Kun Muusa tapasi Nalan ja kurkistus menneeseen..

"Moi oon Nala, 17 viikkoa vanha amerikankääpiökettuterrieri."

Serkkuni sai perjantaina pennun kotiin ja tänään käytiin Muusan kanssa pientä moikkaamassa. Nalaa alkuun hirvitti ja se ilmoitti kovin kovaäänisesti, ettei ole asiaa tollasella karvamonsterilla hänen kotiin ja pihamaalle. Pian kumminkin jännitys katosi, kun tyttö huomasi, ettei Muusaa tarvitse pelätä. Muusa kun on niin toista maata kun Piitu aikoinaan. Se kunnioitti heti toisen omaa tilaa ja pian pennut alkoivatkin jo leikkiä.

Muusan lempipuuhaa on läträtä vadissa :D

Mamman kanssa myös välillä leikittiin :)

Olen aivan järkyttävän onnellinen siitä, että Muusan kanssa voi toisen koiran läsnäollessa leikkiä ja se keskittyy mun kanssa tekemiseen täysillä. Se kuuntelee ja innolla tekee myös temppuja ja palkkautuu namista sekä lelusta. Se on niin erilainen kuin Piitu, ihan kaikessa. Vaikka ei sekään mikään nössykkä ole, luonnetta ja omaa tahtoa löytyy kyllä. Nyt Muusan tultua taloon sitä on muistellut paljon Piitun pentuaikaa, joka ei todellakaan ollut mitään ruusuilla tanssimista. Monta asiaa olen tietämättömyyttäni ja kokemattomuuttani tehnyt väärin, mutta on ne Muusan kanssa niin eri maata, että tämä tän hetkinen pentuarki on ihan luksusta siihen verrattuna, mitä Piitun kanssa oli. Muusa ei pure ihmistä lainkaan, se kuluttaa kaiken puremisintonsa Piituun, leluihin ja luihin. Muusa osaa rauhoittua ja keskittyä. Muusa on alusta asti tehnyt tarpeensa mieluiten ulos ja tekee sisälle vain pakon edessä. Jos hätä yllättää, eikä pääse heti ulos, hakeutuu se mielellään kylppäriin tai parvekkeelle hätänsä tekemään, eikä tee sitä siihen tilaan, missä se oleskelee. Muusa on itsevarma ja tasapainoinen, rauhallinen luonne, eikä sen maailmaa hetkauta vähääkään, vaikka mamma lähtee ja se jää yksin/kaksin kotiin. Ruoka on niin ihanaa, että kunhan sitä on nenän edessä, niin kaikki käy.

Kun Piitu oli pentu, se puri, riehui ja rellesti. Jos se asettui lepäämään, piti miettiä jokainen henkäys supertarkkaan, koska pienikin elonmerkki ja sulla oli taas tulta ja tappuraa lahkeessa kiinni. Kun yritit pukea mitä tahansa vaatetta tai esim. kenkiä, roikkui siinä sitkeät pikku naskalit. Aluksi vessaan/suihkuun menoa säesti huutokonsertti ja ensimmäiset yksinoloharjoitukset oli tuskaa. Ensimmäisen pennun kanssa tahtoi vain viettää aikaa ja harjoitusten venyessä yhä pidemmälle oli aikalailla koko kesäloma eletty pennun kanssa symbioosissa ja kaverisuhteet viileni. Töihinpaluu tuntui todelliselta hermolomalta, kun kuuden viikon "loma" oli ohi.

Piitu pissasi koko ajan. Pissaa oli lattialla, matolla, parvekkeella, makuuhuoneessa, kylpyhuoneessa. Kun sait edelliset siivottua, niin taas oli pissaa jossain. Ja joka kerta ärisevä pentu roikkui lattiaa pyyhkivässä rätissä. Imurille haukuttiin, lattiaharjassa roikuttiin. Toisten koirien läsnäollessa korvat katosi täysin, eikä Piituun saanut minkäänlaista kontaktia lähes koko ensimmäiseen vuoteen. Ei voitu tavata enää pikkukoiria, koska Piitu jyräsi ja kyykytti ne ihan maanrakoon. Maalla vietettiin "laatuaikaa" hermot riekaleina, kun koira kävi niin ylikierroksilla pikku Minnistä.. Ei käyty juuri enää maallakaan..

Kanit alkoi pian kiinnostaa liikaa pikku-Piitua ja Risto-jäniksen elämä alkoi olla aika stressaavaa, kun piti hyökkäillä ohi kulkevan pennun jalkoihin ja kestää toisen leikkiyritykset. Risto muutti uuteen kotiin vain pari kuukautta Piitun tulon jälkeen (kuitenkin mitä parhaimpaan sellaiseen, johon pääsen aina halutessani pojua moikkaamaan <3). Kaksi muuta kaniani asuttivat tuolloin vielä makuuhuonetta ja Piitukin vietti yönsä siellä meidän kanssa, kunnes yölliset herätykset alkoivat olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Piitu heräsi keskellä yötä leikkimään kanien kanssa. Se siis pomppi kanien häkkien edessä ja kutsui niitä leikkiin. Lopulta Piitu joutui nukkumaan yönsä olohuoneessa, jossa se nukkuu yhä edelleen.

Piitun kanssa jokainen asia täytyi vääntää rautalangasta, eikä sen katseessa ollut häivääkään kunnioitusta tai nöyryyttä. Pelkkää uhmaa ja riehakkuutta, sitä surullisenkuuluisaa hullunkiiltoa. En tarkalleen muista, koska tuohon katseeseen saatiin edes ripaus kunnioitusta, mutta muistelisin, että se oli reilusti lähempänä yhtä ikävuotta. Se oli sanalla sanoen aika hirveä, luulen ettei monikaan siitä tykännyt ja saattoipa pelätäkin sitä. Se hyppi vasten ja puri, ja kun sitä kielsi se puri kovemmin ja sen katseessa oli selkeä haaste, jota se saattoi joskus säestää murisemalla (etenkin muille, mm. exälle). Sen kanssa on käyty pitkä ja kivinen taival ja se on opettanut mulle ihan valtavasti. Se on kuitenkin mulle äärimmäisen rakas ja tärkeä juuri tuollaisena kuin se on, vaikka sen kanssa on ollut kaikkea muuta kuin helppoa. Tänään voin kuitenkin olla ylpeä siitä työstä, jota olen sen kanssa jaksanut tehdä toivottomuudesta ja turhautumisesta huolimatta. Se on hieno koira ja päivä päivältä siitä tulee vielä hienompi. Nyt meillä on sen kanssa aivan uudenlaiset mahdollisuudet, kun meillä on täällä oma pieni Muusa, joka toimii mahtavana häiriönä ihan kaikessa. Muusan reippaus ja itsevarmuus ovat tehneet Piitun epävarmuudelle myös todella hyvää, edistystä vieraiden ihmisten kohtaamisissa on selkeästi tapahtunut ja Muusan läsnäollessa se antaa usein kiltisti vieraiden jopa rapsutella itseään. Mulla on maailman hienoimmat ja rakkaimmat hullupuudelit <3 Ei vois parempia toivoa.

Vähän harjoiteltiin perusasennon alkeita..

Maahanmenoa..

Give me five! Eli "Läpy" :)

Lisää kuvia Nalasta ja Muusasta TÄÄLLÄ.