22.4.13

Vähän sinne päin...

Meillähän oli tavoitteena, että treenataan Piitun kanssa joka päivä edes ihan hetki. No joo, ei se nyt oo menny ihan niin.. Olevinaan on ihminen niin kiireinen ja ku ollaan tehty n. puolentoista tunnin lenkki työpäivän päälle ja siihen kurakelin turkkihuolto, ni alkaa olla tää mamma ihan rättipuhkipoikki, eikä koiraakaan enää kovin aktiiviseks vois sanoo (nukkuu koko loppuillan ja saa herättää syömään ja pissalle). Viikonloputkin on menny ties missä riennoissa taas (mätsäreissä jne.) ja treenit jääny. Ollaan siis edelleen treenattu vain silloin tällöin. Aloitinpa vielä itse uudelleen saliharrastuksen ja pyrin käymään salilla ainakin kahdesti viikossa. Oma fysiikka ei vaan kestä ilman lihaskuntoa ja nyt se alkaa näkymään. Selkä on kovasti vaivannut viime aikoina. Ratsastusonnettomuuden jäljiltä selässä on kremppaa ja kun lihaksia ei ole tukemassa, niin eihän se kunnossa pysy. Siksi aloin kuuntelemaan ihmisiä, jotka koko ajan valittaa, että itseäkin täytyy ajatella, eikä aina vain koiraa ja nyt on saliharrastusta elvytetty. Omantunnon päälle se ottaa, mutta mahdollisuuksien mukaan järkkään Piitun äitin hoiviin salin ajaksi tai käyn niinä päivinä kun on lyhyempi työpäivä tms. Välillä se on kuitenkin ajateltava myös itseä ja vaikka se koira joutuu illasta jäämään vielä uudestaan yksin, on tämä uhraus vaan tehtävä, jotta pysyn kunnossa. Koska kuka Piitusta pitää huolta, jos multa menee selkä? :(

No mutta vähän meni nyt ohi aiheen. Treeneistä siis! Tänään aktivoiduttiin treenaamisen suhteen toden teolla. Töiden jälkeen lähdettiin ulos ihanaan kevätaurinkoon nauttimaan lämmöstä, linnunlaulusta ja kevään tuoksusta (metsässä ei onneksi haise tienvarsien kakat). Aluksi treenattiin lauantain näyttelyä varten kehäjuoksua ja seisotusta. Meni aikas jees. Piitu seisoi hyvin ja saatiin hyviä ravipätkiäkin, vaikka välillä meinasikin kepit tms. olla kiinnostavampia ja neiti meinas napata niitä vauhdissa maasta. Välillä myös tehtiin toki Piitulle ominaisia kenguruloikkia, joita kovasti yritetään karsia. Tuomarit kun ei niistä tykkää, vaikka ne kovin hauskoilta näyttääkin. Piitu ei vaan ihan oo hiffannut vielä ettei se kehä ookaan sirkusareena..

Sitten vähän vaan samoiltiin metsässä ja Piitu sai hirveet puudelihepulit :D Hassu tyttö! Keppileikkejäkin leikittiin ja muutama hieno palautus tuli, suora ja ensimmäisestä käskystä irti. Sit treenailtiin perusasentoa ja seuraamista muutaman askeleen pätkissä siirtyen koko ajan vilkkaampaan paikkaan. Häiriönä oli mm. auton renkaita vaihtavia naapureita, ohi ajavia autoja ym. Tehtiin aika lyhyt paikkamakuu autotien läheisyydessä melko lyhyellä välimatkalla. Meni hienosti, vaikka Piitu kääntyi katsomaan jokaista ohi ajavaa autoa. Treenattiin myös istu-maahan vaihtoja perusasennossa. Hienosti meni nekin. Pienellä korjauksella sain Piitun pomppaamaan tosi pystyyn istumaan, eikä jäänyt sellaseen löysään ryhdittömään asentoon.

Sitten suunnattiin lähikaupan pihalle. Ihme kyllä siellä oli hyvin hiljaista, eikä ketään liikkunut missään. Ei siis kovin hyvää häiriötreeniä syntynyt siitä, mikä oli alunperin ideana. Treenattiinkin sitten agilitytreeneissä hyvin tarpeellista taitoa, nimittäin sidottuna odottamista. Aikaisemmin käymällämme agikurssillahan Piitu haukkui mun perään, vaikka seisoin viiden metrin päässä. Meidän on pitänyt aloittaa tämä treeni jo pidemmän aikaa, mutta nyt vasta sain aikaiseksi. Sidoin Piitun puuhun ja sanoin "odota siinä" ja näytin myös käsimerkin. Sitten kävelin n. 5-10 metriä poispäin sen luota. Pysähdyin paikalleni ja pidin katseen poissa koirasta. Piitu pysyi hiljaa rauhallisena paikallaan, eikä yrittänyt vetää mun peräään. Pian se jopa istui alas. Tehtiin muutama toisto. Joka kerralla menin hieman eri paikkaan ja eri etäisyydelle. Viimeisellä kerralla kävelin itseäni korkeamman lumikasan ympäri, jolloin olin hetken aikaa Piitun katseelta piilossa. Tästäkään Piitu ei hermostunut. Hyvä alku!

Kotiparkkiksella oli naapuri, jolla on myöskin villakoira ja hän tuli Piitua tervehtimään. Piitun rauhallinen ja hieno käytös oli hetkessä mennyttä. Naapuri on niiiiin ihana, kun se viel vähä villiinnyttää puhellaan. Sit se viel sanoo, et saa sen päälle hyppiä! -.- Komensin Piitun alas ja selitin naapurille, että me yritetään harjotella, että kaikkia ihmisiä tervehditään rauhallisesti, eikä hypitä. Ymmärsihän se naapuri sen, mutta silti selitteli kaikkea kummaa. Pyysin naapuria vähän koskettelemaan Piitun takapäätä tulevaa näyttelyä ajatellen. Se kun on vähän arastellut vieraiden kosketusta tuolla takapään seutuvilla. Nyt se ei meinannut mitään ja sitä sai rapsutella ja hiplata kunnolla. Samalla ehdotin josko naapuri kurkkaisi myös hampaita, mutta Piitu ei innostunut ideasta. Ekan kerran ikinä se kertakaikkiaan kieltäytyi yhteistyöstä ja veti ihan leikiksi. Itse sit katsoin ne hampaat siinä samoin tein, ettei vaan jää neidille semmoinen kuva, että kiemurtelulla niitä ei katsotakaan. 

Kotona vielä treenattiin paria uutta temppua, sekä tehtiin parit maahanmenoharjoitukset naksulla. Nyt on väskä tyttö ja mulla hyvä mieli. Voimme siis loppuillan ottaa rennosti ja katsella telkkaria :)

Piitu on kyllä vähän valikoiva noiden ohelmien suhteen..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti