24.7.17

Retkipäivä

Saatiin retkikutsu yhdeltä tutulta ja mulla oli heti mielessä mihin lähdetään. Kesäkuun alun työpaikan virkistysillasta lähtien on pitänyt mennä tutustumaan tarkemmin Karnaistenkorpeen ja nythän sinne sitten päästiin. Neljä koiraa, leikki-ikäinen ja me naiset. Koko jengi tuli hyvin juttuun. Etukäteen vähän mietittiin kuinka meidän vanhemmat, arvokkaat nartut sietävät toisiaan, mutta hyvinhän ne kulki, kunhan ei liian läheisiksi annettu käydä. Pikkupoika Nomi oli ihan rakastunut mun tyttöihin, kuten nuoret urokset aina, etenkin kylmäkiskoinen Piitu kiehtoi sitä oikein kovasti. 

Jännitin hieman myös Piitun suhtautumista pikkuiseen Saana-tyttöön, mutta turhaan olin huolissani. Saana oli koirien kanssa ihan täydellinen. Niin tottunut koiriin, ettei pelännyt itse, muttei liiemmin ollut kiinnostunutkaan. Neutraali suhtautuminen on Piitulle paras, eikä Piitu välittänyt Saanasta ollenkaan. Saana sai jopa "töniä" sen pois tieltä, kun kulki polulla, eikä Piitu kiinnittänyt moiseen mitään huomiota. Mustikoita se otti mielellään kädestä nätisti, kun Saana niitä tarjosi. Muusa taas on tykännyt lapsista aina ne vähäiset kerrat, kun se on kontaktiin niiden kanssa päässyt. Vähän täytyy vaan olla tarkkana, kun se kiehnää ja puskee päällä niin kovin, ettei lapsi mene nurin.


Meille sattui loistava retki-ilma, ei ollut liian kuuma eikä liian viileäkään. Piitun käytin pulahtamassa lammessa kuitenkin alkureissusta, kun sellainen mahdollisuus kerran oli. Lampi oli äkkisyvä ja Piitua hirvitti mennä sinne, mutta toisella yrityksellä uskalsi hakea rakkaan pallonsa. Hirvitystä varmasti lisäsi se, että Piitu ui ekan kerran vuosiin ilman uimaliivejä, alkujärkytys oli niin suuri, että eka yrityksellä pallo jäi veteen. Voi sitä tuskaisaa ujellusta, jota se rannalla piti ennen kuin rohkaistui ja lompsahti uudestaan lampeen. Hassu <3





Melkein 7km lenkki lampsittiin rauhalliseen tahtiin ja pysähdyttiin nauttimaan eväitä Ahvenalammen laavulle. Tulentekovälineitä ei sattunut mukaan, mutta meillä kävi hyvä tuuri, kun edellisiltä laavuilijoilta oli jäänyt pieni hiillos, joka saatiin vielä roihahtamaan liekkiin. Vaikkei grillattavaa ollutkaan mukana, niin nuotio tuo aina tunnelmaa ja piti hyttyset loitolla. Hyvässä seurassa vierähti tovi jos toinenkin, yhteensä 3,5 tuntia. Löytyypä meiltä täältä Lohjalta upeita lenkkireittejä, noloa myöntää, että tutustun näihin oikeasti vasta nyt. Alueelta löytyy myös Geokätkö(jä?), jos sellainen kiinnostaa. Itselle vielä vähän vieras "laji", mutta tuolloin työpaikan virkistysillassa tuli porukalla tuo yksi kätkö etsittyä. Voin vaan kuvitella kuinka koukuttavaa puuhaa se on. Ehkä innostutaan koirien kanssa lenkkeillessä joku kerta kokeilemaan.

Supersuloinen Nomi, tasinpa ihan pikkusen ihastua tähän nuoreen herraan <<3


Ahvenalampi.



Muussi himoitsi Saanan mehupulloa :D 

Uusi koti ja muita kuulumisia

Ollaan vietetty aika pitkää blogihiljaisuutta koko kesän. Jospa nyt taas alkaisin aktivoitua, kun lomakin jo lähenee loppuaan. Meille kuuluu hurjan hyvää. Koirat on olleet terveinä *kopkop ja ollaan otettu rennosti ja nautittu kesästä ja lomasta. Otettiin ja muutettiin kuun vaihteessa landelle! Sisäinen maalaistyttöni on nyt niin onnellinen. Meillä on nyt ihka ensimmäinen oma piha, joka on rauhallinen ja suojaisa. Muuton jälkeen meni puoltoista viikkoa, niin saatiin miehen kanssa kyhättyä aita kasaan. Fiilikset oli kohdillaan, kun vesisateessa siideriä nauttien väsättiin aitaa. Mutta lopussa kiitos seisoi ja kyllä ollaan tyytyväisiä koko jengi. Ei oo mitään parempaa, kun katsoa koirien riemua joka ikinen päivä. Tänäänkin istuskelin pihassa ihanassa ilta-auringossa ja koirat peuhasi ja puuhasi pitkin pihaa. Kyllä maalla ihmisen sielu lepää <3

Piitu löysi heti parhaan kyttäyspaikan uudesta kodista :D
Raakaluita kelpaa syödä pihalla. Ei tuu enää sisälle sotkuja, jee!

Kesäillat <3




Koirien ensimmäinen tutustuminen pihaan oli tietysti heti, kun saatiin naputeltua viimeinenkin kiinnike aidan tolppaan kiinni. En malttanut odottaa, että sade lakkaa, vaan oli pakko päästää koirat heti ulos. Sade lakkasi ehkä puolen tunnin päästä, mutta mitäs pienistä :D Videolla siis aidantolpat vielä lyhentämättöminä. Ne vielä siistittiin jälkeenpäin samanpituisiksi verkon kanssa. Valittiin 120cm korkuinen aitaverkko, Bauhausista ostettiin verkko, sekä kiinnikkeet. Portit mies rakensi isänsä kanssa jostain jämälaudoista, joita löytyi miehen isän kätköistä. Aidantolpat taas saatiin pilkkahintaan miehen työpaikalta. Kokonaisuudessaan hintaa aidalle tuli alle 150€. Vielä jäi rullaa vähän jäljelle, joten pieni laajennus aitaukselle saattaa tulevaisuudessa olla mahdollinen. Ensin täytyy vaan vähän myllätä pihaa talon päädystä ja laittaa nurtsit alulle. Mies onkin jo innolla raivaushommia tehnyt, että hyvällä mallilla sekin.





Muusan kanssa on vietetty aksasta kisataukoa koko kesä ja voi olla, että vielä elokuukin menee tauolla. Syksyllä katsellaan sitten taas jotkut kisat sille. Muutenkin ollaan tehty aksaa sen kanssa tosi vähän. Pieniä pikatreenejä vain silloin tällöin ja painotus on ollut vireennostatuksessa ja fiiliksessä. Ei toistoja, vaan lyhyttä pätkää tai yksittäisiä esteitä, esteen tarjoamisia yms. Toivottavasti tällaiset treenit tuottaa jotain tulosta ja saadaan sitä fiilistä ja vauhtia hommaan. Piitu on treenannut viikkoryhmässä koko kesäkauden ja huikeenhyviä treenejä on ollut. Vaikeita juttuja on päästy kokeilemaan ja onnistumisia on tullut mukavasti. Kehitytään sen kanssa kyllä tasaista tahtia koko ajan ja sen kanssa on superkiva treenata jokaikinen kerta.

Heräsin yhtäkkiä siihen, että Muusalla on seuraava rallykoe jo ihan nurkan takana, eikä olla huhtikuun kokeen jälkeen treenattu lainkaan. Pikkupaniikissa otin yhtenä iltana sitten pikaiset rallypätkät omassa pihassa ja sain huokaista helpotuksesta. Kaiken se muisti ja teki kivalla moodilla hommia. Ei meillä ole siis hätää. Mutta jos nyt jonkun treenin sen kanssa ottaisi vielä ennen kokeita. Tarkoituksena olisi käydä parit rallykokeet tässä alkusyksystä ja joskos loppusyksystä päästäisi paneutumaan tarkemmin jo avon liikkeisiin, joita toki niitäkin tehty koko ajan tässä sivussa. Rally-ryhmään pistin juuri hakemusta syyskaudelle, mutta saa nähdä päästäänkö kun taitaa olla vähän tunkua verraten tarjontaan. 

Iltatokoilujen/rallytteluiden loppuhuipennukseksi kimppapaikkis hyvin läheisissä tunelmissa :D 

Muusa pääsi alkukuusta taas yhden koirahierojaopiskelijan käsiteltäväksi ja saikin kunnian olla tämän ensimmäinen asiakas. Muusa on niin leppoisa tyyppi, että päätin tarjota sitä tälle opiskelijalle, vaikka tunkua koirista oli jo reilusti. Nappiin osui valinta ensiasikkaaksi Muusan kohdalla, kun se oli tapansa mukaan unelma-asiakas. Siellä se aivan vieraassa paikassa heitti pötkölleen ja nukkui ja nautti täysillä saamastaan käsittelystä. Sovittiin heti uusi aika kuukauden päähän.



Piitulla ei sitten ollutkaan ihan niin leppoisaa, kun kesäkuun puolella oli viimeisin osteopaattikäynti. Hoitoväli oli venähtänyt tosi pitkäksi edellisen ajan oltua joulukuussa. Heräsin vain vähän myöhään ajanvarauksen kanssa ja pitkät jonot oli tietenkin ja seuraava aika venyi kesäkuulle. Vahingosta viisastuneena varasin uuden ajan jo saman tien. Talven liukkaat ovat kuulemma näkyneet osteopaatin asiakkaissa ja lähes poikkeuksetta kaikki koirat on olleet jumissa. Niin oli Piitukin ja pahasti olikin. Aina sitä jännittää hirveästi osteopaatilla ja se saattaa vähän täristäkin, mutta tämä kerta oli ihan omaa luokkaansa. Se alkoi tärisemään välittömästi, kun astuttiin hoitohuoneeseen. Se tärisi kuin haavanlehti koko ajan, kun osteopaatti käväisi muualla ja laitoin Piitulle kuonokoppaa. Tärinä ei lakannut ennen kuin saatiin lantion pahin jumikohta avattua. Sen täytyi olla siis todella kipeä. Jotain aavistuksia mulla oli, että tällä kertaa sieltä jotain löytyy, mutta en osannut aavistaa, että noin pahasti oli mennyt jumiin. Hieman jäykähköä sen liikkuminen oli ollut ja keväällä oli parit treenit Salon koirahalilla, jossa on todella liukas pohja. Pari viikkoa ennen hoitoa oltiin juuri siellä treeneissä ja Piitu liukasteli todella pahannäköisesti. Olin jo vähällä lopettaa treenin kesken, mutta kun pahin into laantui niin koirakin alkoi käyttämään järkevämmin kroppaansa, eikä enää liukastellut niin kovin. Tämä sai nyt kuitenkin jäädä meidän viimeiseksi treeniksi tuolla pohjalla. Joskaan osteopaatin mukaan nämä jumit ei olleet niin tuoreita, että olisi tuosta treenistä tulleet, vaan jo aiemmin. Otettiin seuraava hoitokerta lyhyemmällä välillä eli Piitu pääsee jo elokuussa uudestaan käsittelyyn. Ainakin se on liikkunut nyt letkeämmin, kun hetken kevyemmän liikunnan jälkeen on jatkettu normaalieloa ja treenattukin kerta viikkoon. Se ei ole yhtään samanoloinen, kun keväällä, joten en ole siitä yhtään huolissani. Jatkossa on kyllä pidettävä huoli, että hoitoväli on se 3-4kk eikä yhtään enempää. Etenkin liukkailla keleillä saa olla lyhemmätkin hoitovälit, ettei tilanne pääse noin pahaksi.

Käytin Piitun keväällä myös sappihappotestissä, jota eläinlääkäri suositteli epilepsiatutkimusten yhteydessä. Maksan toiminta oli täysin normaalia eli sieltä ei saatu selitystä näille epileptisille kohtauksille. Myöskin lääkitys on pitänyt kohtaukset poissa, joten eiköhän me hyvinkin varmasti voida tässä kohtaa todeta diagnoosiksi epilepsia. Onneksi tosiaan lääkitys näyttää toimivan hyvin ja toivotaan, että samalla linjalla jatkuukin.

Huomenna käynnistyykin sitten viimeinen, säätiedotusten mukaan hyvin helteinen lomaviikko. Suunnitelmissa on mm. puudelikavereiden treffailua, uintia, aksaa ja yhdet näyttelytreenit. Varsin koiramaista menoa siis luvassa.


31.5.17

Kipinän hetki

Muusan kanssa tämä agilitytaival on ollut aika vaihteleva. Monet kerrat olen miettinyt onko tämä sen laji lainkaan. Yhtä monta kertaa olen päättänyt, että on. Muusasta löytyy vauhtia, se on oikeasti nopeampi kuin Piitu. Silti siltä puuttuu se oma moottori, joka Piitulla on. Välillä sillä on hyvä draivi päällä ja sen tekeminen on innokasta ja vauhdikasta. Sen kanssa joutuu välillä ihan tosissaan juoksemaan. Yleensä meno on kuitenkin sellaista, että samaa tahtia mennään ja se tahti on aika hidasta, kun koira himmailee mun vauhtiin ja mä odottelen ja tsemppaan sitä, että se kanssa tulee mukana. Mieheni oli katsomassa meidän kisoja viime viikonloppuna ja sanoi, että Muusan liike on sellaista keinuhevosmaista, ei sujuvaa eteenpäin menemistä. Mieheni ei siis ole mikään koiraihminen, eikä tiedä agilitystakaan lajina sen kummemmin, mitä nyt on minulta kuullut ja joitain videoita nähnyt. Mutta aika hyvä pointti siinä oli, sillä Muusan liike todella oli sellaista hassua, ei se päässyt oikein vauhtiin millään.

Muusa on todellinen mammantyttö. Itsenäisyyttä ei siis löydy. Sen kanssa täytyy varmistella ja saatella se tarkasti jokaiselle esteelle tai se tulee ohi. Se on hyvin pehmeä, eikä sille saa näyttää virheitä. Se kestää maksimissaan yhden toistokerran, mutta sekin kostautuu heti vireen laskuna ja vauhdin putoamisena. Se on mulle todella haasteellinen koira. Luovuttaminen käy mielessä tosiaan vähän väliä.

Edellisissä kisoissa meillä oli rengasongelma, jota työstettiin sitten niistä kisoista lähtien. Tehtiin rengasta ihan tarjoamisen kautta ja vaihtelevalla palkkauksella. Palattiin minirenkaaseen, jota nostin pikkuhiljaa maksikorkeuteen. Sitten lisättiin hommaan vauhtia ja yhdisteltiin hyppyihin. Treeneissä onnistumisprosentti oli 100% ja koiralla oli kivaa. Vaihtelin palkkaa ja lainasin kaverin lelujakin, jotta Muusan motivaatio on huipussaan. Pari päivää ennen kisoja otin pienen radanpätkän, jossa oli rengas ja toinen ei-niin-vahva este eli muuri. Pidin myös rimakorkeuden 60cm, kun Muusalla on välillä rimakauhua ja korkeat rimat hirvittää. Kaksi toistoa tein molempiin suuntiin ja nämä Muusa meni vielä hyvin, kesti jopa muurien palikoiden tipahtamisen ja hyppäsi tämän jälkeen renkaan epäröimättä. Olisi pitänyt tajuta lopettaa tässä kohtaa, mutta halusin vielä tehdä etupalkalla kerran. Se kerta oli liikaa. Ensinnäkin Muusa lähti vapautuksesta ravilla, jonka olisi jo pitänyt soittaa hälytyskelloja, mutta ei, jatkoin vaan. Renkaan se vielä meni hienosti ja muurinkin, mutta toiseksi viimeisellä hypyllä tuli stoppi. Se ei kertakaikkiaan suostunut sitä ylittämään edes lelun kanssa nenästä vetämällä. Lopulta laskin riman 45cm ja lelun avulla se tuli viimein yli siitä. Sitten tehtiin muutama matala yksittäinen hyppy niin, että minä hetsasin ja kaveri kutsui esteen takana lelulla. Ja biletettiin sitten kunnolla. Alla videot kahdesta ensimmäisestä suorituspätkästä.





Tuosta treenistä jäi suoraan sanottuna paska maku suuhun. Vaikka koira ei sitä muistele, niin omasta mielestä nämä epäonnistumiset on vaikeampi karkoittaa. Olemme Muusan kanssa aika haasteellinen pari, kun olen tällainen "velloja" ja otan hyvin raskaasti omat mokani, ihan niinkuin sekin. Pelkään, että pilaan koko koiran, kun aiheutan sille omaa tyhmyyttäni tuollaisia tilanteita. Tällä hetkellä mun suurin haaste on päästä niistä yli, elää hetkessä ja iloita yhdessä tekemisestä siinä hetkessä, eikä pelätä mitä ehkä voi tapahtua.

Kisaamaan lähdin viikonloppuna siis ainoana tavoitteena pitää homma kivana, niin itselle kuin koiralle. Rentoa, iloista fiilistä. Jonkinlaista hälläväliä-asennetta tavoittelin, mitä tulee virheisiin. Suunnittelin etukäteen mitä teen, jos koira ei suostu hyppäämään. Suunnitelma oli vahvasti mielessä, mutta ei liian vahvasti, että se olisi vienyt iloista fiilistä tai saanut minut ajattelemaan epäonnistumisen olemaan vääjäämätön.

Rata oli kivan suoraviivainen, juuri Muusalle sopiva. Rengas oli sopivasti vasta loppusuoralla, joten sillä epäonnistuminen ei sävyttäisi koko rataa. Sain pidettyä rennon ja iloisen fiiliksen koko radan ajan, vaikka koiran sujahtaessa viimeiseen putkeen ennen rengasta, pieni epävarmuuden tunne hiipi mieleen. Sain kuitenkin keräiltyä itseni ennen kuin Muusa ehti putkesta ulos ja äänensävykin pysyi reippaana ja positiivisena, kun käskytin renkaalle. Tästä olen erityisen ylpeä. En meinaa vieläkään uskoa tätä todeksi, mutta me tehtiin nollarata ja tällä suorituksella me ansaittiin meidän ensimmäinen LUVA! Vieläkin tätä kirjoittaessa mulla nousee kyyneleet silmiin. En olisi ikinä uskonut, että tämä tapahtuu ihan lähitulevaisuudessa, mutta hitto vie ME TEHTIIN SE!!!! Se tunne, joka ryöpsähti päälle, kun koiran kanssa juostiin palkalle oli sanoinkuvaamaton. Näiden hetkien takia mä teen tätä.



Meillä oli vielä hyppäri ja vaikka mielessä kävi uskallanko mennä toiselle radalle, jos me epäonnistutaankin ja päällimmäiseksi jää taas se paska fiilis, niin onneksi sysäsin tuon tunteen pois ja reippaasti lähdin vetämään toisenkin radan. Pikkusen tarkkuutta peliin keppien sisäänmenossa, niin tämäkin olisi ollut nolla. Tulos siis 5, eikä yliaikaa, jes! Sama, hyvä fiilis säilyi vielä tämänkin radan ja luotto itseen ja koiraan kasvoi roppakaupalla, kun renkaalla ei taaskaan mitään ongelmia. Kontaktit kaipaa vahvistamista kaikki, varmuutta ja nopeutta. Sipoon kisoissa Muusa meinasi tippua puomilta ja tämä näkyi nyt hitautena ja epävarmuutena näissä kisoissa. Tällä radalla erityisen ylpeä olen tuosta loppusuorasta. Ekaa kertaa oli noin sujuva loppusuora, eikä Muusa yrittänyt yhtään vilkuilla minua. Yleensä kun jään loppusuoralla jälkeen, niin Muusa katsoo minua ja tulee helposti kieltoja. Varmasti tässä näkyi nyt parit tekemämme eteenmenotreenit tässä kahtien kisojen välillä.



Vaikka kisat menikin näin loistavasti, kun satuttiinpa vielä molemmilla radoilla sijoittumaan kolmansiksi, aion silti pitää vähän kisataukoa. Keskitytään nyt jonkin aikaa treenaamiseen. Lääkkeenä meidän ongelmiin en itse keksi nyt muuta kuin sen, että hyvin lyhyitä treenipätkiä, niin lyhyitä, että Muusalle jää vielä tekemisen nälkä, eikä vauhti hyydy. Nyt ei saa päästä tapahtumaan sitä, että ns. koira lopettaa treenin, vaan minä lopetan sen ennen kuin se ehtii eds miettiä, että jokohan tämä riitti. Paljon, paljon treeniä etupalkalla ja irtoamista, irtoamista, irtoamista. Palkan vaihtelevuus, joka treeniin eri lelu. Kokeillaan toimisiko ruokapalkka kumminkin Muusan kohdalla paremmin, kun se jaksaa innostua lelusta aika vähän aikaa. Nyt vaan sisulla eteenpäin. Tästä koirasta tulee vielä hyvä. Se on vielä nuori ja sillä on aikaa kehittyä.


Löytyisikö teiltä lukijoilta joitain hyviä treenivinkkejä Muusalle ja mulle? Entä palkkausvinkkejä?