10.10.15

Eläinten viikko 4. - 10.10

Sunnuntai 4.10 Eläintenpäivä

Eläintenpäivänä sunnuntaina käytiin landella Minnilässä. Koirat sai juosta ensin hiekkakuopilla, jonka jälkeen lähdettiin lenkille yhdessä Minnin kanssa. Lenkillä maisteltiin vähän heppojen laitumelta kakkaa kuten maalaiselämään toki kuuluu. Sisälle koirat ei päässeet kylään, koska juoksut. Illalla oli kuitenkin hyvin väsynyttä ja tyytyväistä tyttöä molemmat.

Maanantai 5.10


Maanantaina tavattiin pitkästä aikaa Tuiskua ja Lauraa lenkkeilyn merkeissä. Hullun hauskaa oli kaikilla. Kotiin ehdittiin vähän lepäämään, jonka jälkeen suunnattiin hallille Muusan tokotreeneihin. Muusa teki älyttömän hienoja paikallaoloja aivan hävyttömästi häiriköitynä ja näytti, että kyllä siltä voi ja pitääkin jo vaatia. Se on jo iso tyttö!

Kotona Piitu teki myös vähän olkkaritokoa; seuruuta ilman käsiapua, istumista ja makuuta häiriköitynä teemalla ÄläNouseIlmanVapautuskäskyäVaikkaVieressäPommiRäjähtäis. Ihan ok meni.

Tiistai 6.10


Tiistaina päivällä käytiin ihan kotikulmilla ulkoilemassa mun töiden jälkeen. Illalla oli luvassa lisää töitä, enkä hennonut jättää koiria enää kotiin, niin otin ne autoon mukaan. Kun työt oli tehty, niin käytiin vetämässä treenit työpaikan vieressä pimeällä koulun kentällä.

Piitu teki seuruuta, peruutus oli näemmä unohtunut vallan ja peräpää lensi ties minne. Käytettiin apuna kaukalon seinää ja saatiin jokunen onnistunut askel. Ei jääty jankkaamaan. Pari luoksaria ja häiriköityjä paikkiksia pari myös. Vähän löysähkö koira, ehkä liian huonot namit. Takki päällä saattoi häiritä, aika paljon ravistelua, huonoja perusasentoja. Herkkis on aina herkkis, vaikka onkin yllättänyt sietämällä istumiset ja maahanmenot märässäkin maassa viime aikoina.

Muussin kanssa aluksi leikittiin vetoleikkiä oikein kunnolla. Annoin sen voittaa ja riemuittiin hirveesti, kun se oli niin hieno. Sitten tehtiin pari luoksetuloa, joissa palkkaus nopeasta lähdöstä suoraan leluun kiinni (ei siis kokonaista liikettä). Huippukoira istui kuin tatti, kunnes sai käskyn. Edistystä, jee! Lopuksi sitten paikkamakuuta. Häiriköin kävelemällä ja hölkkäämällä koiraa ympäri. Hölkkä oli vaikea ja nousi, mutta ei kokeillut uudestaan. Perusasentoja tehtiin aina liikkeiden lomassa ja lopuksi niitä ihan omana juttunaan. Liitin nyt käskysanan liikkeeseen. Kauheen pätevä ja yritteliäs pentu <3

Keskiviikko 7.10


Keskiviikkona käytiin Nummelan lentsikalla auringonlaskun aikaan. Olipa aika tunnelmallista. Leppoisa meininki oli koirien välillä, pääaskellajina ravi ja hyvin tuulettui mieli kirpakassa syysillassa talsiessa.

Torstai 8.10


Torstaina tytöillä oli olosuhteiden pakosta hieman kevyempi päivä. Tehtiin vain pari lyhyempää hihnalenkkiä illan aikana ja käytiin kyläilemässä. Siltikin jaksoin kantaa kameraa mukana ja ihanan syksyisiä kuvauspaikkoja osuikin silmiin muutama. Ehkä mennään vielä noihin paikkoihin kuvaamaan ilman kaikenmaailman vermeitä.

Perjantai 9.10


Perjantaiaamuna koirat saivat hieman telmiä vapaana metsässä normaaleista arkiaamuista poiketen. Meidän arkiaamujen aikataulu on yleensä hyvin tiukka unikekoemännän vuoksi, jonka vuoksi koirat pääsevät yleensä vain lyhyelle tarpeidentekokävelylle hihnassa. Nyt heräsin tarkoituksella hieman aiemmin, että päästiin nauttimaan kauniista pakkasaamusta hieman pidempään.

Illalla oli vuorossa agilitytreenit. Koko viikon olin kytännyt Piitulle tuntipörssistä vapaata paikkaa ja ihan viime hetkillä sellaisen sain sille napattua. Piitulla on nyt ilmeisesti kroppa tosi herkillä, koska juoksupöksyt oli vielä inhottavammat kuin aiemmin. Palloa se ei voinut palauttaa mulle lainkaan, koska housut ja niiden kanssa piti vain mennä kakkausasentoon. Joka kerta olen joutunut "sisäänajamaan" pöksyt ennen halliin menoa, mutta tällä kertaa ei ollut pidemmästäkän sisäänajosta oikein hyötyä. Vähän epävarmalla mielellä menin siis halliin. Onneksi aksa on Piitusta niin kivaa, että pöksyt unohtuivat halliin päästessä. Hormonihirviö näytti kyllä temppunsa myös treenissä, ensinnäkin se varasti lähdössä, jota se ei tee ikinä milloinkaan (!!!). Normaalisti voin harjoitella sen edessä yksinäni ohjauskuvioita ja vaikka sun mitä härvätä ja se odottaa kiltisti, mutta nyt kolmesti varasti. Sen lisäksi se lukitsi kerta toisensa jälkeen ekan hypyn jälkeen putken, jonne se paineli hyvin iloisena ja tyytyväisenä itseensä. Toisena esteenä olisi ollut pussi. Kun saatiin putken suu tukittua kouluttajalla ja kutsuin Piitun vastakädellä ohjaten pussiin, alkoi sujua. Kunnes Piitu jo heti seuraavalla toistolla päätti, että pussiin ei voi enää mennä. Sitä sitten jahkattiin ja helpotettiin, kunnes se vihdoin ja viimein suostui menemään sen. Sitten siirryttiin kiireen vilkkaa tekemään loppurataa ja unohdettiin pussi. Kaikki muu sujuikin hirmuhyvin ja ne radan vaikeat kohdat, joita muut olivat hinkanneet olikin yllättäen meille helppoja. Koira kääntyi hyvin kauniisti ja pienesti ja luki ohjausta hyvin. Omassa tekemisessä oli vähän korjailtavaa ja huomasi hyvin kuinka tärkeää radan läpikäyminen on ennen treeniä. Olin töissä niin myöhään, että myöhästyin treeneistä sen verran, etten ehtinyt käymään rataa läpi. Nämä Piitun tempaukset pistän kyllä ihan täysin juoksujen piikkiin ja saattaa olla parempi, että pidetään nyt taukoa treeneistä loppujuoksujen ajan.

Muusalla kaikki sujui hirveän hyvin. Itsellä oli taas hieman ongelmia käskytyksen ajoituksen kanssa ja koira ehti muutamassa kohdassa aina vilkuilla mua kysyvästi, kun ei tiennyt ajoissa minne mennään. Siitä johtuen ei siis kovin sujuvaa menoa ollut. Vähän Muusa alkoi loppua kohden väsymään ja yritti putkesta ohi. Vaihdoin lelun viimeisellä pätkällä sitten siilipalloon ja kummasti vauhti kasvoi heti. Luulen, että seuraava palkkakokeilu voisi olla se Ke-Hu lelu, joka on mulla ostoslistalla, kun siilipallossa on se ongelma, että Muusa jää vaan jäystämään sitä itsekseen, kun ei osaa palauttaa lelua mulle. Normaalisti meillä on käytössä jäniksennahkapatukka, jossa vetonaru. Aluksi se kelpaa älyttömän hyvin, mutta kun suurimmat energiat on purettu, muuttuu se Muusasn mielestä aika tylsäksi. Tehtiin Muusan kanssa lopuksi ihan vain sellaista vauhtiharjoitusta, että vähän hetsattiin ja kouluttaja oli pallon kanssa esteen toisella puolella ja päästettiin innosta puhkuva koira sitten hyppäämään ja samalla pallo lensi. Tämmöistä voitaisi nyt kuulemma jonkin verran tehdä, että saataisi enemmän intoa siihen itse esteen suorittamiseen. Nyt Muusalle se tekeminen itsessään ei ole vielä niin palkitsevaa kuin palkka.

Treenin jälkeen käytiin vielä jäähykävelyllä Riikan ja pikku-Sallin kanssa. Siinä rauhaksiin käppäillessä alkoi kyllä hieman kylmä tulla, kun illatkin ovat jo sen verran viileitä. Koirilla on jo kevyet takit käytössä näin treenien yhteydessä tai jos joutuu autossa odottelemaan. Muutoin mennään ilman takkeja vielä.

Lauantai 10.10


Ihanaa, viikonloppu! Nyt nautitaan ja rentoudutaan. Päivä lähti hitaasti ja laiskasti käyntiin. Lähimetsässä pyörittiin tunnin verran, eikä aiota lähteä autolla tänään mihinkään. Rauhallinen koti-ilta tiedossa. Korkeintaan käydään vähän kävelyllä vielä.



Tämä oli hyvä projekti. Saatiin tätä niin ihanaa syksyä tallennettua kuvin enemmän kuin viime vuosina olen saanut, kun joka päivä kamera kulki mukana. Uusia kuvauspaikkojakin löytyy kivasti, kun kulkee vain eri paikoissa ja katselee "sillä silmällä". Nyt onkin vielä monta toteutumatonta kuvausideaa, jotka toivottavasti ehdin toteuttaa vielä ennen kuin kaikki lehdet ovat puista pudonneet ja aurinko hylännyt meidät. Koirat pääsi joka päivä lenkkeilemään eri paikassa ja juoksuista huolimatta saivat tavata koirakavereitakin. Treenata ehdittiin kivasti molempien koirien kanssa ja muutoinkin mukava viikko on ollut. Sää on meitä kyllä suosinut oikein kunnolla ja ilo on ollut ulkoilla, kun ei sateistakaan ole ollut tietoakaan.

Meidän eläinten viikko oli siis tällainen. Toki meidän koirallisten ihmisten viikot ovat kutakuinkin aika samanlaisia varmasti eli tavallaan jokainen viikko on eläinten viikko. Ja jokainen päivä eläinten päivä.  

Oliko teidän lukijoiden eläinten viikko tai päivä jotenkin normaaliarjesta poikkeava? Saiko koirat jotain spesiaalia tai huomioitko asian jotenkin?

4 kommenttia:

  1. Keskiviikkona teillä oli ilmeisesti tanssiharjoituspäivä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanssiharjoitukset kuuluvat toki meidän päivärutiineihin aina :D

      Poista
    2. Ei näytä ihan valssilta, mutta eikös tango ainakin ole sellaista kiihkeätunnelmaista? ;D

      Poista
    3. Toi on ehdottomasti joku kuuma lattari, mikä noil on menossa :D

      Poista