ME KISATAAN!

Huh, miten jännittävä olikaan meidän ensimmäinen kisapäivä. Mulla aamu starttasi jo kukonlaulun aikaan, kun leivoin buffaan hieman herkkuja myyntiin. Sitten lähdettiin hoitamaan jännittävät pakollisuudet hallille, nimittäin kisakirjan osto, koiran mittaus ja sirun lukeminen. Tärisevin käsin täyttelin kisakirjan ja tuomari totesi naureskellen, ettei mitta riitä koiran mittaamiseen, todettakoon sen siis olevan maksi. Piitu pääsi siis pälkähästä, eikä joutunut vieraan ihmisen kopeloitavaksi. Annoin Piitun hihnan kaverille siksi aikaa, kun täytin kisakirjan loppuun ja siru luettiinkin sillä välin, Piitua jännitti ja vähän piti puhista, mutta siitäkin selvittiin kunnialla. Sitten veinkin Piitun kotiin pariksi tunniksi, koska meidän rata olisi vasta myöhemmin. Itse palasin hallille kavereita kannustamaan. 

Omaa vuoroa odotellessa tuntui, että sydän hakkaa kurkussa asti ja jalat oli ihan vetelät. Kun meidän vuoro sitten koitti, niin tietenkin piti tulla juuri joku hämminki ja jouduttiin odottamaan lähtöalueella pitkä tovi ennen kuin tuomari vihelsi pilliin ja saatiin lähteä radalle. Olin kyllä yllättynyt siitä, että koko odottelun ajan Piitu pysyi kuin tatti perusasennossa, vaikka sille en ole kovin hyvin perusasentoon kestoa rakentanut ja se nouseekin siitä yleensä melko pian jos mitään ei tapahdu tai uusia toimintaohjeita kuulu. Mutta siinä se istua nökötti lähtölupaan saakka. 

Kisaradalle mulla oli kaksi tavoitetta, 1) tehdä tulos ja 2) onnistua kepeillä. Molemmat tavoitteet täyttyi hienosti. Todella tyytyväinen olen myös tuosta loppusuorasta, koska Piitulla on selkeä suunta eteen, joka ei aina ole ihan itsestäänselvää. 

Todella hyvä mieli jäi näistä ekoista kisoista ja heti tuli hirveä nälkä kisata lisää. Onpa tylsää, että meillä ei ole agiradoille vielä toviin asiaa. Ei se auta kuin ottaa ne kontaktit tehotreeniin, että tulee pian valmista. Siihen asti täytyy tyytyä juoksemaan näitä hyppäreitä. 

Ennen tätä ekaa kisaa olin jo ilmonnut meidät seuraaviin, jotka olivat tänään Kirkkonummella, KKK:n syyskauden päätöskisat. Riikan ja Severin kanssa lähdettiin porukalla kisapaikalle. Paikan päällä oli mukava tunnelma ja ihme kyllä mua ei jännittänyt ennen kuin maksit aloitti toisen agiradan. Radat oli kaikki tosi vaikeita ja kauhulla odotin, millainen hyppäri rakennetaan. Sekin näytti vaikealta ja ajattelin hyllyn olevan varma. 

Radalle lähtiessä huomasin, että numeroliivin nauhat on toiselta puolelta auki. En kuitenkaan viitsinyt jäädä solmimaan niitä, vaan lähdin radalle. Liehuvat nauhat vähän häiritsi kumminkin ja olin jotenkin sekavassa mielentilassa radalla ja tuntui, että koira sinkoilee sinne tänne, enkä tajunnut ajoissa sitä käskyttää mukaan. Tyhmänä olin jättänyt piponkin päähän ja sehän meinasi siinä vauhdissa tippua ja jouduin korjailemaan sitä kerran radalla. Lopulta se meinasi tippua kokonaan ja nappasinkin pipon pois päästä ja juoksin se kädessä radan loppuun. Tästä syystä meidät oltaisi voitu hylätä, mutta onneksi tuomari oli armollinen, eikä hylännyt. Ykkösissä ei myöskään sakoteta vielä näistä ylimääräisistä kiemuroista, joten tulos oli 5 (kielto) ja sillä ylsimme kakkossijalle vain yhden koirakon tehtyä tuloksen meidän lisäksi. Kylläpä olin ihmeissäni, kun tuntui että koko rata meni ihan säheltämiseksi. 

Kisakamut :)

Nyt keskitytään varmaan hetki noihin kontakteihin. En ole vielä seuraavia kisoja miettinyt sen enempää kuin, että joulukuussa mennään oman seuran kisoihin. Täytynee ottaa treeniin myös niitä keppikulmia ja näköjään myös miettiä tuota keppien jälkeistä elämää hieman enemmän. Tähän mennessä en ole edes tajunnut treenata muuta kuin sellaista, että keppien jälkeen jatkuu suoraan eteen päin. Hieman jännittikin siis miten sujuu radalla keppien jälkeen valssi ja suunta ns. takaisinpäin. Hyvin meni, mutta oliko moukan tuuria...