30.4.17

Pääsiäislomailua

Vietettiin pääsiäisen aikaan viikon verran lomaa. Ensimmäinen vapaapäivä eli pitkäperjantai alkoi rallytreeneillä neljän puudelin voimin. Kylläpä oli pätevää porukkaa! Loppupäivä vietettiinkin maalla Minnilässä, jossa koirat saivat riekkua pihassa mielin määrin. Illalla oli kotona hyvin väsynyttä jengiä. Lauantaina Muusa pääsi frendien kanssa riekkumaan lentokentälle ja testailin samalla uutta putkea. Kuvasaastetta tuli siis teidän lukijoiden iloksi oikein runsain mitoin.






























Mutta eipä jäänyt Piitukaan ilman kaveriseuraa, koska omana synttäripäivänään se pääsi metsään riekkumaan Severin kanssa. Ehdittiinpä me lomalla aksaamaankin Ville Liukan treeneissä ja omatoimisesti. Ohjatuissa rally-treeneissäkin tuli molempien tytsyjen kanssa käytyä. Yhden yön reissulla ehdin myös käydä serkun luona Tampereella, jolloin koirat saivat olla miehen hoivissa kotona. Hyvin oli mennyt ja Piitukin oli ottanut kiltisti lääkkeensä. Kylläpä viikossa ehtii kaikennäköistä. Kivaa oli ja olishan sitä pidempäänkin lomaillut. Kesälomaa odotellessa...














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti