Tokoa, aksaa ja ärtsy puudeli

Me elellään täällä jännän äärellä. Tasan viikko olisi Piitun sterilointiin aikaa ja sen käytös on ollut aika kiihkeää viimeiset pari viikkoa, joka saattaa hyvinkin enteillä juoksuja. Juoksutpa eivät saisi alkaa kuitenkaan ennen leikkausta, koska muuten leikkaus lykkääntyy monella kuukaudella. Nyt siis todella pidetään ne kaikki sormet ristissä ja toivotaan, ettei juoksut ala. Yleensä Piitun juoksut on ajoittunut lokakuulle, joten uskon ja toivon, että ollaan kuitenkin hyvissä ajoin liikenteessä. Aikaisemminkin on ollut tuota ärhäkkyyttä ilmassa pidempäänkin ennen juoksuja ja Riikan pojat on olleet Piitusta kiinnostuneita, vaikkei juoksuista ole tietoakaan. Toivotaan siis, etteivät nämä merkit kerro, että juoksut olisi piankin odotettavissa.

Toivottavasti nämä Piitun tunnekuohut jää leikkauksen jälkeen historiaan. Tuon kuumakallen kanssa elo ei ole ollut mitään ruusuilla tanssimista pariin viikkoon. Oikeastaan joka lenkillä sen joutuu ottaa jäähylle hihnaan, kun sillä keittää yli. Syynä milloin mikäkin esim. että se ei saa Muusaa kiinni, Muusa ehtii napata sen pallon tai sillä on liian kivaa. Pää ei vaan kestä. Huoh... Jonkinlaista tasoittumista siis toivon, jos edes se "pahin terä" tuosta otuksesta tylsenisi. Aika näyttänee..


Viime viikolla oli otuksen viimeiset ohjatut tokotreenit ennen leikkausta ja sairaslomaa, samalla nämä olivat toiset uuden kouluttajan treenit. Itse etukäteen vähän jännitin, että mitenhän meillä menee kun ollaan "kotiläksyjä" treenattu vain kahdesti treenien välissä. Alku varmaan sitten menikin plörinäksi mun oman mielentilan vuoksi. Paikkamakuu, joka on meidän vahvin liike, oli todella ala-arvoinen. Piitu pöhisi liikkuvalle kouluttajalle ja heilutti häntää koko paikkiksen ajan ja vilkuili ympärilleen, oli siis tosi levoton. Kerran se MURISI vieruskaverilleen, mutta hiljeni käskystä eikä koittanut uusiksi. Sitten tapahtui harvinaisuus, kun se yhtäkkiä päätti nousta seisomaan! Olin ällistynyt. Kävin palauttamassa makuuseen ja loppuajan makasi hienosti ja jaksoi hyvin odottaa käskyä perusasentoon.

Piitu oli koko hallissaoloajan levoton ja korvat oli hukassa. Se ei keskittynyt yhtään ja perusasennot oli ihme vempuloita ja se nousi välittömästi, kun namia ei tullut nassuun. Alkoi jo itseäkin hermostuttaa mokoma hermoraunio. Tehtiin kyllä paikkiksen jälkeen Piitulle tosi vaikeita harjoituksia. Tehtiin kouluttajan ympärille piiri, johon sijoituimme ns. vartin välein. Meitä oli yhteensä neljä koirakkoa. Siinä sitten piirissä käveltiin koirat kontaktissa, mutta ei seuruussa. Välillä vaihdeltiin suuntaa kouluttajan kehotuksesta ja välillä pienennettiin ympyrää ja hidastettiin kulkua. Piitua jännitti tämä tehtävä tosi paljon, kun se ei voinut kontrolloida tilannetta ja muut liikkui ym. Ei pystytty menemään kauhean pientä piiriä, kun välimatka toisiin tuli liian lyhyeksi, eikä Piitu pystynyt enää ottamaan muhun kontaktia. Kauempana meni joten kuten.

Sitten pysähdyttiin kaikki omalle paikallemme piirissä ja siinä sai tehdä kaukoja tai istumista, makaamista tms. selkä piirin keskelle, missä kouluttaja oli. Tässä vaiheessa Piitun olemus muuttui ja se alkoi keskittyä tekemiseen. Tein sen kanssa tuota meidän kotiläksyreeniä eli istumista ja käskysanan erottelua, ei liikkeelle ilman vapautuskäskyä. Kuljin sen ympärillä edes takasin, pysähtelin, palkkasin ja makuulla sama homma. Tämä sujui hyvin. Sitten vaikeutettiin niin, että naama oli piirin keskelle kouluttajaa kohti ja Piitu pystyi tekemään myös näin päin hienosti. Sen jälkeen pidettiin taukoa ja käytiin kävelyllä.

Kävelyn jälkeen koitti sitten meidän yksilötreeni, jossa tsekattiin meidän kotiläksyjen tilanne. Ensin luoksepäästävyys. Olin tämän suhteen tosi epäileväinen, koska kahdella treenillä ei mielestäni vielä ihmeitä tehdä, mutta päätettiin kokeilla kumminkin onnistuuko luoksepäästävyys kouluttajan kanssa. Ensin tehtiin kaksi toistoa niin, että kouluttaja kävi noin metrin päässä meidän edessä ja kääntyi pois. Piitu kesti tämän hyvin, joten lisättiin vaikeusastetta eli kouluttaja kävi tuomassa Piitulle namin ja poistui. Myös tämä sujui hienosti ja Piitu jopa kurotti kouluttajaa kohti, että saa namin. Koko ajan se oli levollinen ja pysyi hienosti mun vierellä. Uskomaton koira! Myös kouluttaja oli aivan äimistynyt.

Seuraavaksi kerroin mitä olen kotona Piitun kanssa tehnyt ja jo tässä vaiheessa koutsi oli todella vaikuttunut ja halusi heti nähdä käytännössä. Pikkusen jännitti, että kuinkahan nyt siellä halliolosuhteissa menee, mutta mitäpä vielä. Piitu näytti parastaan! Pistin istumaan, toistelin käskyä ja palkkasin, kävelin ja juoksin sen ympärillä. Sama makuulla. Hyvä ettei kouluttaja alkanut itkeä ylpeydestä. Se sanoikin, että tekisi mieli halata, mutta ei nyt halaa kumminkaan. Ihan mieletön edistys viikossa. Ja vain kahdella treenillä. En ihan usko itsekään tätä. Mutta jottei nyt ihan hattuun nousisi, niin vaatiihan se häiriökestävyyttä vielä kovastikin. Eli jatketaan harjoituksia.

Sitten tutkailtiin vähän sitä perusasentoa ja seuruuta. Sama harjoitus meillä oli kotiläksynä siinä, mutta nämä on vielä Piitulle tosi vaikeita. Kerroinkin tämän koutsille ja yritettiin siinä jotain räpeltää, kunnes tajusin näyttää, että hei muuten, kyllähän Piitu osaa tulla perusasentoon ilman namikäden apua ja kokeiltiin sitten näin tuota samaa hommaa. No eipä ollutkaan enää Piitulle yhtään vaikea homma! Seuraavaksi tehtäväksi sainkin unohtaa sen namikäden kokonaan. Siitä on päästävä nyt eroon. Harjoitellaan siis perusasentoa ja seuruuta molempia kuten viime läksynäkin oli, mutta nyt ei namin kanssa. Otetaan alkuun ihan pieniä seuruupätkiä esim. 1 askel, 2 askelta, 0 askelta, 1 askel jne. Myös peruutuksia ja käännöksiä voi tehdä. Maksimi askeleet alkuun 5.

Tässäpä meille nyt hyvää harjoiteltavaa ja näitähän voi tehdä jo aika piankin leikkauksen jälkeen rauhassa kotona. Ja nyt onkin aika keskittyä sitten Muusan tokouran aloitukseen. Olen jo kotona treenannut sen kanssa muutaman kerran jotain pikkujuttuja ja se on kyllä hoksaavainen tyttö. Aloitettiin samainen vatiharjoittelu, jota Piitun kanssa tehtiin ja se on jo tosi hyvällä mallilla. Löytyy se Muusankin takapää sitten, kun päästään tekemään seuruun alkeita.

Agilityssä meillä on ollut ohjelmassa nyt uuden ryhmän alettua esteen tarjoamista ja irtoamista. Tänään treeneissä luvassa lisää irtoamisharjoituksia, suoria putkia ja muuta kivaa. Nämä ovatkin meille tosi tärkeitä harjoituksia, viime treeneissä sai kyllä huomata, että Muusa tarvitsee kovasti vielä vahvistusta siihen irtoamiseen, ei se tahdo lähteä musta poispäin (seurakoira/villakoiraongelma). Ehkä irtoamisharjoitukset auttavat siihenkin ongelmaan, joka meillä on ollut putkilla, nimittäin takaaleikkauksiin. Muusa ei millään voi mennä putkeen, kun mä menen "eri suuntaan". Suoria putkia toivoin myös tämän viikon treeniin, että niissä saa vähän rallattaa ja muistellaan kuinka kivoja ne on.

Ilmoitin myös meidät Muusan kanssa yhden tunnin kestävälle hyppytekniikkakurssille lokakuulle. Näitä kursseja olen kaavaillut molemmille koirille. Toivotaan, että keväällä pääsisin Piitun kanssa sitten myös ja mieluummin ihan semmoiselle "kunnon" kurssille, joka olisi hieman laajempi kokonaisuus.

Ja nyt, eikun reeneihin!