Vasta kirjoittelin tänne kuinka koirat on pysyneet terveinä, eikä Piitu ole lääkityksen aloittamisen jälkeen saanut ainuttakaan kohtausta. Kannattipa elvistellä. Maanantai-illalla Piitu sitten sai taas kohtauksen. Kohtaus oli jälleen melko pitkä. Tarkkaa kestoa on vaikea sanoa, mutta n. 7minuuttia. Hengailtiin kaikessa rauhassa sisällä, koirat omilla pedeillään, kun yhtäkkiä Piitu pomppasi pediltään ja hiipparoi kyyryssä hirveellä kiireellä olkkarin ovelle. Sohvan selkänojan yli sitä vilkaisin ja näytti siltä, että se ontuisi. Pian kuitenkin tilanne valkeni mulle ja tajusin kohtauksen olevan päällä. Kaivoin nopsasti kännykän ja kuvasin pienen pätkän kohtausta. Kauaa en pystynyt, kun oli mentävä Piitun tueksi ja turvaksi. Se hakeutuikin mielellään melkein syliin. Yritin lähteä hakemaan kohtauslääkettä keittiöstä, mutta Piitu raukka yritti tulla perään ja kaatui, kun jalat ei kantaneet. Jäin sitten vielä hetkeksi sen luo ennen kuin koitin käskyttää odottamaan ja sitten se malttoi jäädä paikoilleen ja pääsin hakemaan lääkkeen. Fiksuna tyttönä en tietenkäään ollut etukäteen lukenut lääkkeen käyttöohjetta, vaan aloin sitä tavailemaan kesken kohtauksen kyynelistä sumeilla silmillä. Samalla yritin painaa mieleeni kellonajan, jolloin kohtaus alkoi ja näpytellä fb:n epi-ryhmään kysymystä, voiko kohtauslääkettä antaa jo kohtauksen aikana. Lääkepaketin ohjeessa luki, että se annetaan vasta kohtauksen jälkeen. Samassa kohtaus menikin sitten ohi ja annoin heti peräruiskeen. Tästä näyttäisi olevan kahta ohjetta, toisille sanottu, että annetaan heti kun kohtaus alkaa ja toisille, että vasta jälkeen.
Keskustelin tästä ell kanssa ja hän oli sitä mieltä, että nimenomaan kohtauksen jälkeen annetaan stessu. Syynä oli se, että koiran krampatessa sitä voi olla hankala laittaa, se voi tulla saman tien ulos tai koira voi olla aggressiivinen ja vaikka purra, jos menet peräaukkoon säätämään. Vahingot voi olla siis liian suuret hyötyyn nähden. Lääke ei myöskään vaikuta niin nopeasti, että sitä kannattaisi kesken kaiken laittaa, vaan nimenomaan on tarkoitettu estämään kohtausrypästä. Tokikaan rajussa kohtauksessa, joka ei meinaa mennä millään ohi ja kestää ja kestää vaan, ei lääkkeen antamisesta mitään haittaakaan ole, mutta ei välttämättä hyötyäkään. Silloin on kuitenkin jokatapauksessa lähdettävä jo päivystykseen koiran kanssa.
Kysyin lääkäriltä myös mitä nyt tehdään, onko syytä jo nostaa annostusta. Ohjeeksi sain pitää kohtauspäiväkirjaa ja seurailla. Edellisestä kohtauksesta oli noin 4kk eli kohtausväli on suht pitkä. Ei kannata nostaa annostusta ennen kuin on pakko. Ell pyysi soittelemaan uudelleen, kun seuraava kohtaus tulee. Halusin myös hieman tarkennusta siihen, koska on syytä tosiaan lähteä päivystykseen. Kaikissa lukemissani artikkeleissa ja ohjeissa annetaan pitkittyneen kohtauksen aikarajaksi 5min, jonka jälkeen tulisi jo mennä päivystykseen. Mitään tarkkaa, oikeaa vastausta tähän ei ole. Ell oli sitä mieltä, että vähän mutulla mennään, kohtauksen laadusta ja kestosta riippuen. Kuitenkin jo 20-30 minuuttia kestävä kohtaus voi tehdä aivoihin pysyviä vaurioita eli sen mukaan kuitenkin ajoissa lähdettävä. Kaksipiippuinen juttu, kun koskaan ei voi tietää kauanko kohtaus tosiaan kestää ja meilläkin on esim. Aistiin matkaa melkein tunti. Jos hätiköi ja lähtee heti kiikuttamaan koiraa jonnekin, voi se taas olla lisästressiä ja olla yksi syy kohtauksen pitkittymiseen tai pahenemiseen. Piitun kohtaukset ovat olleet melko lieviä, eikä esim. ole kunnolla krampannut, vaan tärissyt. Kertaakaan se ei ole menettänyt tajuntaansa ja tässäkin kohtauksessa kuunteli puhetta ja pystyi toimimaan käskyn mukaan. Koiralle onkin hyvä puhua rauhallisella äänellä, joskus voi olla että tällöin kohtaus ei tulekaan kunnolla päälle.
Olen arponut syitä, mikä olisi kohtauksen voinut laukaista. Ehkä se on ollut tuloillaan jo pidempään. Piitulla on ollut useampi stressitekijä, joista suurimpana varmasti on meidän muutto uuteen kotiin. Piitulla on ollut hieman haasteita taas tottua yksinoloon uudessa paikassa ja se on askarrellut aika paljon. Keittiöön on täällä asunnossa koirilla vapaapääsy, koska meillä ei ole keittiössä ovea, jonka voisi sulkea koirien jäädessä keskenään. Tasoilta lähtee kaikki, mitä sinne on vahingossa unohtunut. Hieman raollaan olevasta kaapinovesta on tunkeuduttu ja revitty ja levitelty mm. kartonkikeräyspussin sisältö pitkin lattiaa. Tomaattia on jyrsitty ja puinen paistinlasta mm. Viime viikonloppuna olin festareilla ja Piitu on varmasti stressannut siitäkin, kun olin yötä poissa kotoa. Tämän kuukauden aikana, mitä ollaan ehditty uudessa kodissa asua, Piitu on myös muutaman kerran atunut Muusaa, jota se ei ole Muusan sterkan jälkeen enää tehnyt. Tämäkin voi kertoa stressitasojen korkeudesta. Kohtauspäivänä meillä kävi puudelikavereita omistajineen kylässä ja juoksuteltiin niitä pareittain tuossa pihassa. Piitu tietenkin oli ihan "tiloissa" jo ensin siitä, että pääsi kavereiden kanssa leikkimään, mutta ehkä vielä kiihtyneempi sitten, kun joutui sisällä yksin odottamaan, kun oli toisten vuoro. Eekä se oli näiden kaikkien summa, joka kohtauksen lopulta laukaisi, tai sitten näillä ei ollut mitään merkitystä ja se olisi tullut jokatapauksessa. Voin vain arvuutella. Kuitenkin toivoisin, ettei meidän elämän tarvitsisi mennä siihen, että joutuisin sitä jotenkin rajottamaan. Ainakaan tässä vaiheessa en siihen aio ryhtyä missään nimessä.
Piitu palautui kohtauksesta todella nopeasti ja olisi ollut heti valmis leikkimään Muusan kanssa. Myös koko viikon se on nyt ollut oma, normaali itsensä. Vähän taas helpottaa omaa oloa, mitä enemmän aikaa kohtauksesta kuluu, eikä uutta kohtausta kuulu. Jatkuva pelko sitä kumminkin on toisen puolesta, koska tulee se ensimmäinen Grand Mal-kohtaus vai tuleeko sitä. Mutta onneksi sen pelon pystyy jättämään välillä taka-alalle. Päivä kerrallaan mennään ja nautitaan joka hetkestä yhdessä, eikä murehdita tulevaa <3
Keskustelin tästä ell kanssa ja hän oli sitä mieltä, että nimenomaan kohtauksen jälkeen annetaan stessu. Syynä oli se, että koiran krampatessa sitä voi olla hankala laittaa, se voi tulla saman tien ulos tai koira voi olla aggressiivinen ja vaikka purra, jos menet peräaukkoon säätämään. Vahingot voi olla siis liian suuret hyötyyn nähden. Lääke ei myöskään vaikuta niin nopeasti, että sitä kannattaisi kesken kaiken laittaa, vaan nimenomaan on tarkoitettu estämään kohtausrypästä. Tokikaan rajussa kohtauksessa, joka ei meinaa mennä millään ohi ja kestää ja kestää vaan, ei lääkkeen antamisesta mitään haittaakaan ole, mutta ei välttämättä hyötyäkään. Silloin on kuitenkin jokatapauksessa lähdettävä jo päivystykseen koiran kanssa.
Kysyin lääkäriltä myös mitä nyt tehdään, onko syytä jo nostaa annostusta. Ohjeeksi sain pitää kohtauspäiväkirjaa ja seurailla. Edellisestä kohtauksesta oli noin 4kk eli kohtausväli on suht pitkä. Ei kannata nostaa annostusta ennen kuin on pakko. Ell pyysi soittelemaan uudelleen, kun seuraava kohtaus tulee. Halusin myös hieman tarkennusta siihen, koska on syytä tosiaan lähteä päivystykseen. Kaikissa lukemissani artikkeleissa ja ohjeissa annetaan pitkittyneen kohtauksen aikarajaksi 5min, jonka jälkeen tulisi jo mennä päivystykseen. Mitään tarkkaa, oikeaa vastausta tähän ei ole. Ell oli sitä mieltä, että vähän mutulla mennään, kohtauksen laadusta ja kestosta riippuen. Kuitenkin jo 20-30 minuuttia kestävä kohtaus voi tehdä aivoihin pysyviä vaurioita eli sen mukaan kuitenkin ajoissa lähdettävä. Kaksipiippuinen juttu, kun koskaan ei voi tietää kauanko kohtaus tosiaan kestää ja meilläkin on esim. Aistiin matkaa melkein tunti. Jos hätiköi ja lähtee heti kiikuttamaan koiraa jonnekin, voi se taas olla lisästressiä ja olla yksi syy kohtauksen pitkittymiseen tai pahenemiseen. Piitun kohtaukset ovat olleet melko lieviä, eikä esim. ole kunnolla krampannut, vaan tärissyt. Kertaakaan se ei ole menettänyt tajuntaansa ja tässäkin kohtauksessa kuunteli puhetta ja pystyi toimimaan käskyn mukaan. Koiralle onkin hyvä puhua rauhallisella äänellä, joskus voi olla että tällöin kohtaus ei tulekaan kunnolla päälle.
Olen arponut syitä, mikä olisi kohtauksen voinut laukaista. Ehkä se on ollut tuloillaan jo pidempään. Piitulla on ollut useampi stressitekijä, joista suurimpana varmasti on meidän muutto uuteen kotiin. Piitulla on ollut hieman haasteita taas tottua yksinoloon uudessa paikassa ja se on askarrellut aika paljon. Keittiöön on täällä asunnossa koirilla vapaapääsy, koska meillä ei ole keittiössä ovea, jonka voisi sulkea koirien jäädessä keskenään. Tasoilta lähtee kaikki, mitä sinne on vahingossa unohtunut. Hieman raollaan olevasta kaapinovesta on tunkeuduttu ja revitty ja levitelty mm. kartonkikeräyspussin sisältö pitkin lattiaa. Tomaattia on jyrsitty ja puinen paistinlasta mm. Viime viikonloppuna olin festareilla ja Piitu on varmasti stressannut siitäkin, kun olin yötä poissa kotoa. Tämän kuukauden aikana, mitä ollaan ehditty uudessa kodissa asua, Piitu on myös muutaman kerran atunut Muusaa, jota se ei ole Muusan sterkan jälkeen enää tehnyt. Tämäkin voi kertoa stressitasojen korkeudesta. Kohtauspäivänä meillä kävi puudelikavereita omistajineen kylässä ja juoksuteltiin niitä pareittain tuossa pihassa. Piitu tietenkin oli ihan "tiloissa" jo ensin siitä, että pääsi kavereiden kanssa leikkimään, mutta ehkä vielä kiihtyneempi sitten, kun joutui sisällä yksin odottamaan, kun oli toisten vuoro. Eekä se oli näiden kaikkien summa, joka kohtauksen lopulta laukaisi, tai sitten näillä ei ollut mitään merkitystä ja se olisi tullut jokatapauksessa. Voin vain arvuutella. Kuitenkin toivoisin, ettei meidän elämän tarvitsisi mennä siihen, että joutuisin sitä jotenkin rajottamaan. Ainakaan tässä vaiheessa en siihen aio ryhtyä missään nimessä.
Piitu palautui kohtauksesta todella nopeasti ja olisi ollut heti valmis leikkimään Muusan kanssa. Myös koko viikon se on nyt ollut oma, normaali itsensä. Vähän taas helpottaa omaa oloa, mitä enemmän aikaa kohtauksesta kuluu, eikä uutta kohtausta kuulu. Jatkuva pelko sitä kumminkin on toisen puolesta, koska tulee se ensimmäinen Grand Mal-kohtaus vai tuleeko sitä. Mutta onneksi sen pelon pystyy jättämään välillä taka-alalle. Päivä kerrallaan mennään ja nautitaan joka hetkestä yhdessä, eikä murehdita tulevaa <3
Videolla näkyy kohtauksen alkua. Tämän jälkeen Piitu oli käytännössä melkein sylissä, joten kuvaaminen oli hankalaa. Tärinä kuitenkin oli voimakasta ja koira hieman poissaoleva. Kroppa ei pelittänyt, joten oli mielellään makuulla. Maiskuttelua oli myös taas, kuten aiemmissakin kohtauksissa. Kohtauksen mentyä ohi oltiin kovin hellyydenkipeitä. Aggressiivisuutta ei ilmennyt edes Muusaa kohtaan, joka käskytyksestä huolimatta ehti pari kertaa tulla Piitun lähelle.
Voi että. :( Eipä tässä oikein muuta osaa sanoa kuin että toivotaan vaan, että seuraava kohtaus antaisi odottaa itseään piiiiitkään tai ei tulisi ollenkaan.
VastaaPoistaNo sanopa muuta.. Toistaiseksi kohtaukset jäi tuohon, eikä lisää ole tullut.
Poista