19.7.13

Murkku-Piitu on palannut!

Tämän viikon aksatreeneissä mulla oli sit mukana se jo hetken piilotellut murkku. Tehtiin takaakiertoja ja Piitu tekikin ihan kivasti, joskin teki vähän suurilla kaarilla alkuun ennen kuin tajus, et palkka tulee esteen toisella puolella. Sit tekikin kivoja ja oikeestaan se meille vaikeempi suunta oikeelta menikin nyt paremmin kuin vasemmalta. Kerran Piitu vetäs niin laajalla kaarella, et suoraan eteen tuli putken suu ja olin ihan varma, et sinne menee, mutta kuunteli mua just viime hetkellä ja kääntyi ympäri. Mutta heti, kun meikäläinen alko sähläämään niin murkku-Piitu otti ritolat. Ja ei ollu muuten mitkään pienet hepulit, mitkä se veti. Ensin vähän nauratti ja luotin vaan, et no kyl se koht tulee jatkaa hommia, kuten aina ennenkin. No nii, ei sit tullu. Tai no kävi se välillä siinä lähellä lällättelemässä ja sit taas rallittamaan pitkin kenttää putkissa ja hyppien välillä esteitä. Ei auttanu mikään ja rallia jatku hyvän aikaa. Kentällä oli samaan aikaan toinenkin koirakko ja toinen kouluttaja blokkasi Piitun pääsyn toisen koiran luo, vaikka sinne ois mieli tehnyt. No semmonen hurja, kädet ylhäällä vastaan tuleva kouluttajahan vaan lisäsi vettä myllyyn ja Piitu sai entistä kovemmat hepulit. Se kävi aina välillä haukkumassa kouluttajalle ja sit taas muutamat hepulikierrokset ja sama uudestaan ja uudestaan.

Loppujen lopuksi en keksinyt muuta keinoa, kun lähteä pois kentältä ja huhuilin Piitua mukaan. Kun se tuli tarpeeksi lähelle ja sekunnin murto-osan aikaa näytti siltä, että kierrokset on laantumaan päin, sanoin Odota ja kuin ihmeen kaupalla se totteli, pysähtyi ja antoi ottaa kiinni. Sitten mentiinkin jäähylle lopputreenien ajaksi. Vähän yliajalla otettiin sit vielä siinä samassa kohtaa semmonen hallittu uusintatreeni, tällä kertaa ihan eteenlähetystä; hyppy-putki, hyppy suoralla linjalla. Tehtiin kaksi onnistunutta ja hallittua toistoa ja sitten pois.

Odotteluajalla se "pelottava" kouluttaja tuli tekemään Piitun kanssa tuttavuutta, ettei Piitulle jäisi pelkoa häntä kohtaan. Annoin kouluttajalle lihapullia, joita Piitu kävi häntä koipien välissä syömässä kouluttajan kädestä. Myös yksi kurssilainen tuli syöttämään Piitulle lihapullia, jotta Piitu saisi vieraista ihmisistä mukavia kokemuksia. Molemmat ihmiset pelotti Piitua tosi kovin, mutta lihapullat sentään maistui, joskin aina välissä piti peruuttaa häntä koipien välissä pois. Kouluttajan Piitu antoi sit loppujen lopuksi vähän silittää ja meni itse nojailemaan sen jalkaan, kun kurssilainen olikin sit  paljon pelottavampi. Molemmat ihmiset osasivat kuitenkin lähestyä Piitua rauhallisesti, kyykyssä ja katse poispäin suunnattuna, joten ei ainakaan uhkaavia elkeitä ollut. Silti pientä pelotti niin kovin :(

Ongelmia hepulikohtauksen lisäksi oli tällä kertaa myös puomilla. Piitu teki taas innolla ja vauhdikkaasti ja pysähtyi kyllä kontaktille, MUTTA heittikin takajalat alas puomilta siihen sivuun maahan. Puomia treenattiin itsenäisesti ja toki sitten Piitu sai palkankin tästä, kun olin etukäteen käynyt namit laittamassa targetille. Ei otettu montaa toistoa, kun joka kerta meni pieleen. Kysyin sitten myöhemmin kouluttajalta neuvoa tähän ja hän tuli avuksi toiselle puolelle, mutta Piitu jännitti häntä, eikä hommasta tullut mitään. Sitten koitettiin, että vain nostin Piitun alastulolle ja asetin sen oikeaan asentoon, mutta ei sekään oikein luonnistunut ja Piitu ei yhtään tajunnut mitä ihmettä me tehdään. Loppujen lopuksi sovittiin, että treenaan semmosella pikkukontaktiharjotusesteellä kontakteja nyt jonkun aikaa, etten tee puomia ennen kuin Piitu on tajunnut homman jujun. Siinä harjotusesteessä on leveämpi se alastulo, joten siinä Piitun takajalatkin pysyy paremmin ylhäällä.

Onneksi treeneihin mahtui mukaan myös onnistumisia. Tehtiin pussia ja ekan kerran Piitu meni pussin niin, että kangas oli kokonaan alhaalla. Ei pelottanut yhtään ja vauhtia oli mukavasti. Imu pussiin oli kova ihan ensimmäisestä kerrasta lähtien. Myös keppejä tehtiin, tällä kertaa kaikilla kepeillä. Piitulla on mukavasti katse eteenpäin ja nyt tuli telvästi jo vauhtia mukaan hommaan. Piitu keskittyy kepeillä upeesti.

Saksittu takajalan mansetti.
Treenien jälkeen illalla vielä pestiin ja trimmailtiin. Ekan kerran uskalsin leikellä kunnolla jalkojen
mansetteja. Niissä olikin jo aivan kamala kuollut karva ja sen alta tuli ihanan pehmoinen samettinen musta karva. Olen niiin ylpeä itsestäni! Tällä kertaa Piitussa ei ollutkaan yhtään ainoata punkkia (vert. viime pesussa löytyi 5!).

Koskematon takajalan mansetti.



4 kommenttia:

  1. Kannattaa laittaa hyppysiivekkeet molemmin puolin puomin alastuloa, niin koiran takapää ei pääse putoamaan puomilta, ne saa sitten nopeasti karsittua pois kun koira oppii jarrutamaan oikein ja siirtämään painoa takajaloille, jolloin ne eivät lipsu pois puomilta.

    Takajalkojen hallittavuutta kannattaa myös harjoittaa erillaisin tempuin, kuten peruuttaminen, etutassut vadin päällä pyöriminen jne. Isolla koirilla varsinkin noin nuorena on se takapää aivan tuntematonta aluetta, joka tekee mitä huvittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Siivekkeet otetaan testiin heti seuraavalla treenikerralla! :)

      Poista
  2. Tuosta mansettikuvasta tuli mieleen että nyt kun Piitulla ei ole juurikaan karvaa niin toivoisin jonkinlaista "kampauspostausta", eli miten laitat pompulat päähän :)Monin eri tavoin tukan voi laittaa kiinni..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi anonyymi. Olen monesti ajatellutkin, että semmoinen postaus pitäisi väsätä ja koota tukkakuvia yhteen. Ehkäpä piakkoin sen sitten toteutan :)

      Poista