2.3.14

Helmikuun treenejä..

Kun nyt vauhtiin pääsin, niin tein parit edellisten treenienkin radat.

Vko 6 treenit.
Tällä radalla oli monipuolisemmin esteitä kuin yleensä. Putken vieressä oli keinu ja olikohan muistaaksnei myös puomi, joista sai valita minkä esteen ottaa. Me valittiin tietysti putki, kun keinua ei olla aikoihin edes tehty ja puomiakaan ei osana rataa olla vielä otettu. Rata sujui ihan jees, mutta renkaalla oli vähän ongelmia. Tehtiin sitä ihan yksittäisenä ja heitin lelua renkaan läpi, niin Piitu meni oikein. Kokeiltiin myös tehdä minirengasta tällä kertaa, koska edellisillä kerroilla Piitu on mennyt monesti renkaan ali/sivusta. Ei ollut kauheesti vaikutusta, silti meni sivusta. En tiedä sitten onko tämä jotenkin haastavampi rengas kuin muut mitä olllaan tehty. Koska kaikkialla muualla on mennyt hienosti renkaan läpi.

Muuta en oikeastaan näistä treeneistä muista, kun on jo sen verran aikaa..

Viikko 7 treeneistä en ole piirtänyt mitään rataa, en muista oliko tämä se kerta kun olin pois vai oonko vaan unohtanut piirtää. Yhden kerran olen kuitenkin ollut tänä vuonna treeneistä pois, ehkä se oli juuri tuo viikko.

Vko 8 treenit.
Hiihtolomaviikon treenien teemana oli irtoaminen. Piitun kanssa ei tehty koko rataa, vaan 2-8 esteitä. Tehtiin ensin pari estettä ja palkka ja sitten aina lisättiin lisää esteitä seuraavilla kerroilla. Persjättö tehtiin aina putken jälkeen. Olin vähän turhan hidas ja koira ehti aina mun oikeelle puolelle ja hukkasin sen. Sähellys johtui suurimmaksi osaksi siitä, kun Piitu ei aina mennyt putkeen ja se piti lähettää sinne monta kertaa. Se piti myös saattaa tosi pitkälle ja sitten tulikin jo kiire putken toiseen päähän ja koira ehti pujahtaa aina väärälle puolelle. Treeni meni kuitenkin ihan jees.

Lopuksi harjoiteltiin vielä pitkästä aikaa eteenmenoa suoralla esteet 10-12. Pian jätettiin kyllä 12 este pois, kun sen jälkeen oli liian pieni tila, samasta syystä ei otettu myöskään ysihyppyä mukaan. Kouluttaja oli vikan esteen jälkeen palkkaamassa. Suhteellisen hyvin meni ja oli hyvä muistutella eteen-käskyä. Meille tosi hyödyllinen treeni.

Piirsin tohon nyt noi pari ylimääräistä hyppyä, jotka oli siellä, mutta oli toisessa radassa mukana, jota me ei tehty ollenkaan, koska tässä ekassa oli meille ihan tarpeeksi jo tekemistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti