31.10.12

Omatoimitreenit!

Tänään mulla oli aamuvuoro ja päästiin valosalla metsäilemään, jes! Innostuin treenaamaan Piitun kanssa kerrankin. Oon vähän ollut laiska ja saamaton koulutuksen suhteen, ihan hävettää! Oon keskittänyt energiani lähinnä arjen sujuvuuden kannalta tärkeisiin taitoihin, kuten yksinoloharjoitteluun ja hihnakäytökseen ym. Yksinolot sujuukin neidiltä aivan superhyvin. Just viikonloppuna törmättiin samassa kerroksessa asuvaan eläkkeellä olevaan naapuriin, joka on päivisin kotona ja hän sanoi, ettei meiltä kuulu ikinä pihahdustakaan. Hieno lapsonen <3 Toki neiti vähän välillä askartelee täällä jos jotain revittävää sattuu saamaan hampaisiinsa, mutta se on pientä. Huonekaluja ei tuhoa, eikä hauku tai ulvo niin se on pääasia.

Mutta tosiaan tänään treenattiin! Meillä on näyttelyt tulossa parin viikon päästä, joten treenattiin hihnassa ravaamista käännöksineen, sekä seisotusta. Ravaaminen alkaa olla melko mallikasta jo, sitä onkin treenattu lenkeillä nyt lähes päivittäin. Nyt Piitu ei oo enää joka askeleella hihassa kiinni ja kaikki neljä jalkaa pysyy mankamaralla, eikä ole koko ajan ilmassa. Lähtötilanne onkin tuntunut melko toivottomalta, mutta niin se vaan oppii ettei ihan joka tilanteessa ja koko ajan tarvitse pomppia, vaikka ne vieterit siellä jaloissa edelleen tuntuukin olevan. Tän ravaamisen suhteen Piitu on jotenkin herkkis, vähänkin napakampi kielto tai hihnasta nykäsy niin tyyppi jäätyy. Täytyykin muistaa antaa kasvattajalle vinkit esittämiseen, kuinka neidin kanssa saa homman pelaamaan. Itsehän en uskalla näyttelykehään mennä :D

Seisotus on ollut Piitusta ikävää hommaa. Yhdessä mätsärissä ja yhdessä pentunäyttelyssä on käyty, eikä kummassakaan Piitu ole oikein antanut seisottaa. Itsepäisesti se siirtää jalkansa takaisin juuri siihen, mistä sitä nostettiin ja kun häntää yrittää pidellä niin peppu menee maahan tai neiti kääntyy tms. Aika haasteellinen tapaus siis. Ja etenkin, kun allekirjoittanut ei ollut näitä juttuja kotona yhtään treennnut, ellei trimmipöydällä seisotuksia lasketa. Seisotuksen treenaminen on vaan jäänyt, eihän Piitusta näyttelykoiraa ole tulossakaan. Pöydällä seisotan aina trimmailujen yhteydessä, mutta muuten on vallan unohtunut kokonaan. Tänään sit ryhdistäydyin ja seisotin ulkona monen monta kertaa. On se neiti henkisesti kasvanut, niin iso puolivuotias! Niin vaan antoi hienosti siirrellä jalkoja ja vain yhden kerran yhtä jalkaa siirsi takaisin, mutta toisella yrityksellä jo antoi olla siinä mihin minä siirsin. Sain myös ihan ongelmitta pidellä hännästä ja päästä kiinni, eikä kertaakaan yrittänyt väistää tai liikkua. Upea pentu!

Käydään kerran viikossa arkitottelevaisuus-treeneissä, tosin monta kertaa on ikävien sattumusten takia jäänyt välistä, mutta ainakin pyritään käymään. Lähinnä meidän treenaaminen on jäänyt siihen sitten. Muina päivinä ei olla treenattu kotona yhtään. Mut jotenkin kummallisesti parin viikon treenitauolla Piitu oli yhtäkkiä hiffannut maahanmenon. Viime treeneissä jokainen maahanmeno oli hieno, peppu ei noussut kertaakaan! Se pepun nouseminen on ollut meidän ongelma. Etupää on kyllä mennyt maahan vauhdilla, mutta peppu nousee lähes poikkeuksetta. Ja se nousu on niin salamannopea, että on itse ehtinyt kehua liian aikasin, kun ei oo huomannut, että peppu nousee. Siitä siis varmasti koko liikkeen oppiminen hidastunut. Mut nyt se on mennyt kaaliin vihdoinkin! Tänään siis treenattiin sitä, perusasentoa ja siitä maahan. Hienosti meni! Meni jopa niinkin hienosti, että uskalsin kokeilla onnistuisiko paikkamakuu. Paikka-käskyn Piitu osaa hienosti, kun jättää istumaan, on totellut myös esim. seisten tassupesua odottamaan jätettynä eli aika hyvin hallussa tuntuis olevan. Tehtiin kaksi erittäin hienosti onnistunutta toistoa. Välimatkaa koiraan oli noin metri ja kesto ihan pari sekuntia, mutta SE PYSYI MAASSA, JEE!!! Tätä treenataan lisää, niin kohta voidaan jo hallissa osallistua yhteisiin paikkamakuuharjoituksiinkin :)

Ihan loistofiilis nyt!!! Toivottavasti nyt innostuisin treenaamaan ahkerammin Piitun kanssa. Kyllä se oppii, kun vaan osaa opettaa ja viitsii treenata!

2 kommenttia:

  1. Hieno hieno Piitu! :)
    Mäkin tulin hyvälle mielelle kun sä puhkut nyt niin kovin intoa täs kirjotuksessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kuulla :D
      Mulle jäi ainakin nyt hirvee draivi päälle ja tekis mieli noit paikkamakuita ottaa lisää. Mut meil oli kylpyilyy lenkin päälle niin toinen on aivan väskä. Jatketaan huomenna sitten taas :)

      Poista