9.7.14

Että semmosta...

Maanantaina aamu alkoi ihan normaalisti ulkoilulla koirien kanssa. Sitten tyypit söi hyvällä ruokahalulla, jopa Piitu. Ulkoilu oli suht lyhyt ja energiaa kertynyt yön jäljiltä, joten koirat leikkivät sisällä jonkun aikaa. Piitulla alkoi mennä vähän överiksi ja komensin sen mun viereen makaamaan. Hetken päästä huomasin, että onpas sillä valunut silmä kovasti yöllä. Ja kun katsoin koiraa tarkemmin, niin minkä järkyttävän näyn kohtasinkaan!


Piitun silmät olivat ihan nurinpäin! Näytti siltä, että vilkkuluomi peittää koko silmän. Silmistä näkyi vain valkoista ja välillä myös vaalenpunaista. Säikähdin kovasti, koska en ole tällaiseen törmännyt aiemmin. Googlettelin ja yritin etsiä tietoa, mikä voisi olla kyseessä, mutten oikein löytänyt mitään mistä olisi ollut apua. Soitin eläinlääkärille, mutta samalle päivälle ei saatu aikaa. Varasin seuraavalle aamulle ajan ja ohjeeksi sain seurailla silmiä ja huuhtoa niitä keittosuolaliuoksella. Jos oireet pahenisivat, pitäisi yrittää päästä johonkin toiselle klinikalle. Puheluuni vastannut epäili, että silmissä olisi joko roskaa tai mahdollisesti haava, jonka esim. Muusan kynsi olisi voinut aiheuttaa.

Käytiin apteekista hakemassa keittosuolaliuosta ja huuhtelinkin silmät heti autossa. Silmät palautuivat heti ennalleen. Tunsin itseni ihan tyhmäksi. Miksi piti heti ylireagoida ja paniikissa soitella lääkärille. Ilmeisesti silmissä olikin vain roskaa, joka huuhtoutui pois. 

Käytiin lenkillä ja huuhdoin silmät kotona vielä uudestaan. Sitten Piitu jäikin pariksi tunniksi yksin kotiin, koska en uskaltanut ottaa sitä treeneihin, ettei siellä hiekka ja pöly ärsytä silmiä entisestään. Käytiin sitten Muusan kanssa kahdestaan katsomassa muiden treenausta ja leikkimässä hallilla. Kun palattiin kotiin, Piitun silmät olivat ennallaan, mutta viisi minuuttia myöhemmin ne oli taas nurinpäin. Huuhdoin silmät, eikä mitään vaikutusta. 

Pidin varaamani lääkäriajan jo ihan siksikin, että Piitun korvat ovat möhnineet noin viikon verran ja parilla viimeisellä putsauskerralla se vinkaisi oikeaa korvaa puhdistaessa eli korvissa oli todennäköisesti tulehdus. Samalla voitaisi tehdä ihan perus terveystarkastus. Olin ajatellut Piitun käyttää terveystarkastuksessa joka tapauksessa Muusan rokotusten yhteydessä, mutta nyt se hieman aikaistui. 

Tämmöiset tuliaiset sitten saatiin lääkäristä ja apteekista.. Eli tuomiona silmä- ja korvatulehdus. TAAS!


Eli tuomiona silmä- ja korvatulehdus. TAAS!

Eläinlääkärin tarkempi selostus ja hoito-ohjeet:
Piitu tuotiin klinikalle silmä- ja korvaoireiden vuoksi.

Molemmissa silmissä todettiin valkuaisissa ja yläluomien sidekalvoilla punoitusta, alaluomella punoitus on lievempää. Värikalvoilla ei mainittavia muutoksia, sarveiskalvot kirkkaat eikä haavaumia todettu. Hankaavia ripsiä tms. ei todettu.

Vasemmassa korvakäytävässä on kosteutta, ei punoitusta. Oikeassa korvakäytävässä hieman limaista eritettä ja lievää punoitusta. Korvista otetuissa näytteissä todettiin hiivatulehdus molemmissa korvissa, vasemmassa lievempi tulehdus. 

Silmätulehduksen hoitona aloitetaan Oftan Dexa-chlora silmätipat ohjeen mukaisesti. Silmät puhdistetaan eritteistä päivittäin keitetyllä, jäähdytetyllä vedellä tai keittosuolaliuoksella. Jatkossa treenikentälle mennessä on hyvä käyttää silmiä suojaamaankostutustippoja (esim. Bepanthen eye). Jos silmät eivät mene kuntoon kuurin aikana, silmät kipeytyvät (ts. siristely,+vetistely) tai oireilu uusii kuurin jälkeen, on hyvä käyttää Piitu silmäspesialistilla.

Korvatulehduksen hoitona Canaural-korvatipat ohjeen mukaisesti. Puhdistushuuhtelut kerran vuorokaudessa tippakuurin ajan. 


Perusterveystarkastuksessa ei ilmennyt mitään ihmeitä ja siitä ei mitään mainintaa ollut koko ell:n sepustuksessa. Onneksi olen nyt lomalla, koska silmätippoja laitetaan 4-5 kertaa päivässä, sen lisäksi korvatipat aamuin illoin ja päivällä korvien huuhtelu. Silmätippakuuri kestää 2 viikkoa ja korvatippoja vasempaan korvaan 10pv ja oikeaan 2viikkoa. Ei tarvitse ainakaan mitään hirveen pitkiä menoja ilman koiria suunnitella. Mutta meneehän se loma toki näinkin.

Tässä kohtaa tulee kyllä vakuutukselle käyttöä. Olenkin kovasti pohtinut ottaako Muusalle vakuutus, vaiko ei. Pitkällisen pohdinnan tuloksena päätin kuitenkin ottaa. Parempi maksaa turhaan kuin katua. Onko teidän lukijoiden koirilla vakuutukset ja jos on niin onko niistä ollut hyötyä vai tuntuuko, että hukkaan menee rahat joka vuosi?

Tästä korvatulehduksesta voidaan nyt vetää se johtopäätös, että Piitu on allerginen joko viljoille, naudalle tai sialle. Nämä jätettiin ruokavaliosta pois edellisen korvatulehduksen jälkeen ja korvat oli jonkun aikaa tosi siistit. Nyt viime aikoina on lipsuttu ruokavaliossa ja Piitu on syönyt mm. possunnahkaluita, possunkorvia ja ihan mitä sattuu nameja, joissa on ollut ainakin viljoja. Näköjään täytyy kantapään kautta oppia.. Huoh. Palaamme siis tiukkaan ruokavalioon pääproteiininlähteenä kana/kalkkuna ja lisukkeina sitten mm. raejuustoa, kananmunaa, hapanmaitotuotteita. Muusan ajattelin myös pikkuhiljaa siirtää suurinpiirtein samalle ruokavaliolle, joskin pentunappula on sillä erimerkkistä. Kunhan varastot on syöty tyhjiksi, ei tähän taloon enää tule semmoisia nameja tai luita, jotka ei Piitulle käy, ettei vahingossa tule annettua yhtä murustakaan vääriä nameja sille.

Muusa oli muuten lääkärireissulla mukana ja oli tosi reipas! Ensin käytin molemmat koirat vaa'alla. Piitulla painoa 20.4kg ja Muusalla tasan 6kg. Loppuaika lääkärissä menikin lähinnä nukkuen. Muusa on kyllä ihan höyhensarjalainen! Muut pennut painaa vähintään jo 7kg, ainakin ne joista olen jotain kuullut. Mutta Muusa söikin alkuun vähän heikosti, todella pieniä annoksia ja jätti kuppiin aina ruokaa. Nyt on ruokahalu valtava ja nappulaa menee vähintäänkin tuplaten. Lisäksi raakaa, kananmunaa, hapanmaitotuotteita yms. 

Muusa muuten oppi eilen, että voi metelöidä pikkusen vähemmän, kun mamma sekoittelee ruoka-annoksia (haukahti tahtia kimakasti kerran tai kahdesti vain!) ja Piitun kupille ei ole asiaa. Ekan kerran eilen illalla se istui kauniisti ja katseli, kun Piitu sai luvan alkaa syömään ja nousi vasta, kun otin sen oman kupin käteen ja lähdin viemään sitä sen omalle ruokapaikalle. Tänä aamuna sama juttu. Eli puolitoista viikkoa kesti tajuta ettei sinne Piitun kupille pääse, vaikka kuinka kovasti yrittää.

 Piitukin on oppinut jotain, nimittäin sen, että kannattaa syödä oma ruoka ja vauhdilla sittenkin, koska pian sinne on änkeemässä ärsyttävä pieni kuono, jota ei ihan helpolla häädetäkään. Yhtenä aamuna jätin koirat syömään ja menin itse vessaan. Kuulin kuinka Piitu murisi sen kupille yrittävälle Muusalle. Kuului jopa semmonen reilumpi murinan ja haukahduksen sekainen ääni, joka selvästi kertoi "matkoihisi siitä kakara!". Sen jälkeen tuli hiljaista. Kun tulin vessasta, Piitu seisoi hämillään sohvan vieressä ja Muusa söi onnellisena Piitun kupista. Että semmonen tapaus tuo meidän kakara ;D


7 kommenttia:

  1. Meillä oli Mimmille aluksi vakuutus, mutta sanottiin se irti kun tuntui että maksamme turhaan kun ainoastaan tarvitsi rokotuksissa käyttää ell:llä. Noh hetki sen jälkeen sitten Mimmillä todettiin suolituppeuma ja se piti leikata. Siinä vaiheessa ajatteli, että olisipa vakuutus. Onneksi kuitenkin ollaan selvitty todella vähällä. Rokotusten lisäksi on tarvinnut käyttää ell:llä suolituppeuman vuoksi ja viime kesänä hammaskiven poistossa ja samassa yhteydessä otettiin rinnassa olevasta patista näyte onko rasvapatti ettei ole kasvain (onneksi oli rasvapatti eikä vakavampaa)) sekä 2vk kestäneen vatsataudin vuoksi. Mutta siihen nähden vähällä ollaan selvitty kun tuntuu mitä on kuullut muista koirista että monta kertaa vuodessa pitää käydä :) Pitäisi soittaa ja kysyä rasvapatista kun se on kasvanut ja hankaa valjaisiin pitääkö se poistaa. Kun viimeksi sanottiin että soittaa jos se kasvaa/alkaa aristamaan niin se poistetaan.

    VastaaPoista
  2. Voi Piitua! :( Kuvasta näyttää ihan kuin silmät ois painuneet syvemmälle kuoppaan ja siksi vilkkuluomi näkyy ja luomet on vain niin vähän auki. Oli mikä oli, niin hurjalta/kurjalta kyllä näyttää. :( Tsemppiä ruokavalioon, toivottavasti se auttaa (ja lääkket kanssa)! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vähän siltä ne näyttää livenäkin, että silmät olis jotenkin syvemmällä. Nyt onneksi lääkityksen alettua silmät on ihan normaalit koko ajan. Kiitos tsempeistä! :)

      Poista
    2. Korvatulehdushan voi painaa jotain silmiin liittyviä hermoja siellä päänsisällä ja aiheuttaa silmien tilapäisen vetäytymisen sisäänpäin.

      Poista
    3. Ai tota en tiennytkään. Leikö lääkärikään tiennyt? :O

      Poista
    4. Ja silmätulehdus itsessäänkin voi aiheuttaa sen, että silmä painuu syvemmälle, oliko se viime talvena vai aiemmin, niin jollain rekikoiratarhalla oli ollut koirilla niin pahat silmätulehdukset, että silmät oli aivan kuopalla sisäänpäin.

      Poista
    5. Mielenkiintosta! Aina oppii uutta :)

      Poista