21.8.16

Epiksissä 24.7

Heinäkuussa vietettiin muutaman viikon aksataukoa, kun meidän seuran halliin asennettiin uusi matto ja sitä ennen oltiin viikko reissussa. Taukoon mahtui kuitenkin yhdet epikset. Starttasin molempien kanssa ekaa kertaa mölleissä. Radan sai suorittaa kahta eri reittiä ja Piitun kanssa valitsin nopeamman reitin, jossa oli puomi ja Muusan kanssa kiertoreitin ilman puomia, koska 2on2off ei ole Muusalla ihan niin vahva vielä.  Puomilla sai palkata (tulikohan tästä 5 virhepistettä kuitenkin) ja Piitulla onkin vielä puomilla targetti, joten kaveri oli palkkaamassa naksun kanssa alastulolla. Puomi onnistui radalla hienosti, joskin ekalla radalla lähestyminen oli aika huono ja Piitu liukastui ylösmenolla. Se sai kuitenkin puomin puoleen väliin mennessä koottua itsensä, eikä onneksi tippunut. Muuten radat menikin vähän niin ja näin, hyllytettiin siis molemmat Piitun sujahtaessa molemmilla radoilla väärään putkeen. Ei auttanut, vaikka vaihdoin ohjaustekniikkaa toiselle radalle, kun neiti tiesi paremmin mihin suuntaaan rata jatkuu ja lukitsi väärän putken jo kaukaa. Tokalla radalla meni sitten vähän kaikki muukin pieleen. Ihan ylpeä olen kyllä mun vastakäännöksestä, joka on jotenkin mun aivoille mahdottoman vaikea välillä. 

Muusan kanssa tehtiin yksi siisti nollarata, mutta ilmeisesti kiertotiestä johtuen yllettiin sillä ajalla vain viidensiksi. Hienosti kuitenkin ja vauhtia oli kyllä ihan kivasti, vaikka pieniä epävarmuuden hetkiä oli ja ainakin kerran Muusa tiputti ihan raville.


Muusan rata:

Piitun eka rata:

Piitun uusinta:

Kaverilla oli kamera mukana kisoissa ja saatiinkin tosi kivoja aksakuvia.
Kaikki kuvat siis © Anne Huotari


Muusalla katse oikeaan suuntaan..

Piitu on lukinnut väärän putken..












Tässä Piitun aika hurjan näköinen tasapainoiluhetki liukastumisen jäljiltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti