29.8.14

Kaiken karvaisia ja karvattomia kavereita (kuvaoksennus)

Kylläpä on venähtänyt tämä päivitys. Luonnoksissa on ollut otsikko iät kaiket, mutta kuvien käsittely on jäänyt ja siten koko päivitys. Saikkupäivän iloksi paneuduin nyt kuitenkin viimein tähänkin hommaan. Mulla niksahti eilen niskassa joku ja pään kääntäminen onnistuu vain vaivoin ja kovien kipujen saattelemana. Oikein työkuntoista musta ei siis tänään saatu, kaikki puuhailu ja koirien ulkoiluttaminenkin on tuskaa, etenkin kun Muusalla oli illalla viimeisellä pissityksellä hirmumeno päällä ja sama jatkui aamusella. Jokainen hihnasta kiskaisu sattuu aika mukavasti.Täytyisi ehkä kiinnittää huomiota myös omaan lihashuoltoon, eikä vain koirien..

Mutta siis Muusahan on tavannut jos jonkinmoista vipeltäjää tässä viikkojen aikana. Meidän seurassa on tosi monella pentuja ja sovittiinpa sitten pentutreffit, joilla nähtiin seitsemän eri rotuista pentua! Aikamoinen sattuma, että kaikki sattuivat olemaan eri rotua. Samalla porukalla on järkätty jo toisetkin treffit, mutta niille ei päästy osallistumaan. Ensi viikolla on sitten seuraavat ja niille todennäköisesti päästään taas mukaan. Onpa hauskaa! Näillä ekoilla treffeillä Muusa oli vaivaiset 9 viikkoa vanha.





Muusa, Ryyni ja Häkä


Luca, Coco ja Muu

Taiga

Coco, Luca ja Ryyni



Coco

Muusalla ja Ryynillä oli kivat leikit keskenään

Muusasta nämä karvattomammatkin versiot oli ihania

Häkäkin oli hirmukiva!



Muusalle lämpesi myös arempi Taiga :)




Päivänä eräänä Muusa tapasi myös Otto-chihun :)



Helle vaati veronsa, eikä hirveetä menoa kyllä ollut

Ottokin uskalsi vähän rentoutua, vaikka pikkusen hirvittikin.


Kukkapenkin kiertäminen oli hauskin leikki :D
 Toki on tavattu myös meidän lempiystäviä aina tilaisuuden tullen.


Jade on Muusasta aivan ykkönen! Mummoa pitää aina mielistellä, vaikka se näyttää kakaralle hampaita :D
Pari kertaa Muusa on tavannut myös pikaisesti Flown. Aussitytön koviesta otteista huolimatta sekin oli Muusasta ihana.

 



Sitten pieni ilmekokoelma :'D





No saatiinhan sieltä suht normaalit ilmeet lopulta :D


4 kommenttia:

  1. Missä vaiheessa Muusa muuttuu harmaaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletettavasti vasta kahden vuoden tietämillä. :/

      Poista
  2. Ihana tuo toiseksi viimeinen kuva, vaivihkaa kattelee kaverilta mallia "ai noinko sitä pitää istua". Ja niinhän se viimeinen otos sitten onnistuukin. :D

    VastaaPoista