11.5.14

Kuulumisia

Mä täällä vaan kovasti pentukuumeilen ja odotan kesää. Pennut kasvaa hirveetä vauhtia ja niillä aukeilee pikkuhiljaa jo simmut ja vauhtiakin niille on tullut. Niin ihanaa seurata niiden kasvua, vaikkakin tälleen etäältä, mutta kuitenkin. Tyypit on jo huimat 11 päivää vanhoja. Miten mä jaksan odottaa kesäkuuhun, että nään ne!?!?! 

Vappuvauvat 10pvä © Tiina Makkonen/ Kennel Dancefloor's
Piitu on ollu pe-la välisen yön hoidossa ja on nyt ihan takussa. Ylimääräiset rapsuttelijat ja sadesää teki tehtävänsä. Koskahan toi takkukausi loppuu? Ensi viikolla on mahdolliset pesupäivätkin vähissä, kun on treenejä, kevätjuhlaa sun muuta.

Meillä alkaa ensi viikolla ohjatut TOKO-treenit. Kauheen jännää! Jospa me saatais siihenkin lajiin vähän potkua ja liikkeitä valmiiksi. TOKO-treenejä olis luvassa kerta viikkoon ja luultavasti vain muutaman viikon ajan. Asia varmistunee ekoissa treeneissä.

Tänään ollaan vietetty äitienpäivää äidin kanssa koko päivä. Puolilta päivin tehtiin pitkä kävelylenkki ja käytiin keräämässä valkovuokkoja. Sitten luvassa oli äidin herkkuateria ja kahvittelut yhdessä sukulaisten kanssa. Iltasella käytiin vielä äidin kanssa tekemässä reilu puolen tunnin kävelylenkki. Siinähän se päivä mukavasti vierähtikin ja molemmat ollaan Piitun kanssa aika sippejä. 

Tein äipälle äitienpäiväkakun :)

Tässä Piitu ja Piitun oma äiti Seleste <3

Tänään saatiin myös upeita uutisia, nimittäin Piitun ikiomasta Ale-veljestä tuli tänään SUOMEN MUOTOVALIO! Ihan huikeeta :)

Fi Mva Bic-Cot's Alejandro "Ale"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti