19.4.17

Rally-tokon möllikisat

Tammikuussa tehtiin uusi lajivaltaus, kun aloitettiin rally-toko-kurssilla. Piitu tuurasi Muusaa pari ensimmäistä kertaa Muusan vielä toipuessa leikkauksesta, mutta pian pääsi jo Muusakin rallittelemaan. Oon tykännyt ihan hirveästi rallysta ja niin on Muusakin. Meillä oli aika vahvat pohjat aiemmasta tokoilusta, joten saatiin jo heti ekan treenin jälkeen kouluttajalta palautetta, että mullahan on koevalmis koira. Itse en ollut ihan samaa mieltä, koska seuruuta Muusa tekee vain imuttamalla ja muutenkin oli hiottavaa monessakin jutussa. Rally on kyllä siitä niin kivaa ja helppoa, kun siinä saa koko ajan puhua koiralle ja kehua sitä ja se on muutenkin niin paljon rennompaa kuin toko. Huomaan että olen itsekin rallytreeneissä paljon lunkimpi kuin koskaan tokossa. Tokossa se pilkunviilausmoodi tulee itsellekin niin vahvasti päälle, että turhaudun heti jos ei suju ja olen helposti koiralle epäreilu, joka harmittaa ja oravanpyörä on valmis. Mielentila tokotreeneissä on mulla jo valmiiksi huono, joka toki peilautuu koiraan, eikä mikään oikein meinaa sujua. Rallyssa Piitukin on ollut tosi rento ja silläkin on ollut superkivaa. Ihan uudet kouluttajatkaan ei ole sitä juuri pelottaneet.

Kouluttajan "painostuksesta" ilmoitin Muusan meidän oman seuran ihka ensimmäisiin rally-tokokisoihin, jotka pidetään vappuaattona. Hallissa pyörii samanaikaisesti kaksi kisaa, mutta ilmoitin Muusan vain toiseen kisaan. Sattuipa sopivasti, että omalla kylällä järjestettiin samassa kuussa myös möllikisat, joihin sitten päästiin harjoittelemaan kisatunnelmaa. Piitu oli mulla viimeisissä treeneissä mukana ja se oli niin pätevä tyttö, että päätinpä ilmota huvikseen senkin kisaamaan, kun epiksiin sentään saadaan vielä sen kanssa osallistua.

Muusan startti oli ensin. Lähtö-kyltillä meillä on aina hieman haastetta, kun en ole rakentanut kummallekaan koirista kestoa perusasentoon, joten nehän sitten äkkiä tylsistyvät ja alkavat tarjota jotain muuta toimintaa tai vaan nousevat haistelemaan tai mitä milloinkin. Kokeissa siis suurena riskinä saada hylky heti lähtö-kyltillä, jos koiran tassut pääsee ylittämään kyltin ennen lähtölupaa. Tästä johtuen koutsi on joka treeneissä sanonut, että kun on se hihna, niin pidä se alussa niin lyhyellä, ettei vahinkoa pääse tapahtumaan. Näinpä sitten toimin näissä mölleissä ja sepä koitui meidän kohtaloksi. Unohdin nimittäin löysätä sitten hihnaa ennen radalle lähtöä ja melkein kaikki pistemenetykset tuli siitä, että hihna kiristyi. Näissä mölleissä oli sallittua palkata ilman pistevähennyksiä, mutta liiallisesta namilla houkuttelusta rokotettiin. Mulla ei ollut namia kädessä radalla, mutta pidin kättä nyrkissä (huijatakseni Muusaa) ja tuomari luuli, että mulla on nami kädessä. Siitä tuli sitten -5pistettä. Pari kertaa kyllä palkkasin radalla, kun mielenkiinto meinasi Muusalta loppua. Taisin sen kanssa tehdä omaa vuoroa odotellessa vähän liikaa viime hetken treeniä, kun vire oli selvästi jo laskenut ja radalla se oli aika löysä.

Tästä sai kuitenkin hyviä eväitä, mitä treenata vielä ennen virallisia kokeita ja mihin kiinnittää huomiota itse kokeessa. Ollaankin nyt ahkerasti treenattu lähtökylttiä avustajan ja naksuttimen kanssa. Ja hyvin on treenit mennyt. Olen myös itse opetellut kulkemaan kämmen auki, vaikka käsiapua seuruuseen en ole vielä häivyttänytkään. Eipä ainakaan siitä tule sitten hyllyä, että tuomari luulisi mulla olevan nami kädessä. Muusalle siis näistä mölleistä hyväksytty tulos, 82pistettä ja kaikki pistevähennykset tosiaan siitä hihnasta ja -5 (näkymättömästä) namista.





Piitun kanssa hieman sujuvampaa menoa, onhan sillä enemmän kokemustakin ja ihan erilainen moottori mitä Muusalla. Viimeinen kyltti "Hitaasti" on sille vaikea, kun ennakoi pysähdystä ja ehti sitten yhden kerran istahtaa. Siitä tuli pistevähennyksiä hihnan kiristymisen lisäksi. Hyväksytty tulos kuitenkin, 83pistettä. Molempien koirien palautelapuissa oli maininta erinomaisesta yhteistyöstä ja sepäs lämmitti kyllä mieltä, vaikka ihan parastamme ei nyt näytettykään. Itse tykkäisin hieman korkeavireisemmästä ja täpäkämmästä tekemisestä. Muusan kanssa tuskin sellaisia koesuorituksia tullaan kuitenkaan näkemään, joten paras asennoitua siihen, että pyritään vain tekemään rauhallisemmalla moodilla virheetöntä rataa.


1 kommentti: