1.3.14

Mitä täällä tapahtuu?

Tammikuussa tilattu uusi treenilelu osoittautui liian pieneksi ja helposti nieltäväksi ja tulikin kotikäyttöön. Montaa päivää se ei kestänyt. Palanen tätä oksennettiin päivä syömisen jälkeen ja minnekäs muualle kuin olohuoneen nukkamatolle...

Ihan ykköshitti oli tämä myöskin tammikuussa tilattu vinkupallo. Tyhmä emäntä antoi leikkiä sillä autossa viimeisten onnistuneiden treenien jälkeen...

1-vuotiaslahjaksi saatu änkkäri näyttää nyt tältä, vaikka tällä on saanut leikkiä vain rajoitetusti ja aina valvottuna (sisälsi vaarallisia osia)..

Halpisnalle tarttui mukaan eräällä ruuanhakukerralla ja koki puoli tuntia kotiin pääsyn jälkeen loppunsa. Riekale on silti kiva. Vähemmän kivaa oli kyllä se, kun se täytteineen päivineen eksyi vahingossa pesukoneeseen..

Nipsun tarina on pitkä. Piitua haettaessa kasvattajalta oli tämä lelu mukana ja Esmi-koira söi siltä korvan. Ekojen viikkojen jälkeen tällä ei olla leikitty, ennen kuin nyt. Piitu jatkoi heti Esmin aloittamaa työtä.
Joululahja-apina koki loppunsa jo pian joulun jälkeen...
Piitusta on kuoriutunut tän vuoden puolella oikea tasmanian tuholainen. Tässä oli siis vain osa sen tuhoamista leluista. Joku kumma suolistamisvimma saa sen hajottamaan pehmolelut, mutta myös muoviset lelut on kokeneet kovia. Treenilelujen kanssa saa käyttää mielikuvitusta, kun viime viikkojen aikana Piitu on tuhonnut lelun per treeni. 

Korvat Piitulla on nyt pysyneet siisteinä, silloin tällöin on pesun yhteydessä huuhdottu korvahuuhteella ne ja nypitty kerran lääkekuurin jälkeen. Korvat ei selkeästi enää yhtään arista ja kaikki on kunnossa. Joskin vaatteiden pukeminen on Piitusta edelleen inhaa ja kannattaa ihan varmuuden vuoksi joka kerta yrittää karata sohvapöydän taakse, kun mamma ottaa sadetakin esiin.

Agilitytreenit jäi nyt tauolle, kun odotellaan seuran oman hallin valmistumista. Treeniryhmähaku on nyt käynnissä ja haettiin saman kouluttajan ryhmään kesäkaudeksi, kakkosvaihtoehtona toinenkin ryhmä. Toivottavasti saatais jatkaa saman kouluttajan kanssa, koska ollaan tykätty hänestä kovasti.
Varmasti käydään omatoimisesti treenailemassa tässä agitauon aikana kuitenkin.

Arjessa ollaan myös ahkerasti harrastettu pienimuotoista puskatokoilua lähes päivittäin. Koska luoksepäästävyys on Piitun kohdalla se kompastuskivi, ei treenata tosimielellä ja se päätös on saanut mut taas innostumaan enemmän treenaamisesta. Ollaan harjoiteltu maahanmenoa pienellä etäisyydellä ja koira edessä, sivulla, viistossa yms. minuun nähden. Seuraava askel onkin sitten liikkeestä maahanmeno, toistaiseksi ollaan kokeiltu sitä vasta pari kertaa huonoin tuloksin. Ollaan tehty takaperin ketjuttaen liikettä ja nyt pitäisi saada se liikkeestä maahanmeno lisättyä seuraavaksi. Lelupalkalla Piitu ei malta mennä maahan asti, vaan menee istumaan tai puolimakaavaan asentoon, toisella käskyllä sitten kyllä usein maahan asti. Yleensä olen vapauttanut koiran, enkä palkannut kun tekee näin. Silti tekee monta kertaa peräkkäin väärin. Namipalkalla tekee nopeita ja siistejä maahanmenoja. 

Seuruuta ollaan tehty pieniä pätkiä ja välillä vireen ollessa tosi hyvä olen ottanut myös pari juoksuasekelta. Ollaan tehty eripituisia matkoja, mutta maksimissaan n. 10 askelta. Olen koittanut tehdä myös täyskäännöksiä, en kyllä tiedä teenkö ihan oikein, mutta koira on pysynyt kivasti mukana, kun teen rauhassa. Nami kädessä tehdään, eikä ilman sitä voisi kuvitellakaan seuruun onnistuvan. Välillä esim. aivastus, ravistelu tai joku muu juttu saa Piitun hapuilemaan seuruupaikalta, ja silloin olen toistanut käskyn ja kädellä auttanut taas oikeaan seuruukohtaan. Pysähtyessäni Piitu on alkanut taas paremmin muistamaan sen, että silloin kuuluu istua. Pitkän treenitauon aikana Piitu oli unohtanut sen täysin ja jäi aina seisomaan. Jää se vieläkin välillä, mutta etenkin lyhyemmissä seuruupätkissä muistaa jo hyvin istua.

