Aksatreenejä

Meillä on ollut vähän taukoa agilityssä, kun helteen vuoksi oli yhet treenit peruttu ja kahtiin olin estynyt menemään. Välissä käytiin kuitenkin yksityistreeneissä, jonka agikouluttajamme ystävällisesti järkkäsi.

Yksityistreenin idea oli saada mulle varmuus siitä, että koira pysyy mun kanssa, eikä karkaa muiden luo. Ekan katastrofaalisen treenikerran jälkeen mulle on jäänyt kamala epävarmuus, enkä oikein uskalla päästää Piitua irti, kun pelkään että se ottaa ritolat saman tien, enkä saa tehtyä sen kanssa mitään.

Kouluttaja teki meille radan, jolla oli kaksi putkea ja muutama hyppy sellasessa lähes ympyrämuodostelmassa. Aluksi tehtiin tyhjällä kentällä siinä vaan "rallia" ja välillä palkkaus ja leikkiä, jotta saatiin fiilis "jee kun on kivaa tehä yhessä". Se meni älyttömän hyvin. Sitten kouluttaja haki kentälle koiransa, belgianpaimenkoira-uros Taiston. Kouluttaja sitoi Taiston kentän sisäpuolelle tolppaan ja ajatus oli jatkaa treeniä, kuten aiemmin. Pian Piitu tajusi olevansa vapaa ja lähti juoksemaan Taiston luo. Sovittiin, että en huuda, enkä tee mitään, odotan vain paikallani. Piitu pysähtyi hyvän välimatkan päähän Taistosta ja jäi vaan katselemaan tulokasta kiinnostuneena, mutta ei mennyt luokse asti. Pian tapahtui kuitenkin ihme, sillä Piitu päättikin tulla takaisin mun luo! Jatkettiin treeniä kuin mitään ei olisi tapahtunut ja nopeesti palkkasin leikillä. Hetken päästä Piitu lähti uudemman kerran Taistoa kohti, tällä kertaa vähän lähemmäs. Taas odotin hiljaa, kun koira tuijotteli Taistoa ja haukahtelikin pariin otteeseen, kunnes taas se valitsi mut ja treeni jatkui. En muista enää lähtikö se vielä kolmannenkin kerran, mutta enivei se valitsi aina mut, eikä mennyt edes haisteluetäisyydelle Taistosta, joka onneksi ei välittänyt tuon taivaallista kengurun lailla pomppivasta puudelista, vaan hinkui ulinan ja vinkunan sekaisella äänellä ja levottomalla kuljeksimisella vaan radalle.

Yksityistreenin tavoitteet todellakin täyttyivät ja itsevarmuuteni kasvoi huimasti. Oman pelkoni hälvetessä koirakin muuttui selkeästi, eikä enää lähtenyt mun luota pois. Tosi hyvä fiilis jäi ja kiitollinen saa olla, kun meillä on noin huippukouluttaja, joka vieläpä tekee työnsä aivan ilmaiseksi! 

Ihan kolmen viikon taukoa meille ei siis sentään agilitystä tullut. Ja käytiinpä ihan itseksemme kerran tässä välissä tutustumassa Lägin kentälläkin, koska olen imoittautunut myös Lägin alkeiskurssille. Sisko apunani käytiin tekemässä vähän hyppyjä ja puomia, sekä pituusestettäkin otettiin, vaikka se on meille ihan vieras este. Sanotaan, ettei itsekseen saisi treenata muita kuin sellaisia esteitä, jotka jo osaa, mutta sen verran oon Piitua oppinut tuntemaan, että arvasin pituusesteen menevän kertalaakista nappiin ja menihän se. Eikä me treeneissä olla puomia tehty, vaan kasvattajan kanssa treenatessa. Joululomalla ollaan viimeksi tehty puomia ja se oli Piitulle hurjan jännä ja se ihan jäätyi puomilla. Sitä sai tosi paljon houkutella eteenpäin, kun se jumitteli vähän väliä. Nyt uskalsin ihan itsekseni kokeilla sen vuoksi, kun ollaan treeneissä kokeiltu keinua ja siinä ei ole ollut muuta ongelmaa kuin hurja vauhti. Nyt oli sisko turvana koiran toisella puolella ja minä toisella himmaamassa pannasta vauhtia niin puomi meni tosi hyvin. Vauhtia tosiaan olis ollut hurjasti eli toppuutella sai. Kontaktille pysähtymiset meni ihan jees. Vaikka oli näitä onnistuneitakin juttuja omatoimitreeneissä niin päällimmäiseksi jäi paska maku suuhun. Nimittäin siksi, että heti kun mentiin kentälle, alkoi Piitun nenä viedä. Ilmeisesti juuri loppuneiden treeniryhmien jäljiltä oli niin paljon hajuja, että ne kiinnosti Piitua enemmän kuin minä ja yhdessä tekeminen. Sain tehdä oikein töitä, että sain sen kiinnostumaan treenistä ja aina välillä se karkasi taas haistelemaan. Ärsytti ja harmitti. Lisäksi itse mokasin siinä, että tein vähän liikaa ja koira selkeästi jo vähän väsyi. Aina pitäisi lopettaa, kun on hauskaa ja onnistuu, mutta kun kerrankin oli rajattomasti aikaa ja koko kenttä käytössä niin sitä vähän hullaantui ja tuli tehtyä liikaa. Sekin harmitti ja ärsytti.

Tällä viikolla oli sitten vikat Nu-Pun aksatreenit ennen kesätaukoa. Meitä oli kentällä yhteensä kahdeksan koirakkoa. Alkuun toi jännitystä se, että edellisryhmän treenit oli myöhässä joten Flow oli vielä kentällä, kun tultiin. En ottanut Piitua autosta ulos, mutta se näki Flown kyllä ikkunasta, kun tervehdin sitä ja juttelin Flown omistajan kanssa. Arvatenkin se otti hirveet kierrokset autossa. Olen yleensä yrittänyt mennä ihan viime minuuteilla treeneihin sen takia, ettei törmätä Flowhun, kun olen pelännyt, että treenit kärsii. Mutta toisin kävi, treenit meni aivan huipusti!

Aluksi tehtiin keppejä verkoilla. Ne meni hyvin, mutta verkot ovat niin huonossa kunnossa, että Piitun tukka jäi kerran niihin kiinni ja voi kun pientä sattui niin, että piti ihan huutaa. Mamma pelasti ja kepit tehtiin innolla loppuun kuin mitään ei olisi tapahtunut. Piitu ei siis kuitenkaan onneksi suuremmin pelästynyt. Paljon oli odottelua tällä treenikerralla ja odotellessa treenasin ihan pikkujuttuja; perusasentoja, kontaktia, maahanmenoa, puussa kiinni odottamista yms. Sidottuna odottaminen oli todella vaikeeta, kun Piitu oli muutenkin jotenkin semmonen lössykkä ja kerjäsi rapsutuksiakin ym. epänormaalia. Mun ollessa vieressä odottelut meni upeesti, eikä toisten tekeminen hirveesti nostattanut kierroksia. En sit tiedä oliko ainoastaan mun mielentilan ansiota, vai alkaako toi koira oikeesti kehittyä vai onks sillä alkamassa vihdoin ne juoksut vai mitä, mutta joka tapauksessa kerrankin sain olla sen käytöksestä todella ylpeä. Se odotti hiljaa ja rauhassa muita katsellen ja tällä kertaa ne oli muiden koirat kun siellä karkaili. 

Yksi pallohullu russeli(?) päätti lopettaa treenin siihen paikkaan, kun sai pallonsa ja kuljeskeli onnellisena se suussa pitkin kenttää, eikä antanut kiinni. Omistaja poistui kentältäkin, et josko iskis paniikki, mut koira vaan rauhassa seisoi paikallaan ja luottavaisena odotti, että sieltä se mamma tulee kohta takas, ei se mua jätä. Labbis-uros karkasi monet monituiset kerrat ja rallaili pitkin kenttää, nenä maassa kyllä lähinnä kulki, eikä toisten koirien luo ihan lähelle sentään tullut, vaikka monesti meinaskin. Kolmas joku pikkukoira (en tiedä minkä rotunen) karkasi myös kerran Piitun luo rähisemään, mutta pidin Piitun selän takana, eikä se onneksi ehtinyt luokse asti, kun omistaja haki pois. Se on normaalisti tosi hyvin hallinnassa irti, mutta nyt ekan kerran karkasi ja on aikamoinen räyhä ja saattaa käydä kiinnikin, koko ei häntä haittaa. Onneksi sentään säästyttiin kaikilta yhteenotoilta, kun ketkään ei päässyt nokatuksin kuitenkaan, vaikka karkailuja sattuikin vähän väliä. Oli kyllä jotenkin helpottavaa nähdä, ettei niillä muillakaan ole täydellistä hallintaa ja kontaktia koiraansa koko ajan ja ihan yhtä lailla muille sattuu ja tapahtuu, eikä me olla ainoita. Hyvää "terapiaa" mulle, kun oon tällänen stressaaja sen suhteen ja otan niin itteeni, kun en oo koiralleni aina kaikki kaikessa. Sen takiahan me siellä treeneissä käydään, että me opitaan ja meidän suhde paranee. Ehkä mä vielä jonain päivänä olen tolle koiralle sen koko maailma, eikä sitä kiinnosta muut. Tai sit en.. :D

No juu, mutta keppien lisäksi toisella puolella kenttää tehtiin pientä rataa; hyppy, hyppy, hyppy, putki, hyppy, putki, hyppy. Rataahan me ei olla vielä hirveesti tehty, kun ollaan oltu treeneistäkin pois ja radalla oli takaakiertokin, jota tietty muut on kovin treenanneet paitsi me. Onni on se, että Piitun paikallaolo on hyvä, eikä se häiriintynyt siitäkään, vaikka kesken siirtymiseni sen luota pois juttelin kouluttajan kanssa, enkä ollut kovin eleetön kuten kotitreeneissä. Hieno tyttö! 

Koira siis paikalle istumaan ja itse kävelin parin esteen päähän kutsumaan radalle ja siitä ohjaus hypylle ja putkeen, jolta ohjaus takaakiertoon hypylle ja olikohan se ylijuoksu nimeltään se heti perään tehtävä liike ja siitä lähetys putkeen ja putkelta yhden hypyn ohi vikalle hypylle ja palkka. Ratapiirros olis kauheen kiva ja kätevä, mut en oo perehtynyt mihinkään ohjelmaan millä niitä vois tehdä.. 

Ei päästy ekaa rataa loppuun, kun Piitu tajus olevansa vapaa ja lähti vetämään kunnon rallia pitkin kenttää. Puoleen väliin asti meni ja katseli muita, mutta yllätti taas, eikä sitä kiinnostanutkaan muut laisinkaan! Kunhan vaan pahimmat höyryt päästeli, juoksi ja muutamat putket ja hypyt suoritti itekseen siinä, kunnes rauhottui ja jatkoi mun kanssa hommia kuin mitään ei olisi tapahtunut (seisoin vaan paikallani hiljaa rallin ajan ja odotin). Toista kertaa se ei enää lähtenyt, vaikka oli ihan koko loppuajan irti. Kiinnikin antoi ottaa ilman mitään ongelmia,  monta kertaa testasin tarttumalla kaulapantaan ja päästämällä saman tien taas irti.

Ratatreenissä kaikki vaikeet kohdat meni koko ajan ihan ongelmitta, mutta helpoimmissa kohdissa vähän sattui ja tapahtui :D Koira purkasi mun häsläämiset sit taas napsimalla mua, mikä on todella kurja tapa, josta yritetään nyt kovasti päästä pois. Mokomakin kuumakalle! Mutta siis saatiin lopulta onnistumisia valtavasti ja ihan huippufiilis jäi treenistä. On mulla vaan upee koira, kun vaan osaan suunnata sen loputtoman energian ja kuumuuden oikein, niin johan on paketti <3

Koko ajan päällimmäisenä tunteena treeneissä oli rentous ja seesteinen, hyvä fiilis, joka kantoi odotteluajat ja omat treenivuorot. Ihan mieletön päätös kesäkauden treeneille! Kesätaukoa meille ei nyt kuitenkaan tule, vaikka Nu-Pu jääkin heinäkuuksi tauolle, sillä Lägin alkeiskurssi alkaa heti huomenna ja kestää johonkin elokuun puoleen väliin saakka (yhteensä 8 kertaa). Nu-Pun treenit jatkuvat jo elokuun alusta eli elokuussa onkin sitten treenejä pari kertaa viikossa.