31.5.17

Kipinän hetki

Muusan kanssa tämä agilitytaival on ollut aika vaihteleva. Monet kerrat olen miettinyt onko tämä sen laji lainkaan. Yhtä monta kertaa olen päättänyt, että on. Muusasta löytyy vauhtia, se on oikeasti nopeampi kuin Piitu. Silti siltä puuttuu se oma moottori, joka Piitulla on. Välillä sillä on hyvä draivi päällä ja sen tekeminen on innokasta ja vauhdikasta. Sen kanssa joutuu välillä ihan tosissaan juoksemaan. Yleensä meno on kuitenkin sellaista, että samaa tahtia mennään ja se tahti on aika hidasta, kun koira himmailee mun vauhtiin ja mä odottelen ja tsemppaan sitä, että se kanssa tulee mukana. Mieheni oli katsomassa meidän kisoja viime viikonloppuna ja sanoi, että Muusan liike on sellaista keinuhevosmaista, ei sujuvaa eteenpäin menemistä. Mieheni ei siis ole mikään koiraihminen, eikä tiedä agilitystakaan lajina sen kummemmin, mitä nyt on minulta kuullut ja joitain videoita nähnyt. Mutta aika hyvä pointti siinä oli, sillä Muusan liike todella oli sellaista hassua, ei se päässyt oikein vauhtiin millään.

Muusa on todellinen mammantyttö. Itsenäisyyttä ei siis löydy. Sen kanssa täytyy varmistella ja saatella se tarkasti jokaiselle esteelle tai se tulee ohi. Se on hyvin pehmeä, eikä sille saa näyttää virheitä. Se kestää maksimissaan yhden toistokerran, mutta sekin kostautuu heti vireen laskuna ja vauhdin putoamisena. Se on mulle todella haasteellinen koira. Luovuttaminen käy mielessä tosiaan vähän väliä.

Edellisissä kisoissa meillä oli rengasongelma, jota työstettiin sitten niistä kisoista lähtien. Tehtiin rengasta ihan tarjoamisen kautta ja vaihtelevalla palkkauksella. Palattiin minirenkaaseen, jota nostin pikkuhiljaa maksikorkeuteen. Sitten lisättiin hommaan vauhtia ja yhdisteltiin hyppyihin. Treeneissä onnistumisprosentti oli 100% ja koiralla oli kivaa. Vaihtelin palkkaa ja lainasin kaverin lelujakin, jotta Muusan motivaatio on huipussaan. Pari päivää ennen kisoja otin pienen radanpätkän, jossa oli rengas ja toinen ei-niin-vahva este eli muuri. Pidin myös rimakorkeuden 60cm, kun Muusalla on välillä rimakauhua ja korkeat rimat hirvittää. Kaksi toistoa tein molempiin suuntiin ja nämä Muusa meni vielä hyvin, kesti jopa muurien palikoiden tipahtamisen ja hyppäsi tämän jälkeen renkaan epäröimättä. Olisi pitänyt tajuta lopettaa tässä kohtaa, mutta halusin vielä tehdä etupalkalla kerran. Se kerta oli liikaa. Ensinnäkin Muusa lähti vapautuksesta ravilla, jonka olisi jo pitänyt soittaa hälytyskelloja, mutta ei, jatkoin vaan. Renkaan se vielä meni hienosti ja muurinkin, mutta toiseksi viimeisellä hypyllä tuli stoppi. Se ei kertakaikkiaan suostunut sitä ylittämään edes lelun kanssa nenästä vetämällä. Lopulta laskin riman 45cm ja lelun avulla se tuli viimein yli siitä. Sitten tehtiin muutama matala yksittäinen hyppy niin, että minä hetsasin ja kaveri kutsui esteen takana lelulla. Ja biletettiin sitten kunnolla. Alla videot kahdesta ensimmäisestä suorituspätkästä.





Tuosta treenistä jäi suoraan sanottuna paska maku suuhun. Vaikka koira ei sitä muistele, niin omasta mielestä nämä epäonnistumiset on vaikeampi karkoittaa. Olemme Muusan kanssa aika haasteellinen pari, kun olen tällainen "velloja" ja otan hyvin raskaasti omat mokani, ihan niinkuin sekin. Pelkään, että pilaan koko koiran, kun aiheutan sille omaa tyhmyyttäni tuollaisia tilanteita. Tällä hetkellä mun suurin haaste on päästä niistä yli, elää hetkessä ja iloita yhdessä tekemisestä siinä hetkessä, eikä pelätä mitä ehkä voi tapahtua.

Kisaamaan lähdin viikonloppuna siis ainoana tavoitteena pitää homma kivana, niin itselle kuin koiralle. Rentoa, iloista fiilistä. Jonkinlaista hälläväliä-asennetta tavoittelin, mitä tulee virheisiin. Suunnittelin etukäteen mitä teen, jos koira ei suostu hyppäämään. Suunnitelma oli vahvasti mielessä, mutta ei liian vahvasti, että se olisi vienyt iloista fiilistä tai saanut minut ajattelemaan epäonnistumisen olemaan vääjäämätön.

Rata oli kivan suoraviivainen, juuri Muusalle sopiva. Rengas oli sopivasti vasta loppusuoralla, joten sillä epäonnistuminen ei sävyttäisi koko rataa. Sain pidettyä rennon ja iloisen fiiliksen koko radan ajan, vaikka koiran sujahtaessa viimeiseen putkeen ennen rengasta, pieni epävarmuuden tunne hiipi mieleen. Sain kuitenkin keräiltyä itseni ennen kuin Muusa ehti putkesta ulos ja äänensävykin pysyi reippaana ja positiivisena, kun käskytin renkaalle. Tästä olen erityisen ylpeä. En meinaa vieläkään uskoa tätä todeksi, mutta me tehtiin nollarata ja tällä suorituksella me ansaittiin meidän ensimmäinen LUVA! Vieläkin tätä kirjoittaessa mulla nousee kyyneleet silmiin. En olisi ikinä uskonut, että tämä tapahtuu ihan lähitulevaisuudessa, mutta hitto vie ME TEHTIIN SE!!!! Se tunne, joka ryöpsähti päälle, kun koiran kanssa juostiin palkalle oli sanoinkuvaamaton. Näiden hetkien takia mä teen tätä.



Meillä oli vielä hyppäri ja vaikka mielessä kävi uskallanko mennä toiselle radalle, jos me epäonnistutaankin ja päällimmäiseksi jää taas se paska fiilis, niin onneksi sysäsin tuon tunteen pois ja reippaasti lähdin vetämään toisenkin radan. Pikkusen tarkkuutta peliin keppien sisäänmenossa, niin tämäkin olisi ollut nolla. Tulos siis 5, eikä yliaikaa, jes! Sama, hyvä fiilis säilyi vielä tämänkin radan ja luotto itseen ja koiraan kasvoi roppakaupalla, kun renkaalla ei taaskaan mitään ongelmia. Kontaktit kaipaa vahvistamista kaikki, varmuutta ja nopeutta. Sipoon kisoissa Muusa meinasi tippua puomilta ja tämä näkyi nyt hitautena ja epävarmuutena näissä kisoissa. Tällä radalla erityisen ylpeä olen tuosta loppusuorasta. Ekaa kertaa oli noin sujuva loppusuora, eikä Muusa yrittänyt yhtään vilkuilla minua. Yleensä kun jään loppusuoralla jälkeen, niin Muusa katsoo minua ja tulee helposti kieltoja. Varmasti tässä näkyi nyt parit tekemämme eteenmenotreenit tässä kahtien kisojen välillä.



Vaikka kisat menikin näin loistavasti, kun satuttiinpa vielä molemmilla radoilla sijoittumaan kolmansiksi, aion silti pitää vähän kisataukoa. Keskitytään nyt jonkin aikaa treenaamiseen. Lääkkeenä meidän ongelmiin en itse keksi nyt muuta kuin sen, että hyvin lyhyitä treenipätkiä, niin lyhyitä, että Muusalle jää vielä tekemisen nälkä, eikä vauhti hyydy. Nyt ei saa päästä tapahtumaan sitä, että ns. koira lopettaa treenin, vaan minä lopetan sen ennen kuin se ehtii eds miettiä, että jokohan tämä riitti. Paljon, paljon treeniä etupalkalla ja irtoamista, irtoamista, irtoamista. Palkan vaihtelevuus, joka treeniin eri lelu. Kokeillaan toimisiko ruokapalkka kumminkin Muusan kohdalla paremmin, kun se jaksaa innostua lelusta aika vähän aikaa. Nyt vaan sisulla eteenpäin. Tästä koirasta tulee vielä hyvä. Se on vielä nuori ja sillä on aikaa kehittyä.


Löytyisikö teiltä lukijoilta joitain hyviä treenivinkkejä Muusalle ja mulle? Entä palkkausvinkkejä? 



4 kommenttia:

  1. Tää voi olla ihan tuulesta tupsahtanut ajatus, mutta miten teidän tauot toimii? Onhan Muusa rento treeni- ja kisapaikoilla ja saatko sen kuljetettua sieltä sujuvasti treenikuplaan tekemään hommia?

    Kun mainitsit rimakauhusta ja muuri- ja rengashaasteista, ja kun katsoin LUVA-radan videon: ootteko treenanneet hyppytekniikkaa? Mietin, että voisiko yksi osa sujuvuuden puutetta/heikkoa toistonkestoa olla puutteet motorisissa taidoissa eli aksan näkökulmasta esim. juuri hyppytaidoissa. Jo yksistään jatkuva hyppyjen arpominen väsyttää ja vie keskittymistä muulta.

    Lisäksi ainakin keinu näyttäisi kaipaavan treeniä (suosittelisin siihenkin just sitä tarjoamista, mitä käytitte renkaalla). Nää voi olla vähän muna-kana-juttuja, siis että puutteet esteosaamisessa näkyy epävarmuutena tai toisin päin. Mutta ajattelen, että mitä osaavampi, rennompi ja taitavampi koira, sitä varmempaa sen tekeminen on (sitä halukkaammin se jatkaa, vaikka palkkaa (meidän ihmisten näkökulmasta onnistumista) ei tulisi heti), joten perustaitoja kannattaa aina vahvistaa, varsinkin selkeitä haasteita.

    Tsemppiä treeneihin! Ainakin rengasedistyminen on ollut niin hienoa, että eiköhän teille ratkaisuja löydy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehän ollaan tehty kisoissa nyt muutamasti vaan toi kaks rataa ja niiden välissä Muusa lepäilee autossa. Se osaa rentoutua mun mielestä hyvin sen jälkeen ainakin, kun on saanut tehdä hommia. Namin avulla se keskittyy täysillä ennen rataa, mutta ilman namia se kesittyy kaikkeen epäolennaiseen ja haukkuu muille jne. eli ei osaa esim. hallissa olla lainkaan rentona. Haenkin sen aina vasta viime tipassa, haen sen kanssa kontaktin ja fiiliksen ja sitten radalle. Ratojen jälkeen jo hieman paremmin on jaksanut olla esim. palkintojenjakoa odotellessa. Väsymys näkyy jo siinä kohtaa, niin ei jaksa kaikelle haukkua :D

      Hyppytekniikkaan varmasti voitaisi panostaa enemmän. Se kävi itselläkin mielessä, että ei oo aikoihin tehty. Joku pikku hyppytekniikkatunti käytiin joskus ja paristi itsenäisesti ollaan tehty. Mut toiset tekee ihan joka viikko, joten ehdottomasti voisi tehdä enemmän. Kyllä itse ainakin voisin kuvitella, että kaikki tuollainen harjoittelu vahvistaa. Se on vaan jotenkin unohtunut, kun Muusalla on aina luontaisesti ollut esim. jo parempi hyppytekniikka kuin Piitulla. Kova hinku ois päästä kyllä jollekin kunnon hyppytekniikkakurssille, niin tietäisi itsekin vähän millaisia harjoituksia kannattaa tehdä ym.

      Kaikki kontaktit tosiaan kaipaa treeniä, kuten jo tekstissäkin mainitsin. Muusa meinasi tippua edellisissä kisoissa puomilta, enkä älynnyt treenata kontakteja siinä välissä, kun keskityttiin renkaaseen, joten se selvästi musti sen kompastumisen ja sitä jännitti.

      Kiitos vinkeistä ja tsempeistä :)

      Poista
  2. Onnea hurjasti, onnistumiset antaa kyllä aina mukavasti uutta puhtia! :)

    VastaaPoista