28.5.12

Pentuja katsomassa!

Tänään olin taas pentusia katsomassa. Reissussa vierähtikin useampi tunti, sillä alettiin pesupuuhiin. Pestiin Seleste-emä ja molemmat tyttöpennut. Sain kokeilla Selesten föönausta sekä korvakarvojen nyppimistä. Konetöitä ja saksimista seurasin haukkana vierestä ja kyselin kaikkea mitä vaan mieleen juolahti. Seleste oli itse rauhallisuus toimenpiteiden ajan ja pentuset näyttää syntyneen oikeaan rotuun sillä ne käyttäytyivät hyvinkin mallikelpoisesti! Olin todella yllättynyt niiden rauhallisuudesta. Kumpikaan ei juurikaan pistänyt vastaan missään kohtaa, paitsi vähän korvien ja pään föönauksessa. Turbo ei tunnu kivalta niin lähellä kasvoja ja korvia. Kasvattaja sanoi myös olleensa yllättynyt pentujen käytöksestä, koska olivat jo ekalla pesukerralla osoittautuneet helpoiksi pestäviksi. Eli ei kai pelkästään kokemuksesta ollut tässä kyse vaan pennut on yllättävän rauhallisia pestäviä. Voinen siis ajatella ettei mullakaan ihan hirveitä ongelmia siinä hommassa tule olemaan, konetöistä en tiedä sitten kun se on mulle aivan uutta. Mutta ainakin on nyt jonkunlainen käsitys noista hommista, hyvillä mielin olen siis ja odottelen viikkoja kuluvaksi, että saan hakea pennun kotiin :)

Pennut ovatkin jo ehtineet ylittää 5vkon iän ja saaneet kennelnimetkin jo! Osalla on jo kutsumanimikin päätetty. Tässä kaikkien nimet:
  • musta narttu Bic-Cot's Amelie "Piitu"
  • musta narttu Bic-Cot's Abracadabra "Siiri"
  • musta uros Bic-Cot's Alejandro 
  • valkoinen uros Bic-Cot's Apocalypse "Welho"
  • valkoinen uros Bic-Cot's Amazon "Onni"
 Nyt alkaa olla aika vahva aavistus siitä kumpi tytöistä tulee mulle, mutta se saattaa vielä muuttua, jos tytöt vielä radikaalisti muuttuu ulkonäöltään/rakententeeltaan. Toisen tytön perhe nimittäin etsii näyttely/jalostusyksilöä ja minä koti/harrastuskoiraa niin tokihan lupaavampi tyttö menee silloin sinne toiseen perheeseen. Eli en vielä paljasta kumpaa aavistellaan mulle tulevaksi. Mutta molemmat tytöt on kyllä tosi nättejä ja kelpaa näyttelyihin ja muuhunkin menoon. Luonteeltaankin ovat aika samantyyppisiä, joten vaikea senkään puolesta sanoa, kumpi olisi parempi kumpaankin perheeseen. Mullekaan ei tän vierailun aikana tullut mitään vahvaa käsitystä suuntaan tai toiseen, vaikka täytyy kyllä sanoa että toinen tyttö miellyttää mua ulkonäöltään pikkusen enemmän kun toinen.. Mutta aika näyttää kumpi meille muuttaa, puna- vai pinkkipantainen! Näillä pantanimillä tytöt kulkee toistaiseksi.

Punapantatyttö pesulla.

Pinkkipantatytölle konetöitä.

Punapantatytön seisotusta.

Siskokset <3

Siskokset <3

Pinkkityttö. Rauhallinen tuumailija, joka äänekkäästi  kertoo jos jotain tahtoo!

Punapantatyttö. Rauhallinen, hieman ujo tyttönen, joka osaa pitää puolensa!

Ikiliikkuja-Onni. Onni on vauhdikas ja luonteikas kaveri, jota jo kovasti aikuisten puuhat kiinnosti ;D

Suurin pentu Welho. Welho oli kova poika käyttelemään purukalustoa :D

Alejandro, tasainen ja rauhallinen kaveri.

Kaunis Seleste-mamma :)



Kuvatekstien luonnekuvaukset  on nyt semmosia, jotka tämän päivän näkemiseltä jäi mieleen. Tytöt on tosiaan aika samantyyppisiä ja vähän vuoropäiviin näyttää samankaltaisia piirteitä. Niistä on siis tosi vaikea sanoa  mitään vielä. Tuo punapantasen ujouskin on nyt ollu kuulemma vasta pari päivää esillä, et onko se ihan pysyvä luonteenpiirre niin sitähän ei kukaan tiedä.. Katsellaan ja kuulostellaan. Kuvagalleriassa taas paljon lisää kuvia pennuista ja vähän muistakin!

5 kommenttia:

  1. Voi mitä ihania pentusia! Noista kyllä näkee niin hyvin, että ovat isovillakoiran pentuja, eikä mitään pieniä. Kuono on jo sen verran massiivinen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja hei on massiivisia ihan muutenkin! Isoimmat pojat painaa jo lähemmäs 4kg!!! Mun Piitu on kyllä porukan pienin :)

      Poista
  2. Ihan kätevää, että sai kasvattajan kanssa harjoitella pesuja ja leikkauksia. :) Onnea Piitusta, nätti on nimi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kasvattajalle ehtona se, että on lähellä ja opastaa kädestä pitäen alkuun turkin hoidossa. Ensimmäistä turkkikoiraa hankkiessa ihan välttämättömyys! Ja ihanan kasvattajan oonkin löytänyt, joka varmasti on aina tarvittaessa apuna kaikessa mitä ikinä vaan mielen päällä on. Ihan lottovoitto! :)

      Poista
    2. Niin ja kiitos! :) Nimi jakaa mielipiteitä, jonkun mielestä siitä tulee kuulemma vaan mieleen salkkareitten Piitu Uski :D Mut tässä tapauksessa onkin PIITU PISKI! :D:D

      Poista