2.2.14

Korvakontrolli ja miettimisen aihetta laidasta laitaan..

Piitun korvatippakuuri loppui viime viikonloppuna ja käytiin perjantaina korvakontrollissa. Lääkkeet on vihdoin tehonneet ja oikea korva oli siisti, vasemmassa korvassa vielä yksittäisiä hiivoja. Hoitona vielä viikon verran päivittäin huuhtelu korvahuuhteella ja tämän jälkeen vain tarvittaessa.

Lääkärikäynti oli kaikkinensa todella ajatuksia herättävä. Mielenkiintoista keskustelua käytiin sekä lääkärin, että eläintenhoitajan kanssa Piitun aiemmista korvien tsekkauksista ja hoito-ohjeista, jotka kunnaneläinlääkäri antoi. En voi muuta todeta, kun huhheijaa. Eipä tarvitse nenää siellä puljussa enää näyttää. Tämä paska riitti. Muutaman kympin olisin säästänyt, kun olisin mennyt suoraan tuonne kalliimpaan, kunnon lääkäriin. Kantapään kautta piti tämäkin näemmä oppia. 

Keväällä todetusta korvapunkista totesimme, että oli todennäköisesti väärä diagnoosi. Korvapunkki tarttuu koiriin yleensä kissoista ja Piituhan ei ole ollut koko elämänsä aikana kissojen kanssa missään tekemisissä..

Netistä googlettamalla löysin tällaisen pätkän:

"Korvapunkki (Otodectes cynotis)

  Korvapunkki elää pääasiassa nimensä mukaisesti korvakäytävässä. Korvapunkki on ennen kaikkea kissojen loinen, mutta tarttuu myös koiriin ja fretteihin. Tulehdusta esiintyy yleensä samaan aikaan molemmissa korvissa. Korvapunkkitartunta aiheuttaa kissalla tyypillisen ”kahvinporomaisen” eritteen muodostumisen korvaan.

Loinen käyttää ravinnokseen kuollutta kudosta ja aiheuttaa usein voimakasta kutinaa, mikä saa eläimen ravistelemaan päätään ja raapimaan korviaan. Hoitamattomana korvapunkin aiheuttama tulehdus saattaa johtaa mm. bakteeritulehduksiin. Punkkitartunnan varma diagnostisoiminen vaatii korvaeritteen mikroskooppitutkimuksen eläinlääkärin luona."


No ensinnäkin toi mikroskooppitutkimus jäi kyllä tolla kerralla tekemättä. Hämmentävää tässä on se, että ne korvat oli kesällä kuitenkin suht ok ja oireet tuli vasta tossa loppuvuodesta. Nyt kuitenkin väkisin herää epäilys, että onko ne korvat ollut kesällä kuitenkin kipeät. Samaten herää epäilys tohon juhannukset tienoilla alkaneeseen epäluuloisuuteen vieraita kohtaan. Jospa ne korvat on olleetkin niin kipeät, että Piitu on niiden takia pelännyt vieraita, että jos ne koskee korviin..  Tuntuu kamalalta ajatukselta, että näin olisi ollut, enkä olisi tätä tajunnut. Ja kivun aiheuttama epäluuloisuus on varmasti jo opittu niin vahvaksi, että sitä on vaikea työstää pois. Olen muutenkin vähän hukassa, että mitä asialle teen vai teenkö mitään..

Lääkäri myös kertoi hämmentävän asian Piitun korvista. Normaalilla koiralla korvakäytävä on sileäpintainen, mutta Piitulla se ei ole. Vertauksina ell käytti sanoja perunapelto ja vakosametti. Näin olen kosteus ja eritteet jäävät sinne poimuihin muhimaan ja kehittävät helpommin näitä tulehduksia. Siksi ell suositteli jatkossa välttämään korvahuuhteen säännöllistä käyttöä, vaan sitä tulisi käyttää vain tarvittaessa jos selkeästi korva erittää tms. Tuosta meidän tällä hetkellä käyttämästä apteekin AniVox-korvahuuhteesta sanotaan, että se toimii myös ennaltaehkäisevästi tulehduksia vastaan ja se saattaa estää tulehduksen muodostumisen, jos sitä heti pieneenkin oireiluun käyttää muutaman kerran. Korvia tulee siis syynätä ja haistella jatkuvasti, että ehtii ajoissa ryhtyä vastarintaan, jos korvat alkavat oireilla.

Jos korvat oireilevat jatkuvasti, niin ell suositteli vakavasti miettimään ruokavaliota. Pitkä ja vaikea tie, joskin varmasti tuloksia antava, olisi eliminaatiodieetti. Sainkin siitä parisivuisen ellin kirjoittaman tekstin, josta selviää sen perusperiaate yms. Ell suositteli myös paria nappulaa, joilla voi lähteä kokeilemaan helpottaako oireet. Kuitenkin ell käski olemaan hötkyilemättä ja odotella nyt ihan rauhassa mitä tulevaisuus korvien suhteen tuo tullessaan. Mainitsin myös raakaruokinnasta, että sillä monet on saaneet hyviä tuloksia, mutta siihen ell sanoi, että hän ei osaa sen suhteen neuvoa, vaan siihen täytyy apua kysyä muualta. Ell ei kuitenkaan ollut kovin vakuuttunut, että rakaruokintakaan olisi välttämättä ratkaisu ongelmiin. Sen vaikutuksia koiran terveyteen ei ole meinaan tutkittu.. Eläintenhoitajan (jolla myöskin villakoiria) kanssa puheltiin siinä pitkät tovit ja hän kehotti nyt yksinkertaistamaan Piitun ruokavaliota ja sekä hänen, että ell mielipide oli nyt vähän sen suuntainen, että kannattaisi kokeilla ensiksi jättää se raaka kokonaan pois ja katsoa kuinka Piitu tällä pelkällä uudella nappulalla voisi. Treeninamitkin pitäisi laittaa harkintaan, että kantsisiko niiden olla samaa proteiinia kuin nappula (tässä tapauksessa siis kanaa).

Tuo koirien ruokinta on kyllä todella upottava suo ja sitä vain toivoisi jotain taikasauvaa, jota voisi heilauttaa ja koiralle löytyisi kertaheitolla sopiva ruokavalio, jolla koira voisi kaikinpuolin hyvin.  Mielipiteitähän on niin monia kuin on ruokkijoitakin ja joka koiralle ei välttämättä sovi sama mikä sopii naapurin tai kaverin koiralle.

Eläinlääkärissä on muuten aina kiva käydä ihan sen takiakin, kun saa punnittua koiran. Tällä kertaa tämäkin herätti hieman hämmennystä. Nimittäin kolme viikkoa sitten vaaka näytti 20.8kg, mutta nyt se näyttikin 21.6kg! Miten voi koiran paino kolmessa viikossa nousta melkein kilon? Samat on olleet sapuskat kuitenkin ja liikuntaakin suunnilleen sama määrä. Alkaako se nyt vihdoin oikeasti kasvattamaan niitä lihaksia vai mitä ihmettä tää voi olla?

Paljon siis pohdinnan aiheita saatiin. Joskin myös ihan terveyteen liittymättömiäkin. Nimittäin ell ilmoitustaululla oli ilmoitus, että ensi viikonloppuna täällä päin olisi agilityn epikset, joissa olisi meille sopiva supermölliluokka! Kovasti himottais lähteä, mutten tiedä uskallankohan... Lisäksi juteltiin tuon eläintenhoitajan kanssa agilitystä (se oli meidän kesän alkeiskurssilla yhtenä kouluttajana) ja sain hyviä vinkkejä kontaktitreeniin, palaan siihen varmasti myöhemmin, koska päätin alkaa opettamaan kontaktit juurikin hänen neuvomallaan tavalla. Yritän myös päästä kontaktien tehotreeniin, jossa hän on mitä luultavimmin kouluttajana.

Olisi sen perjantai-illan voinut huonomminkin viettää ;) 


3 kommenttia:

  1. Jännä tuo röpelöinen korvahomma kyllä :O
    Oisko Piitulla heittää mitään lihotusvinkkiä meidän anorektikolle? ;D
    Fasu painaa just ja just 18kg..

    VastaaPoista