7.12.15

Uusi koti

Viime aikojen blogihiljaisuus johtuu siitä, että olemme tehneet muuttoa. Nyt on reilu viikko asuttu jo uudessa kodissa ja aletaan olla kaikki pikku hiljaa kotiuduttu tänne. Koirilla sujuu yksinolot jo hienosti, tosin välillä kommentoidaan yksittäisillä haukahduksilla tai urahduksilla rappukäytävässä kulkijoita (olemme vakoilleet hieman koirien toimia jollain kännykän Alfred-sovelluksella).

Uudessa kodissa on neliöitä melkein tuplat edelliseen verrattuna, agility-halli on kivenheiton päässä ja rappukäytävän ovelta vie polku suoraan metsään. Läheltä löytyy kävelymatkan tai lyhyen ajomatkan päästä kivoja lenkkireittejä ja puudelikavereita asuu samalla kadulla eli lenkkiseuraa on usein tarjolla. Kyllä meidän kelpaa!

Vielä kun asuttiin muuttolaatikoiden keskellä ja uutta asuntoa vasta maalailtiin, koirat saivat olla mukana remppareissuilla. Suurimman osan ajasta ne nukkui tylsässä, tyhjässä asunnossa, mutta välillä käytiin tutustumassa lähimetsään. Sainpa ensilumen aikaan napattua valoisalla säällä vähän videopätkääkin tyyppien rallailusta. Kerrankin vielä näin päin, että Piitu oli jahdattavana.


Kahdesti on Piitu jo joutunut hukkaan uudessa metsässä. Se lähtee into piukeena johonkin hajujen perässä, muttei löydäkään enää meitä. Viikonloppuna jouduin jopa etsimään sitä vähän pidempään. Kuulin sen lohduttomat epätoivoiset haukahdukset, kun se alkoi panikoida eksyttyään meistä. Lopulta se kuitenkin sukelsi ryteiköstä meidän luo, eikä uskaltanut lähteä enää uudestaan pois näköetäisyydeltä. Muusa on onneksi vielä Piitua enemmän mammantyttö tuon suhteen, eikä lähde hajujen perään ollenkaan, vaan dallailee ihan lähellä. Kovin se on huolissaan aina jos Piitu lähtee, mutta mammaa se ei jätä.

Vielä yksi asia tässä muutossa oli huippua, nimittäin se, että nyt meitä ihmisiä asuu täällä kaksi ja vuorot ei mene juurikaan yksiin, niin koirien yksinoloaika väheni aika radikaalisti. Enää ei tarvitse kärvistellä yhdeksää tuntia arkipäivisin yksikseen, kun melkein aina on joku kotona. Ollaan siis kaikki aika tyytyväisiä tähän elämänmuutokseen :)

Remppa-apulaiset :P

1 kommentti: