16.8.13

Agiliitoa pitkästä aikaa! :)

Hurjan pitkä aika hujahti viime treeneistä, kun ensin mökkeiltiin ja heti perään sairasteltiin. Tänään pääsimme vihdoin treenaamaan. Vajaaksi meinasi jäädä treenikerta, mutta onneksi ihanat työkaverit päästi mut aikasemmin kotiin, kun tilanne sen salli ja ehdin treeneihin ajallaan.

Ekaksi treenailin itsekseni pikku kontaktiesteellä kontakteja, jotka meni tosi hyvin. Siinä on leveämpi alastulo, eikä Piitu päässyt heittämään takajalkoja alas. Myöskään vauhti ei siinä ehdi niin kovaksi, että ne vauhdin voimasta niin lentäisivätkään.

Sitten oli vuorossa kepit. Heti Piitu tiesi mitä tehdään ja oikein veti kepeille. Vauhtia oli mukavasti jo heti ensimmäisestä toistosta lähtien.

Keppien jälkeen otettiin pitkästä aikaa keinua. Sitä ollaankin tehty vain kerran aikasemmin ja sekin oli keväällä nupun treeneissä. Kolauteltiin sitä muutama kerta maahan ja syötin samalla Piitulle namia, ettei hätkähdä ääntä. Piitu ei ollut millänsäkään. Sitten otettiinkin heti koko este ja kouluttaja oli hidastamassa keinua toisessa päässä. Piitu oli vähän kummissaan, vaikkakin innoissaan lähti joka kerta keinulle. Kontaktilla oli samanlainen "HÄH?!?", kun on ollut puomin kontaktilla niiden siivekekokeilujen jälkeen. Ei selkeesti ymmärrä mitä siltä halutaan ja sitä joutuu houkuttelemaan palkalle. Pari kertaa hyppäsi alas kesken suorituksen. Otettiin yksi suht ok kerta ja jätettiin hautumaan.

Villistyyppi oli kolmantena kouluttajana tänään ja hänen kanssaan tehtiin hyppytekniikkatreeniä. Olikohan  neljä hyppyä siinä tosi lähekkäin, kolmessa ekassa ei rimaa ollenkaan, vaan sellaset (OIKOSULKU! En muista oikeaa nimitystä) "ohuen putken puolikkaat", jotka esim. pennulle turvallisemmat kuin maassa olevat rimat (astuessa vahingossa päälle ei vieri alta pois). Viimesessä rima ihan matalalla, varmaan alimmalla korkeudella, mitä mahdollista. Tosi hyvää treeniä tollaselle ylöspäin hyppäävälle otukselle ja vaati totisesti aivojen käyttöä. Parilla ekalla kerralla Piitu yritti ylittää kaksi viimestä estettä kerralla jollain ihme koikkaloikalla ja päätyi tietysti keskelle vikaa estettä aivan päin peetä. Siirrettiin palkka kahden viimeisen esteen väliin, jotta Piitu tajuaisi, että siinäkin on väli ja tuo fiksu otus korjasi tekniikkaa heti. Tehtiin vielä muutama kerta ja ihan jees meni. Tehtiin myöhemmin vielä toinen kierros ja pari toistoa, joista jälkimmäinen oli tosi hyvä. Sitte jäätiin juttelemaan villiskouluttajan kanssa ja tosi hyvät keskustelut taas oli. Hyvin ajatuksia herättävää!

Vikana tehtiin pientä rataa, josta taas überhieno paintilla väsätty piirros (lisäsin jälkikäteen myös edelliseen agipostaukseen ratapiirroksen).


Alkuun tehtiin vain esteet 1-3 muutamaan otteeseen ja sitten otettiin mukaan 4 ja vielä 5. Putkelta tullessa Piitu piti saada tosi nopsaan hanskaan tai se tuli esteen edestä, eikä takaa. Tähän jouduttiin korjaamaan muutama kerta. X-merkkien kohdalla valssattiin. Nää olikin mun ekat valssit ikinä, tai ainakin tiedostamani sellaiset :D Ihan hyvin meni, kunhan olin tarpeeks nopee. Tehtiin koko rata tasan kaks kertaa, ensimmäisellä kerralla en saanu Piitua hanskaan heti putkelta ja jouduin lähettämään putkeen uusiksi ja siitä jatkamaan rataa ja 4-esteen jälkeen en ollut tarpeeksi nopea ja Piitu ehti liian kauas, mutta sain sen kuitenkin ohjattua pussiin, vaikka valssaus meni vähän kökösti. Toisella kertaa sain sen heti putkelta hanskaan ja ehdin tekemään tosi hyvän valssin 4-esteen jälkeen ja siitä meni hyvin pussille. Ihan mieletöntä! Saatiin kehuja :)

Tänpäiväsen treenin miinukset oli odottelussa. Piitu oli aika levoton, haukkui aika paljon ja veti toisten luo. Ratatreenissä napsi taas mun käsiä, kun yhden kerran sähläsin vähän pahemmin. Plussat oli onnistuneiden suoritusten lisäksi loistava viretila (jonka luulin alkuun vievän meidät turmioon), joka sai koiran tekemään parasta seuraamista IKINÄ (odotteluajalla siis). Uskalsin ottaa jopa vähän hölkkää ja se seurasi kontaktissa upeesti vauuuu <3 Ja vaikka intoa ja virettä tekemiseen oli hurjasti, niin koira pysyi hallinnassa ihan koko ajan kentällä.

Ps. Olemme nyt myös Lägin jäseniä eli ollaan jäsenenä kahdessa seurassa. Koulutuspaikka olisi toiveissa syyskaudelle lägillä. Nupulla treenit jatkuu myös kerta viikkoon.

Pps. Pohdinnassa ensi viikolle Lägin epikset vs Nupun treenit. Mikä valinnan vaikeus!
Lägin epikset osuu siispä nupun treenien kans samalle päivälle. Epiksissä olis supermölliluokka, jossa on pelkkiä putkia ja hyppyjä eli me saatettais voida osallistua siihen. Jos mä vaan uskallan. Mutta kun meillä olis nupulla ne treenit, enkä oo vielä päässyt yksiinkään syksyn treeneihin, kun oon ollu kipeenä.. Luulin jo päättäneeni, et mennään treeneihin, mut kun mieli meinaa muuttuu koko ajan.

Kumman sinä valitsisit, jos olisit minä? :D

3 kommenttia:

  1. Mä valitsisin möllit, johtuu varmaan mun kilpailuvietistä :) Ainahan sitä treeneihin pääsee ;)

    VastaaPoista
  2. Lägin epikset on ilmesesti jotkin epäviralliset agikisat?

    Listaa :)
    Mitä
    Hyvää olisi tulossa treeneissä?
    Entä mitä hyötyä olisi epiksistä?

    Löytyykö kummastakin huonoja puolia vai vain toisesta?

    Minä itse ehkä tuurillä lähtisin tyrkkäämään epäviralliset kisat. Näkisin ja tietäisinpähän missä mennään ja kuinka hukassa oma ohjaus on vähän jännittävämmässä tilanteessa :)

    VastaaPoista
  3. Heh, arvasin että kaikki muut menis kisoihin. Nita, juurikin siis epäviralliset kisat kyseessä.

    Mun vastauksesta meinas tulla niin pitkä, että teenkin tästä ihan erillisen pohdintapostauksen :D

    VastaaPoista