Astetta kurjempi vuoden aloitus

Meitä taas arpaonni suosi vaihteeksi, nimittäin sairauksien suhteen. Viime viikon torstaina rapsuttelin Muusan vatsaa ja yhtäkkiä tunsin kovan palluran nisän vieressä. Koiraa ei häirinnyt, vaikka kuinka pyörittelin, joten kipeä se ei ollut. Pallura oli pieni, noin pikkurillinpään kokoinen ja kova. Huoli heräsi toki heti, että se on kasvain. Varasinkin heti seuraavalle päivälle ajan eläinlääkärille.

Lääkärin ilme paljasti heti huonot uutiset, kun hänen sormensa osuivat pattiin. Kasvainhan se oli. Muusalta tutkittiin imusolmukkeet ja kuvattiin keuhkot etäpesäkkeiden varalta. Imusolmukkeet olivat siistit, eikä keuhkokuvissa näkynyt mitään ylimääräistä. Sovittiin maanantaille soittoaika leikkaavan lääkärin kanssa. Viikonloppu olisi sitten aikaa miettiä steriloidaanko Muusa leikkauksen yhteydessä vaiko ei. Olin jo ennen lääkärikäyntiä ollut vahvasti sitä mieltä, että ehdottomasti Muusa sterkataan, ei epäilystäkään. Tutkiva ell ei kuitenkaan ollut täysin ehdottomasti sterkkauksen kannalla, toki siitä puhuttiin ja sanottiin että yleensä niin tehdään. Päätös oli kuitenkin yksin mun. Tämä sai mut hieman epäröimään ja ajatukset heittelivätkin viikonlopun aikana laidasta laitaan.

Salaa olin pyöritellyt aiemmin mielessä ajatusta Muusan astutuksesta jossain vaiheessa. Mun mielestä Muusalla olisi ollut rodulle annettavaa paljonkin, etenkin luonteensa puolesta. Liikaa olen nähnyt huonoluonteisia isovilloja ja Muusassa on niin paljon hyvää, sellaisia piirteitä, joita seurakoirassa mielestäni kuuluu olla. Myös Muusan rakenne on terve ja liioittelematon, terveystulokset hyvät. Ja onhan se pirun nätti koira. En kyllä tiedä olisiko musta koskaan ollut mihinkään pennutusprojektiin tai olisiko Muusalle edes löytynyt sopivaa urosta. Mutta se mahdollisuus oli olemassa. Joskus mietin jo, että Muusan pennut olisi nimetty kreikkalaisen mytologian mukaan yhdeksäksi muusaksi (Kalliope, Euterpe, Kleio, Erato, Melpomene, Polyhymnia, Terpsikhore, Thaleia, Urania). Haaveilin myös, että olisin jättänyt itselleni yhden urospennun. Mutta eipä tarvitse enää miettiä uskaltaisinko ryhtyä siihen projektiin tai löytäisinkö sopivaa urosta. Järki voitti ja ilmoitin maanantaina lääkärille, että Muusa steriloidaan myös.

Nisäkasvaimet ovat hormonaalisia ja jokainen juoksu aiheuttaisi koirassa hormonimuutoksia, jotka voisivat saada kasvaimet uusimaan. Pennutus olisi ollut kunnon hormonimyrsky koiralle, joten en todellakaan uskaltaisi ottaa sitä riskiä, että sen takia alkaisi syöpä riehua koiran kehossa. Ja kun mietin sitä, että ottaisinko itse pentua, jonka emällä on todettu/leikattu nisäkasvain, niin tuskinpa. Olisipa siinä sitten ollut hieman helisemässä, kun pennut jää käsiin.

Sterilointi oli ennen kaikkea järkiratkaisu. Se oli paras tehdä nyt samalla, kun jokatapauksessa leikataan, niin ei tarvitse erillisiä leikkauksia tehdä, jos olisi myöhemmin tullut toisiin aatoksiin ja halunnutkin sterkata. Vaikka tulikin kaksi erillistä haavaa, niin silti ne menevät kätevästi samalla nukutuksella, samalla toipumisajalla yms.

Valmiina leikkaukseen 4.1.17.

Leikkausaika saatiin nopesti jo keskiviikoksi. Leikkaus itsessään meni hyvin. Yllärinä Muusalta löytyi intuboitaessa paha nielurisatulehdus, nielurisat olivat ihan verestävät. Muusa ei ole oireillut näitä mitenkään, ties kuinka kauan ovat olleet tulehtuneet. Voi, kun ne osaisi puhua! Olisi tämäkin hoidettu jo aiemmin. Mutta pääasia, että nyt löytyi ja hoidetaan pois. Muusalle määrättiin tulehdukseen antibiootti-kuuri. Lisäksi on kahta eri kipulääkettä, toinen kuurina, toinen tarvittaessa.

Muusa on toipunut leikkauksesta kyllä tähän mennessä todella hienosti. Keskiviikkona oli leikkaus ja tänään se on ollut jo tosi pirtsakka, ulkonakin katseli mua siihen malliin, että juoksemaan olisi pitänyt päästä. Kaksi viikkoa on nyt kuitenkin äkilliset liikkeet kielletty ja ulkoilu tapahtuu hihnassa. Riekkumisen hillitseminen tuleekin olemaan ehdottomasti vaikein osuus tässä toipumisajassa.

Tyyppi ihan töttöröö leikkauksen jälkeen kotona.

Haavat Muusalla on todella siistit, eikä juurikaan eritä, joten tuskin tarvitsee kovin kauaa edes enää niitä suojata. Muusa ei ole onneksi hirveän kiinnostunut haavoista, eikä yritä kauheasti niitä nuolla. Muutaman kerran toki on yrittänyt, mutta uskoo heti kun kieltää. Onneksi tuli tähän nyt kolme vapaapäivää, niin pystyn hyvin vahtimaan sitä, eikä tarvitse pitää mitään kaulureita tms. Muusa olikin eilen ihan hukassa, kun pistin sille tötterön päähän ja lähdin töihin. Raukkapieni oli seissyt paikallaan kolme tuntia, eikä mieheni yrityksistä huolimatta ollut suostunut edes istumaan, saati makaamaan. Lopulta mies otti tötterön pois ja vahti sitä siihen saakka, että tulin töistä.

Onneksi on ihania ystäviä olemassa! Sain Muusalle tosi nopeasti lainaan sekä puhallettavan kaulurin, että haavansuojapuvun. Puhallettavan kaulurin kanssa Muusa nukkuikin rennosti viime yön. Kohta pääsemme testaamaan myös suojapukua.

Leikkaushaavat vuorokausi leikkauksen jälkeen. 

Ensimmäinen sidontaräpellys. Kylläpä olikin haastavaa, etenkin ilman haavateippiä.

Nyt sitten otetaan vaan rauhassa ja toivutaan leikkauksesta. Sitten entistä ehompana treenaamaan ja toivottavasti pian myös kisaamaan pikku mussukan kanssa. Toivotaan vaan, ettei kasvain uusi. Jatkuvaa tarkkailua tulee vaatimaan läpi elämän, mutta turha murehtia etukäteen, vaan eletään hetkessä ja toivotaan parasta.

Vuosikatsaus 2016 ja tavoitteet vuodelle 2017

Vuosi 2016

Alkuvuosi meni sujuvasti treenaillessa ja tavallista arkea viettäessä. Helmikuussa episteltiin naapuriseuran epiksissä molempien koirien kanssa supermölleissä, sekä oman seuran ystävänpäiväepiksissä Piitun kanssa supermölliluokassa, tuloksilla ei juhlittu, mutta hauskaa oli. Helmikuussa Piitu kävi myös osteopaatilla ja agilitylle näytettiin vihreää valoa. Voitiin siis alkaa pikkuhiljaa nostamaan rimoja kisakorkeuksiin ja treenaamaan ihan tosissaan. Pussimörkö vaivasi jonkun aikaa ja se selätettiin yllättävänkin nopeasti. Muusan kanssa käytiin pääkaupunkiseudulla puudelitreffeillä ihanassa lumipyryssä.

Maaliskuulla käytiin juoksemassa taas yhdet epikset naapuriseuran hallilla. Ei muuta mainitsemisen arvoista, kuin että todettiin Muusan lähtöongelman todella kaikonneen. Työ oli siis tuottanut tulosta.

Huhtikuulla käytiin Muusan kanssa parissa mätsärissä, joista toisessa tuloksena isojen koirien SIN1, toisessa Muusa sai punaisen nauhan, mutta ei pärjännyt enää kilpailuluokassa.

Toukokuussa oli  Muusan viralliset terveystarkastukset, joista kirkkaasti terveen paperit tuloksilla lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä VA0, SP0, LTV0. Näin ollen voimme jatkaa huoletta agilityharrastustamme. Piitulla ihan korvaton vaihe, nenä vei suurta metsästäjää ja jouduin rajoittamaan rajusti vapaanapitoa. Tilanne kärjistyi, kun Piitu lähti hajujen perään ja oli reilu puoli tuntia kadoksissa.

Koirat saivat nauttia lämpimistä kevätkeleistä kevyissä kesäturkeissaan ja koko kesä uitiinkin ahkerasti, kun se oli nakupellejen kanssa niin helppoa. Kesän ajan treenailtiin agilitya vain omatoimisesti. Piitun kanssa alettiin keppiprojekti ihan alusta uudestaan opettelemaan ohjureiden kanssa ja valmista tuli kesän loppuun mennessä. Kylläpä olikin huojentavaa saada jotain valmista koulutusrintamalla ja vieläpä ihan itse. Muusan kanssa tahkottiin myös keppejä ensin ohjureilla, mutta kun se ei ottanut tuulta alleen, niin käden kanssa. Sekin sujui nihkeän nahkeasti vaihtelevalla menestyksellä. Ostin myös keväällä fillarin ja kesän mittaan tuli jonkun verran fillaroitua Piitun kanssa. Muusan kanssa ei vielä oikein päästy kokeiluastetta pidemmälle.

Kesäkuulla Muusalla kävi kotona ekaa kertaa hieroja. Muusa otti rennosti, eikä jumejakaan juuri löytynyt jotain pieniä jäykkyyksiä lukuun ottamatta. Muusa imaisi itselleen jostain nenäpunkin ja molemmat koirat lääkittiin ja vietettiin asianmukainen karanteeni poissa hallilta ja pannassa kaveritreffeiltä. Muusalla oli myös juoksut, joista selvittiin kivuttomasti Piitun sterkkauksen ansiosta. Piitu käväisi osteopaatilla, jossa saatiin lupa nostaa rimat kisakorkeuksiin ja alkaa treenata täysillä. Piitulla oli alkukesästä pari ripulia ja ne, sekä vapaana juoksemisen jääminen verottivat rankasti koiran kuntoa. Piitu laihtui ihan luisevaksi ja lihakset lähtivät myös. Kunnon romahtaminen näkyi myös agilitytreeneissä, kun koira väsähti todella nopeasti ja tiputteli rimoja.

Heinäkuussa Piitu oli lihotuskuurilla ja saikin massaa hyvin takaisin. Viikon lomareissun aikana, jolloin siskoni oli hoitamassa koiria oli Piitulla vyötäröllä jopa ylimääräistä. Kuntoa kohotettiin monipuolisella liikunnalla ja töitä tehtiin luoksetuloharjoitusten parissa ahkerasti, jotta pystyin pitämään Piitua taas normaaliin tapaan vapaana lenkeillä. Syksyyn mennessä työ tuotti tulosta ja Piitusta oli tullut todella kuuliainen. Edelleen vahvistamme tätä luoksetuloa ja lähellä pysymistä aktiivisesti, jottei takapakkia tulisi.

Heinäkuussa käytiin molempien kanssa juoksemassa yhdet epikset Vihdissä. Starttasimme ekan kerran mölleissä. Piitun kanssa sujuvat hyllyt molemmilta radoilta, kun se lukitsi väärän putken, eikä mitkään temput auttaneet edes toisella radalla. Tehtiin puomi ekaa kertaa radalla apupalkkaajan ja targetin avulla ja se meni hienosti. Muusan kanssa tehtiin siisti, puhdas rata, mutta kiertotie puomin välttämiseksi verotti aikaa ja sijoituttiin viidensiksi.

Heinäkuussa patikoitiin myös Nuuksiossa puudeliporukalla. Todella mukava päivä. Kerrankin sain myös miehen mukaan ulkoilemaan.

Syyskuussa palasimme ohjattujen treenien pariin Piitun kanssa. Saimme paljon kehuja edistymisestä ja edistystä tapahtuikin tasaiseen tahtiin koko syksyn. Nautimme suuresti, kun päästiin taas kunnolla treenaamaan taitavien kouluttajien opissa. Muusalle otin myös mahdollisuuksien mukaan tuntipörssistä paikkoja, että sekin pääsi kunnolla hommiin. Muutoin treenattiin omatoimisesti mukavia itsetunnonkohotuspätkiä, keppejä ja kontakteja. Käytiin myös patikoimassa Karkalin luonnonpuistossa ensimmäistä kertaa.

Lokakuu alkoi villakoirapäivällä Faunattaressa, kun olimme parin kaverin kanssa pitämässä siellä villakoiraesittelyä. Muusa oli elementissään, kun sai niin paljon huomiota ihmisiltä. Piitun kanssa startattiin ekoissa virallisissa kisoissa hyppärillä, joka oli hurjan jännittävää. Käytiin myös heti perään toiset kisat, joissa päästiinkin palkintopalleille asti. Muusa kävi myös virallisessa silmä- ja polvitarkastuksessa tuloksilla 0/0 polvet ja terveet silmät.

Marraskuussa Meillä kävi hierojaopiskelija hieromassa Muusan ja Muusa teki vaikutuksen olemalla täysin rento vieraan ihmisen käsittelyssä. Taisipa sille tulla ihan unikin kesken kaiken. Jumeja ei oikeastaan löytynyt, kolmipäinen olkalihas oli hieman jäykkä oikealta puolelta, mutta pehmeni about välittömästi. Kuun lopulla Piitulta repesi lenkillä kannuskynsi, joka olikin sitten todella kipeä. Käytiin poistamassa kynsi eläinlääkärillä. Tästä johtuen Piitulle tuli pieni saikku ja jouduttiin jättämään vuoden viimeiset kisat väliin. Muusa oppi yhtäkkiä kepit, jotka sujui kuin tanssi, jopa ilman käsiapua. Vielä vahvistetaan sisäänmenot vauhdista ja Muusakin on pian valmis hyppäreille.

Joulukuussa käytin molemmat koirat osteopaatilla. Piitu sai kehuja upeasta kunnostaan ja lihasten kasvamisesta, Muusa valloittavasta luonteestaan ja ulkomuodostaan. Molemmilla koirilla kaikki paremmin kuin hyvin. Muusan keikkuvalle pyllylle ei löytynyt osteopaatiltakaan sen kummempaa selitystä, missään ei ole vikaa, eikä tarvitse asiasta olla huolissaan.

Messarissa kävin turistina shoppailemassa lauantaina ja sunnuntaina trimmaajan ominaisuudessa, kun trimmasin kaverin keskarin kehään. Messari on kyllä aina elämys. Niin upeita koiria, paljon tuttuja ja ihania kojuja täynnä koiratarvikkeita. Tulikin shoppailtua ihan reippaasti.

Vuoden viimeisiin päiviin tuli vielä ikävääkin ikävämpi ylläri, kun löysin Muusan nisästä kovan herneenkokoisen palluran. Käytiin näyttämässä sitä eläinlääkärillä ja se todettiin nisäkasvaimeksi. Tammikuussa onkin heti edessä sitten leikkaus, jossa Muusa myös steriloidaan.

Tavoitteet vuodelle 2016:

Piitu:

Toko: Alokkaan liikkeet vihdoin koevalmiiksi. Mahdollisesti myös voitaisi startata jossain nakkiluokassa tms.

Agility: Alkuvuodesta osteopaatille ja mikäli agille näytetään oikeasti vihreää valoa, niin aletaan hiomaan keppejä ja kontakteja, jotka toivottavasti saataisi ensi vuoden aikana valmiiksi asti. Inhottavasta pussista täytyisi saada myös uudestaan Piitulle kiva este.

Toko: Tämä laji jäi oikeastaan kokonaan, kun päästiin taas kunnolla agilityn makuun. Tavoitteet jäi siis saavuttamatta.

Agility: Piitun terveys salli täysillä agilityyn paneutumisen ja saatiin kepit valmiiksi, sekä pussi taas treenattua Piitulle kivaksi. Kontaktit on ihan ok alulla, ehkä A-estettä lukuun ottamatta. Tavoitteet ylitettiin siinä, että päästiin starttaamaan virallisissa kisoissa, joskin vasta hyppyradoilla kontaktien vielä puuttuessa. 

Muusa:

Agility: Loputkin esteet haltuun eli rengas, kepit ja kontaktit. Luustokuvausten jälkeen (mikäli tulokset hyvät) viimeistään rimojen nosto maksirimoihin (tällä hetkellä mennään 40-45 cm rimoilla)

Toko: Alokkaan liikkeet jos ei ihan valmiiksi asti, niin ainakin kunnon alulle ne loputkin.  Takapäänkäyttöharjoituksia seuruuta varten. Kehonhallintaa ylipäätään.

Agility: Muusalla on oikeastaan kaikki esteet hallussa, paitsi A-este, jolle tarvitaan vielä toistoja alle. Myös keinun ja puomin 2on2off vaatii vielä jonkin verran vahvistusta ennen kuin on kisavalmiit. Rimat nostettiin kisakorkeuksiin luustotulosten selvittyä, mutta ajoittain tehty matalampia itsetunnonkohotuksen vuoksi. Kepit otti huiman edistysaskeleen joulukuussa, mutta vielä on tekemistä sisäänmenon vahvistuksessa ja erilaisissa keppikulmissa, sekä keppien suorittamisessa vauhdissa, osana rataa. 

Toko: Toko jäi kevään jälkeen myös Muusan kanssa ihan kokonaan, joten tavoitteita ei saavutettu. 

Tavoitteet vuodelle 2017:

Piitu:

• Kontaktiesteet valmiiksi
• Erilaiset keppikulmat haltuun
• Kisoja, myös agiradat mukaan mahdollisimman pian (maaliskuuhun mennessä) 
• Nousu 2 luokkaan

Muusa:

• Itsevarmuutta lisää tekemiseen
• Tasaisuutta tekemiseen, vauhtia lisää 
• Kaikki esteet kisavalmiiksi
• Virallisten kisojen korkkaus

Tänä vuonna en aseta millekään muulle lajille mitään tavoitteita. Tehdään oman fiiliksen mukaan sen verran kuin huvittaa. Päälaji on meillä agility ja näin saa ollakin. Se on meille kaikille kolmelle se paras harrastus, jossa osaan olla myös koiralle reilu, enkä turhaudu niin helposti vaikkei heti sujuisikaan. Näen jotenkin konkreettisemmin ne omat virheet ja koirahan yleensä tekee juuri niinkuin minä ohjaan. Osaan nauraa itselleni, toisin kuin tokossa, joka ehkä loppupeleissä ei ole yhtään mulle sopiva laji, vaikka jokin siinä edelleenkin mua kiehtookin. Ensisijaisesti toivotaan, että pysytään kaikki terveinä, jotta tavoitteisiinkin pääseminen olisi mahdollista. Ja Muusalle pikaista toipumista leikkauksesta ja että kasvaimet sen myötä pysyisivät poissa, eikä uusisi.