Reissussa ja kotona.

Viikonloppu vietettiin Järvenpäässä. Pakollinen turistiposeeraus jonkun hienon(?) monumentin edessä..

Lenkillä iski nälkä..

Vietettiin ihanan lämmin, keväinen viikonloppu Järvenpäässä mun poikaystävän luona. Kerrankin ulkoiltiin "koko perhe" yhdessä joka päivä :) Järvenpään rantapuisto oli lenkkeilypaikkana vilkas, mutta sen verran kuitenkin rauhallinen, että Piitua pystyi pitämään irti. Jäällä oli kovempi vilinä hiihtäjistä ja muista ulkoilijoista. Piitu olisi nopsaan päässyt karkaamaan muiden ulkoilijoiden perään jäälle, mutta neiti oli hyvin kuuliainen; pysyi koko ajan lähellä ja katseli vain nätisti hiihtäjiä, koiria, hölkkääjiä, pyöräilijöitä ja lastenvaunujen kanssa kulkevia pariskuntia. Kutsusta se tuli luo ja tarjosi salamana perusasentoa <3 Hieno citykoira!

Kaupungilla tuli käveltyä pakostikin, kun poikaystäväni asuu lähes Järvenpään keskustassa. Autoista ihmisten katseet kääntyi ja suut vääntyi hymyyn Piitun nähdessään. Monet tulivat juttelemaan ja Piitua kehuttiin mm. komeaksi, maceeksi (:D),hienoksi ja nätiksi. Moni myös nauroi sille. Tällaisia reaktioita herätämme kyllä ihan kotikaupungissakin. Useimmiten sitä hilpeyttä...

No enivei, reissu oli ihan kiva ja rauhallinen. Mutta kotiin on aina ihana palata. Jostain syystä Piitu oli todella väsynyt ja se näkyi vielä tänäänkin kotona. Pääsin aikasin töistä ja piti tehdä superpitkä ulkoilu. No, puolitoista tuntia oli nyt meidän superpitkä, kun koira oli sen verran vaisu. Joku outo lintu rääkyi/haukkui ja se kummastutti Piitua kovasti. Liekö sit sekin veti neidin hämmentyneeksi ja se kulki häntä alhaalla melkein puolet lenkistä :O Piitulla siis normisti häntä aina pystyssä. Mut loppua kohden se kyllä oli jo normaalimman oloinen, joskaan ei vetänyt mitään normaaleja spurttejaan koko lenkin aikana.

Hetkittän se häntä sentään kävi ylhäällä..

Ihana auringonpaiste helli meitä.

Oli sillä pieniä vauhtihetkiäkin sentään.

Luonnonagilityä :D

Vaisu kaukaisuuteen tuijottelija.

Mönkkäriradan kummut sai sentään vähän moottorin käyntiin. Ylös oli aina pakko juosta odottamaan mammaa.

Häntä :(

Nuuh nuuh..

Loppulenkistä, kun oltiin jo ulos metsäpoluilta leveämmällä tiellä, josta vielä matkaa autolle kuitenkin, tapahtui jännä juttu. Piitu oli edelleen vapaana ja heittelin sille keppiä että sais siihen vähän eloa. Keppi lensi hankeen, eikä Piitu löytänyt sitä, kun jäi pystyyn sojottamaan. Oli sen verran hyvä keppi, et pakkohan mun oli se sit hakea. Rämmin reisiä myöden hangessa ja heitin Piitulle kepin. Kun pääsin ylös hangesta, tupsahti eteemme yhtäkkiä mies kahden koiran kanssa. Tilanne oli niin sanotusi siis jo päällä ja koiralla jo keppi, joka olisi voinut olla mun valttikortti, jolla saan sen tulemaan luo. Olin aivan satavarma, että Piitu juoksee onnesta soikeena kavereiden luo, mutta mitä tekeekään koiralapsi! Vähän se keuli ja katseli toisia, mutta kun sanoin "tännepäin!" ja lähdin kävelemään poispäin koirista, seurasi neiti mua kiltisti, eikä mennyt lähellekään toisia koiria. Välillä se kääntyi vilkuilemaan taakseen niitä, mutta ei sille tullut mieleenkään lähteä niiden perään. Upea, paras koiralapsi! Kyllä olin niin ylpeä siitä! <3