3. Luukku: Hei hei kanipuput, nähdään taas!

Meillä elellään nykyään vallan kanitonta elämää. Viimeinenkin kolmesta pitkäkorvasta muutti muutama viikko sitten uuteen kotiin. Kaneista luopumista mietin pitkään ja hartaasti. Jokaisen kohdalla tämä oli kyllä oikea ratkaisu, jota en ole katunut päivääkään. Jokainen niistä on onnellinen siellä, missä nyt ovat ja voin aina halutessani mennä niitä katsomaan. Kaikki postauksen kuvat ovat otettu uusissa kodeissa uusien omistajien toimesta.

Risto

Ripa ulkoilemassa viime kesänä.

Ristosta luopuminen oli helppo päätös. Piitun tultua taloon alkoi melko pian hankaluudet. Riston silloinen lempipaikka oli ruokapöydän alla ja sieltä se alkoi hyökkäillä ohi kulkevan pennun jalkoihin. Pian Piitu myös kiinnostui Ristosta ihan liikaa ja oli vähintään kerran kahdessa minuutissa haastamassa sitä leikkiin. Tuonkaltainen elo oli stressaavaa meille kaikille ja kysyinkin hyvältä ystävältäni olisiko hän halukas ottamaan Riston. Niin Risto muutti ystäväni luokse, jossa se saa elellä talon herrana, ainoana lemmikkinä. Ristolla on häkki, joka toimii lähinnä vessana, mutta muuten se viettää aikaansa olohuoneen matolla tai sohvalla. Paljaalle lattialle se ei edelleenkään mielellään mene, kuten ei meillä asuessaankaan. Ulkoilemaankin Risto pääsee kesäisin valjaissa.


Silloin tällöin toimin edelleen Riston hoitotätinä, kun emäntä on jossain rilluttelemassa.


Hynynen

Vasemmalla Hynkyn ystävä Liisa, oikealla Hynkky itse.

Hynynen tuli meille aikanaan Runon kaveriksi edesmenneen kääpiöluppa Pampulan tilalle. Hynkyn ja Runon alkutaival oli kivinen Hynkyn pelätessä Runoa niin kovin, että loukkasi karkuun juostessa jalkansa. Koskaan myöhemminkään nuo kaksi eivät tulleet toimeen niin hyvin, että niitä olisi yhteen uskaltanut laittaa asumaan. Ne joutuivat siis elelemään vieretysten omissa yksiöissään. Ehkä niillä kuitenkin oli jonkin verran seuraa toisistaan, kun näköyhteys oli koko ajan ja vapaana juoksennellessaan ne pystyivät nuuskimaan toisiaan kalterien välistä.

Alkuun kaikki meni kahden kanin ja koiran kanssa ihan kivasti. Piitu antoi kanien olla häkeissään ihan rauhassa ja kanien juostessa vapaana, oli Piitu toisessa huoneessa. Piitu nukkui yöt makuuhuoneessa rauhallisesti yleensä, kunnes sama kuvio alkoi toistumaan joka yö. Piitu alkoi keskellä yötä yhtäkkiä kutsumaan kaneja leikkiin. Mitään ääniä se ei päästellyt, mutta sen koikkaloikat herätti mut säännöllisesti joka yö. Pian Piitu siirtyi nukkumaan yönsä olohuoneessa. Piitun kanikontaktien vähentyessä sen saalisvietti kasvoi kovaa tahtia ja joka kerta kun makuuhuoneen ovi aukesi, livahti se sinne salamannopeasti. Piitu meni ihan "tiloihin" kaneista ja tuijotti niitä silmä kovana ja vinkui. Kanien liikkuessa se teki hyökkäilyjä häkkiä kohti ja haukahteli kimeästi.

Kaiken vapaa-ajan mennessä Piitun kanssa, tuntui että kanit ovat ihan liikaa vaan häkeissänsä nököttämässä. Koska niitä ei voinut juoksuttaa yhtäaikaa, jäi vapaanaolohetket todella lyhyiksi yhdelle kanille. Hynkkyä ei myöskään voinut juoksuttaa vahtimatta, koska se järsi mun sängystä lakanat. Oli myös kovin tylsää, kun kanit eivät voineet elellä tässä meidän kanssa yhdessä, niistä oli kadonnut tavallaan se juttu, minkä vuoksi niitä meillä oli. Ne vaan oli, mutta kukaan ei tehnyt niiden kanssa mitään muuta kuin huolehti, että on ruokaa ja vettä ja puhtaat kuivikkeet alla. Kani ei todellakaan ole mikään häkkieläin ja tuntui kamalalta kuinka suuren osan päivästään ne joutuivat viettämään häkissä vailla liikuntaa ja virikkeitä.

Etsin Hynkylle sopivaa kotia reilu vuoden verran. Vihdoin se oikea koti löytyi tutun luota ja epäilyksistä huolimatta Hynkky ja kääpiöluppa Liisa ystävystyivät heti. Jo viikossa niistä tuli ylimmät ystävykset ja pystyin huokaisemaan helpotuksesta. Nyt Hynkyllä on hyvä olla, oma ystävä ja paljon enemmän elintilaa kuin vain pieni häkki. Kesäisin nämä ystävykset saavat asua ulkohäkissä. 

Runo

Runo ja uudet ystävänsä silkkikanat iltasalaatilla.

Sitten meillä oli enää Runo. Päätin aluksi, että Runo saa elää meillä elämänsä loppuun saakka, olihan sillä jo ikääkin mittarissa pian kuusi vuotta. Runo saikin nyt juosta hieman enemmän vapaana kuin aiemmin, koska sen ei tarvinnut enää jakaa juoksuaikaa toisen kanssa. Sääliksi silti kävi tuota pientä karvapalleroa. Se oli aika oman onnensa nojassa välillä, yksin siellä makuuhuoneessa. Siitä tuli entistä arempi, se tiesi joutuvansa aina harjattavaksi, kun se otettiin syliin ja yrittikin mennä heti karkuun, koska se inhosi harjaamista.

Aika yhtäkkiä syntyi ajatus, että eihän se kokeileminen mitään ota jos ei annakaan. Laitoin ilmoituksen, jossa etsittiin pikku Runopojalle rauhallista eläkekotia. Kuinka ollakaan kyselyitä tuli todella paljon. Ihan ekojen joukosta löytyi tämä helmi, jonne Runo sitten monien viestien ja yhden kyläilyreissun jälkeen muutti. Runo asuu nyt siis pienessä lämmitetyssä kanalassa muutaman silkkikanan ja -kukon kaverina. Pieni epävarmuus oli toki myös näiden kaverien suhteen, kuinka ne tulisivatkaan toimeen keskenään. Odotin pitkää tutustumisaikaa ja olin valmis tarvittaessa hakemaan Runon takaisin kotiin. Viikon päästä kuulin kuitenkin loistavia uutisia. Häkistä oltiin voitu luopua jo muutaman päivän jälkeen ja Runo oli yllätetty kukon kanssa makoilemasta vierekkäin heinäkasan päällä. Nyt muutamaa viikkoa myöhemmin Runo ja kanat viihtyvät oikein mainiosti yhdessä ja huomenna olen menossa Runoa ekan kerran muuton jälkeen katsomaan.

---

Mainittakoon, että en siis mitenkään kannata eläimestä luopumista ratkaisuna ongelmiin. Kun lemmikki otetaan niin siitä on oltava valmis myös huolehtimaan ja ongelmia kohdatessa on etsittävä keinot niiden ratkaisemiseen. Jos tilanne kumminkin on se, että lemmikin olisi parempi jossain muualla, eikä omat rahkeet riitä, niin siinä tapauksessa uuden kodin etsiminen voi olla hyvä ratkaisu. Ongelmaa ei kuitenkaan voi sysätä vaan eteenpäin ensimmäiselle, joka on valmis eläimen vastaanottamaan, vaan uusi koti on valittava huolella, jotta eläin ei joutuisi kiertoon tms. Omalla kohdallani voin sanoa onnistuneeni löytämään kaikille kolmelle kanille juuri oikeat kodit, joissa tiedän niiden olevan onnellinen. Itselläni on puhdas omatunto, kun pystyin tekemään noille ihanille, rakkaille lemmikeilleni viimeisen palveluksen, jonka olin niille velkaa. Olen helpottunut. Myös meidän elämä on helpottunut. Kuinka mahtavaa onkaan, että voidaan nukkua kaikki kolme yhdessä makuuhuoneessa ja vieläpä ovi auki.

Tämä on kohdaltani myös hyvästit häkkieläimille. Johan niitä ehtikin olemaan yli 15 vuotta, kanien lisäksi mulla on ollut vuosien varrella useita gerbiilejä, rotta, hamsteri ja kääpiöhamsteri. Jokainen niistä on ollut mulle rakas omalla tavallaan, mutta eivät ne ole likimainkaan sama asia kuin koira on. Ja nyt aion pyhittää mun kaiken ajan ja energian näille kahdelle maailman ihanimmalle koiralle.