivat tänä vuonna Muusan nisäkasvaimenpoistoleikkaus ja sterilointi, Piitun epilepsiatutkimukset ja jatkuva lääkitys, sekä Piitun tehohoitojakso eläinsairaalassa ja eutanasia + ruumiinavaus. Vakuutuksia meillä ei koirilla enää ollut, joten joka penni meni omasta pussista.

Tässä meidän kulut eriteltyinä (suluissa vuoden 2016 summa):

Ruokinta: 816,69€ (1068,61€)
Kuukaudessa n. 68,05€
-251,92€ vähemmän kuin edellisvuonna

Harrastaminen: 1351,50€ (963€)
- Kisat ja muut tapahtumat: 453,50€
- Treenimaksut ym: 907€
Kuukaudessa n. 112,625€
+388,50€ enemmän kuin edellisvuonna

Tarvikkeet: 421,19€ (1027,09€)
- Turkinhoitotarvikkeet: 168,94€
- Ulkoiluvarusteet, lelut yms: 252,25€
Kuukaudessa n. 35€
-605,90€ vähemmän kuin edellisvuonna

Eläinlääkärikulut (hoitokulut, lääkkeet ym): 5134,16€ (684,95€)
+4449,21€

Kehonhuolto (osteopaatti, fyssari): 300€ (330€)
-30€ vähemmän kuin viime vuonna

Koko vuoden koirakulut yhteensä 8023,54€ (4073,65€)
Kuukaudessa 668,62€
+ 3949,89€ enemmän kuin viime vuonna

Aloitin kirjaamaan ylös myös tulevan vuoden kuluja, jotka tietenkään eivät ole vertailukelpoisia näiden kanssa, kun koiramäärä väheni yhteen ja harrastuskoirasta tuli kotikoira. Mielenkiinnolla silti kirjaan ylös ns. tavis koiranomistajan näkökulmasta paljon se todellisuudessa viekään rahaa. Etenkin, kun Muusalla on varmasti loppuelämän tarpeiksi shampoita, hoitoainetta ja ulkoiluvarusteissakin löytyy mistä valita. Jos ei eläinlääkäriin jouduta ylimääräisiä käyntejä, niin aika minimalistiset kulut meillä varmasti tulee olemaan. Tähän mennessä olen ostanut Muusalle vasta luita, kun viime vuona tässä kohtaa lähenneltiin jo tonnin summaa.

Vieläkö löytyy muita hulluja, jotka ovat kirjanneet koirakuluja viime vuodelta? Tuliko yllätyksiä?