7.12.14

7. Luukku: Tämänhetkiset suosikkinamit


Hau Haun Tonnikalapalat on joskin ällöttävän hajuisia, niin tyttöjen suurta herkkua! Ostan nykyään vain nameja, jotka käy molemmille koirille, koska se helpottaa elämää huomattavasti. Nämä herkkupalat on siis vehnättömiä, eikä sisällä lisä- eikä säilöntäaineita. Palat on pehmeitä ja siten helppoja pienentää. Yleensä pilkonkin niitä saksilla pieniksi, niin on riittoisampia. Nämä ei sotke taskussa, mutta haisee kyllä senkin edestä.

Olen hieman höllännyt Piitun ruokavaliota, eikä se ole enää täysin viljaton. Vain vehnä on edelleen kieltolistalla. Sen kuppiin saattaa eksyä kaura- tai ruispuuroa silloin tällöin ja nykyisessä nappulassa on ohraa. Kohta on eka pussi syöty loppuun ja korvat on pysyneet siistinä. Piitu on syönyt myös uutena lihana karitsaa, josta tykkää kovasti, eikä sekään aiheuta mitään oireita korviin. Nauta ja sika on siis meillä kieltolistalla lihoista ja tarkkaan täytyy syynätä kaikki namit, luut yms. ettei sisällä kyseisiä raaka-aineita. Käytännön syistä Muusa ei myöskään saa mitään, mitä Piitu ei voi syödä. Tytöt vierailevat toistensa kupeilla aika ahkeraan, joten turhia riskejä en halua ottaa. Emme halua korvatulehduskierteeseen uudestaan.


PETIT-sarjan nameihin tutustuin vasta hetki sitten, kun Lemmikkimessuilta tarttui tarjousnameja mukaan usempi pussi. Näitä oli taas pari viikkoa sitten alehintaan, joten tuli ostettua lisää. Tällä viikolla ostin tuon isomman pussin pikkukoiran ruokaa, joita siis myöskin ihan nameina käytän. On ainakin vähän riittoisampi kuin nuo pikkupussit. Nämä ovat myös vehnättömiä nameja ja näissä on pääasiassa kanaa, kalkkunaa ja lohta (lohiöljy). Näitä nameja on helppo pitää taskussa mukana, kun ei haise (ainakaan kovin) pahalta, eikä kuivan koostumuksensa vuoksi sotke, paitsi vähän murustaa kyllä.

2 kommenttia:

  1. Kiitti nami vinkeistä!! Kävin ostaa kanssa noita HauHaun Tonnikalapaloja ja kyllä olikin koira hyvin motivoitavissa :D

    VastaaPoista
  2. Hyvä homma! Kiva, että oli jollekin hyötyä :)

    VastaaPoista