Ollaan treenattu myös häiriössä (Saa hurrata!). Lenkillä ollaan käytetty paljon toisia koiria hyödyksi ja välillä ihan kadulla olen tiputtanut hihnan maahan ja koira ollut ns. vapaana, vaikka toisia koiria on kulkenut n. 30 metrin säteellä edellä. Jopa pallo suussa Piitu on totellut mm. odota-käskyä, eikä sillä ole tullut mieleenkään lähteä toisten koirien luo. Toisten koirien kulkiessa ohi olen pyytänyt mm. perusasentoa, maahanmenoa, seuruuta yms. ja koira on ollut hyvin kontaktissa, korkeintaan vilkaissut nopeasti toista koiraa. Lähikaupan pihassa ollaan myös treenattu ihmisten kulkiessa ohi ja sujunut ihan huippuhyvin. Häkkiin rauhoittumista ollaan harjoiteltu joka viikko agilitytreeneissä ja siinäkin ollaan edistytty. Piitu on suurimman osan ajasta hiljaa, ysittäisiä haukahduksia tulee jos se ei kuule pitkään aikaan mun ääntä tai jonkun vauhdikkaan koiran treenivuorolla, kun haluis päästä itsekin radalle. Kehun ja palkkaan nameilla välillä. Haukahduksista komennan ja yksi käsky riittää niin se hiljenee.

Hiihtolomaviikolla meillä väheni asukkaat, nimittäin jo vuoden verran kotia etsinyt Hynkky-pupu muutti vihdoin uuteen kotiin. Hynynen meni yksin jääneen tyttö-pupun kaveriksi ja neideillä synkkasi heti oikein hyvin, joskaan ylimpiä ystäviä ne eivät heti olleet, ei kuitenkaan vihamiehiäkään. Kohta kaksi viikkoa on mennyt ja koko ajan siellä sujuu paremmin. Pari päivää sitten poistin myynti-ilmoitukset ja nyt voidaan olla jo varmoja, että Hynkky jäi sille tielle. Olo on toki haikea, mutta myös helpottunut ja tyytyväinen. Hynkyllä on nyt paljon parempi koti, jossa sillä on mukava kaveri, joka ei sitä kiusaa ja isompi tila, jossa juoksennella. Meille yksin jäänyt Runo-pupu taasen sai koko makuuhuoneen omaksi valtakunnakseen ja siellä se saa loikkia vapaana yötä päivää. Siitä on jo tämän parin viikon aikan tullut rohkeampi mitä se on pitkään aikaan ollut. Hyvästi häkkielämä, molemmilta. Ja minulle puhdas omatunto, kun voin jälleen tarjota kaneilleni sitä mitä ne ansaitsevat, vaikka se tarkoittikin sitä, että jouduin toisesta luopumaan. 

Uusi ystävä Liisa ja Hynkky ruokailemassa :)
Piitukin tykkää siitä, että Runo juoksee koko ajan makuuhuoneessa vapaana. Aina kun ovi aukeaa, se tulee kyttäämään ovenrakoon ja tuijottaa Runoa silmä kovana. Välillä se hiipii salaa ovesta ja tuijottelee sängyn alle, missä Runo piileksii. Käskystä se kyllä menee pois, mutta livahtaa taas tilaisuuden tullen uudestaan makuuhuoneeseen. Tästä syystä makuuhuoneen ovi on yleensä kiinni ja vielä toistaiseksi Piitu ei sitä osaa avata itse, eikä ole tämänsuuntaista edes yrittänyt. Emänsä jalanjälkiä ei siis ihan täysin kulje, se kun oli mestari availemaan ovia, vaikka ne olisi säpissä..

Että tällaista meillä tällä hetkellä.. Lisää postauksia olisi kyllä mielen perukoilla, mutta katsotaan koska niitä saa tänne asti. 

Mukavaa alkavaa kevättä lukijat! :)

4 kommenttia:

  1. Loistava toi Hynkky juttu! Hyvä että vihdoin löyty sille paikka!

    VastaaPoista
  2. Mikä luoksepäästävyydessä on kompastuskivenä? Mä oon kokeissa nähnyt pakittajia, tuomaria vasten hyppääviä, tuomaria pusuttelevia jne. Silti ovat saaneet pisteitä 8-10 ja hei luoksepäästävyys jää alokasluokan jälkeen pois ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piitu ei anna vieraan koskee, varmasti murisee ja pakittaa. Ei kyllä olla testattu käskyn alla..

      Oon kyllä miettinyt pääni puhki mitä tälle ongelmalle tehtäis, mutta toistaseks ei nyt olla siihen paneuduttu vielä. Joku kurssi kiinnostais ja kattelinkin jotain, mut ne oli sellasia yhden kerran juttuja ja siitä en usko, et meille on vielä hyötyä vaan tarvis useemman kerran. Ja sit toki senkin jälkeen vielä paljon treeniä, kun on niitä keinoja ensin saatu kurssilla.

      Poista