8.6.13

Punkkeja, yhh!

Koska oon jonkinsortin ekoihminen olevinani niin en mielelläni lähtis noihin myrkkyihin punkkitorjunnassa. Valkosipulista paljon puhutaan, että punkit ei siitä tykkäis, joten oon nyt jonkun aikaa syöttänyt valkosipulia, jauheena ruuan seassa. Voin kertoa, että meillä ei ainakaan toimi. Punkkeja on ollut jo niin paljon, ettei laskuissa enää pysy. Seuraavaksi testaan varmaan vielä sen Kyolicin, josta jo aiemmassa punkkipostauksessa oli puhetta. Ja sitten, vasta sitten jos sekään ei toimi lähdetään myrkyttämään.

Juhannuksen landereissulle ajattelin hankkia PunkkiStop-pyyhkeitä, jotka suojaavat myös hyttysiltä, mäkäräisiltä ja hirvikärpäsiltä. Näitä käytän varmaan loppukesän mökkireissullakin. Siellä sitten viimeistään huomaa tehon, kun on sellasta punkkialuetta meren rannalla. 

Onko kellään kokemuksia Kyolicista tai PunkkiStop-pyyhkeistä?

Oletteko törmänneet tällaiseen punkinpoistomenetelmään tai kokeilleet itse?
"No nyt on ihme nähty! Olin elukkalääkärissä koirani kanssa tänään ja ell näytti uuden tavan poistaa punkin.
Otat vanupuikon, pyörität puikkoa punkin ruumiin ympäri molempiin suuntiin, myötä ja vastapäivään, siis puikolla punkkia hangaten. Pyörittelet tovin, niin punkki itse irrottaa otteensa!!
En tiedä pystyykö tuota pyöritystä tekemään kuinka pienelle punkille, koirallani oli jonkin verran pullea tapaus jo.
Elukkalääkärikään ei tiennyt mihin tämä perustuu, oli siitä kuullut ja kokeillut omilleen ja kokeilee edelleen.
Ei siis enää mitään pinsettejä tai muita härpäkkeitä, ei jää pää enää sisään ihon alle eikä punkin sisäelimet pursua enää pitkin ja poikin."

Minun mielestäni kuulostaa kovin vaivalloiselta ja aikaavievältä. Itse poistan punkit sellaisella kynällä, jonka päässä on ns. lasso. Punkit lähtee siististi kokonaisena, ei tursuile sisäelimet, eikä pääse karkuun. Aikaa kuluu se pari sekuntia. Kukin tyylillään, mutta mua ei vakuuta tollanen kukkahattuilu :D Ja väkisin miettii, että onkohan tekniikassa tai välineissä jotain vikaa, jos saa punkin sisäelimet tursuilemaan? o.O Kuinka teillä poistetaan punkit?

4 kommenttia:

  1. Mun koirillakaan ei ole koskaan ollut punkkien torjunnassa pantoja, ovat mielestäni aika myrkkyjä. Koirat ovat saaneet maaliskuusta saakka tätä tuotetta:
    http://www.lempimuona.com/epages/GPL.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/17112008-111871/Products/Valkos.kreikanh.100

    Ja punkkeja on ollut puhdas nolla! Paljon liikkuvat heinikossa ja metsässä joten on tosi positiivinen ylläri että tämä aine on tehonnut näinkin upeasti. Saa nähdä miten sitten käy kun molemmat saavat lyhyet turkit :o

    Facessa paljon pyörinyt tuo punkinpoistaminen vanupuikolla, en itse siitä kuitenkaan innostunut. Meilläkin ollut käytössä tuo lassosysteemi ja siinä pysytään jos niitä punkkeja tänä kesänä tulee vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kokeilemisen arvoiselta vaihtoedolta. Tossa ei kuitenkaan mainita mitään, et toimis punkkeihin :O

      Onko muina kesinä tai ootko kuullu, että siellä alueella olis muuten vähemmän punkkeja vai onko ihan sit tuon valmisteen ansiota, ettei liikamatkustajia ole tullut? No enivei, toivottavasti pysyvätkin poissa. Inhottavia ovat!

      Poista
    2. Murskaan nuo pillerit aina ruokien sekaan ja kyllä siinä vaiheessa valkosipuli tuoksuu ihan voimakkaana, joten ehkä sen vuoksi on auttanut. ELL sanoi että tänä kesänä on ennätyksellisen paljon punkkeja liikenteessä. Me kuljetaan samoja reittejä kuin viime kesänä eikä punkkeja ole vielä tarttunut. Johtuukohan tuosta pilleristä tai sit vaan on ollut tuuria etteivät ole tarranneet kiinni.

      Poista
    3. Okei. Mä kävin tänään hakemassa Kyolicia ja luontaistuotekaupan myyjä sanoi, et hänen omalla sakemannilla ja mastiffilla on ollu ainoostaan yhteensä 1 punkki, ku sitä on syöttänyt. Katotaan kuinka toimii meillä, illalla aloitetaan syömään!

      Poista