Lemmikkimessut 2014

Viime viikonloppuna siis koitti vihdoin se kauan odotettu Muusan ensimmäinen pentunäyttely. Tunnelmat edellisenä iltana olivat nämä, pikku prinsessa väsähti kaueudenhoidosta totaalisesti. Konetyöt olin tehnyt jo torstaina, mutta kaikki muu tehtiin sitten perjantaina oikein pitkän kaavan mukaan. Iltapäivällä Muusa kävi Nalan kanssa ulkoilemassa ja Nalan kotonakin vielä kyläiltiin ja sen jälkeen kotiin vähän lepäämään ja sitten alkoi pitkä kaunistautumisrumba. Välillä levättiin ja sitten taas jatkettiin. Pennun ehdoilla kun mennään niin aikaa kuluu. Pissallakin piti käydä aina välillä, kun on tuo föönaus ja trimmaus vähän stressaavaakin, niin pistää pikkusen useemmin pissittämään. Lopulta myöhään illalla (tai oikeastaan yöllä) oli urakka suht valmis, toki näyttelypaikalle jäi vielä ihan kiitettävästi siistittävää.

Aamulla päästiin matkaan ihan suunnitellussa aikataulussa. Ensin haettiin meidän kuskiksi ja korvaamattomaksi taustatueksi ja apukäsiksi Laura ja sitten vielä käytiin nappaamassa Sisu-veli omistajineen mukaan matkan varrelta. Messukeskuksessa pennut olisi tietysti halunneet kovasti leikkiä keskenään, mutta pian jo laitettiin Muusa pöydälle trimmattavaksi ja aika hyvin saatiin pidettyä kakarat aisoissa. Ei kyllä ehtinyt jännittää, katselemaan ympärilleen, seuraamaan kehää tai mitään muutakaan, kun teki itse kehään viimeistelyt. Saksilla siis siistittiin pintoja ja tukka laitettiin. Villakoiran turkinlaitto on kyllä ihan loputon suo. Aina löytyy saksittavaa, koskaan ei tule valmista. Loputtomiin ei kuitenkaan ollut aikaa ja piti vetää pikainen treenikin tyhjässä kehässä ennen oman kehän alkua. Pikkusen kauhistutti kuinka sujuu, kun ei yhden yhtä ainuttakaan treeniä olla tehty mätsäreiden jälkeen, vaikka niin kovasti suunnittelin. Seisottaminen sujui, mutta yhtäkkiä mun rauhallinen ravaaja olikin kamala pomppukone! No, näillä mennään, ei jääty treenaamaan sen enempää. Pomppikoot, se on vasta kakara.

Ja Muusaha pomppi! Eihän meidän liikkumisesta kehässä meinannut tulla yhtään mitään, kun kakru veti sellaset muuvit, että ravia ei siellä kyllä montaa askelta nähty. Pyysin tuomarilta, että saisin vetää vielä toisen kierroksen, kun tuntui että ihan meni pipariksi homma. Ei auttanut, sama meininki edelleen.. Tätä taidetaan ehkä treenata ennen joulukuun messaria.. Vaikka toisaalta, pomppiminen taisi kyllä olla ihan mamman sähellyksestä aiheutunutta hämmennystä..

Pari suttuista, mutta ihan siedettävää liikekuvaa kehästä..

Jonkun raviaskeleen se kakara kuitenkin otti, koska kun mentiin ROP-kehään veljen kanssa, niin Muusa ansaitsi tasapainoisemmalla rakenteellaan ja hienommilla liikkeillään ROP-pentu-tittelin! Sisulle näin ollen VSP ja tykkäsipä se tuomari kovasti velipojastakin, etenkin jätkän hienosta päästä. Hienoja kakaroita molemmat! Ja jos Muusa yllätti pomppimisellaan, niin Sisupa yllätti seisomisellaan. Se on ollut Sisu-pojalle kovin haastavaa, mutta poju tsemppasi hienosti ja antoi tuomarin koskea nätisti. Kyllä meidän kelpaa näin upeiden kakaroiden kanssa :)

Etukäteen hirvitti, että tuomarilta tulee väristä sanomista, kun vie mustan koiran harmaiden kehään, mutta eipä ihmetellyt tuomari lainkaan tuota väriä. Arvostelussakaan siitä ei mainittu sanallakaan. Mutta kaikista eniten mua hirvitti tuo trimmiasia. Villakoiran trimmaus näyttelyyn ei ole mikään pikkujuttu, sinne ei missä tahansa leikkauksessa mennä. Arvostelu on näissä piireissä kovaa ja makumieltymyksiä on juuri niin monia kuin on trimmaajiakin. Suoraan ei kehdata toki arvostella, vaan ennemmin puhutaan selän takana. Kaunista sanaa trimmeistä ei myöskään hevillä sanota. Kannustusta ei kuulu, kun rohkenee itse lähteä yrittämään, tuntuu, että ennemminkin tuollaiselle julkeudelle nyrpistellään nenää. Kynnys on siis aikamoinen.

Mutta jostain kumman syystä päätin kuitenkin trimmata koirani ihan itse alusta loppuun. Kyseessähän on kuitenkin vain epävirallinen pentunäyttely, tästä jos mistä se on lähdettävä liikkeelle. Ei huvittanut pistää myöskään jonkun ulkopuolisen tekemään trimmiin lähemmäs sataa euroa, etenkään kun ei voi olla varma miellyttääkö se toisen tekemä trimmi omaa silmää. Itse tekemällä ei voi sitten syyttää huonosta trimmistä ketään muuta kuin itseään. Mutta yhtälailla onnistuneesta trimmistä voi olla sitten ylpeä, "tuon mä tein ihan itse".

Menin ja mokasin trimmin suhteen, mutta myös onnistuin. Lopputulokseen olin tyytyväinen, joskin viilattavaa ja opittavaa riittää vielä vuosiksi eteenpäin ja tuskin koskaan voi saada aikaan sitä täydellistä lopputulosta (ainakaan minä). Moka sattui jo kotona, kun huonossa valossa trimmasin ja koko ajan katsoin koiraa vain sivulta, edestä tai takaa, en kertaakaan ylhäältä. Sitten kun laskin koiran alas pöydältä, osui silmiini kammottava kolo selässä. Olin vetänyt selkälinjaa turhankin innokkaasti ja keskeltä selkää paistoi kalju kohta. Karva oli siinä kohtaa kovin pyörteistä ja olin leikannut sen liian lyhyeksi, niin nahka paistoi hieman läpi. Ei auttanut kuin niellä harmitus, kolo ei ollut pelastettavissa, näillä oli mentävä. Kolosta huolimatta pärjättiin hyvin, joten ei se ollutkaan niin iso juttu.

Kakara föönattuna. Sitten sakset viuhumaan!

Valmis trimmi näytti tältä. Häntä unohtui siistiä näyttelypaikalla ja on kovin epäsiisti ja tämä kuvakin on otettu vasta kehän jälkeen kun on jo vähän riehuttukin..

Mun trimmitekeleeni ei ole ihan perus pentuleijonamalli, mitä näkee, mutta tykkään siitä kyllä hirveesti. Muusasta tuli kevyt ja solakka prinsessa ja koira on tasapainoisen näköinen mun silmään. Karvaa ei ole liikaa "väärissä paikoissa" korostamassa esimerkiksi vielä köyhää niskatukkaa. Muutamissa kohdissa tuntuu hieman epävarmalle, eikä oikein tiedä mitä tekee ja toivoo vaan, että siitä tulee hyvä. Lopputulos miellyttää kuitenkin mun silmää ja sehän se on pääasia, minä sitä koiraani joka ikinen päivä katselen, ei kukaan muu.

Tässä vielä vertailukohteeksi hyvin erityyppinen pentuleijona. Kuvassa siis komia velipoika Sisu!

Sisu-veli VSP-pentu! :)

Arvosteluista ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Tosi hieno arvostelu tuli molemmille ja näyttelyuran aloitus ylipäätään. Kilpakumppaneita meillä ei siis kehässä ollut, muuten kuin tietysti ROP-kehässä kilpailtiin veljeä vastaan.

MUUSAN ARVOSTELU:

Tuomari: Kirsi Tevalin

"VARSIN HYVÄRAKENTEINEN ½ VUOTIAS NARTTUPENTU, JOLLA VARSIN HYVÄT RUNGON MITTASUHTEET JA KAUNIIT ÄÄRIVIIVAT. KAUNIIT RAAJAT JA KÄPÄLÄT. HYVÄILMEINEN PÄÄ. KAUNIIT TUMMAT SILMÄT. ALALEUKA VOISI OLLA VANKEMPI. HYVIN KULMAUTUNUT EDESTÄ JA TAKAA. LIIKKUU ERITTÄIN HYVIN."

Tulos: Luokan paras (ja ainoa) narttu, KP, ROP-pentu 

Muusa ROP-pentu! :)

Jälkikäteen kuultiin, että meidän kehät oli joku videoinut. Tämä kaikki sähellys on siis kaikkien nähtävillä...

Muusan yksilöarvosteluvideo TÄÄLLÄ
ROP-kehävideo TÄÄLLÄ


Ja sitten eikun jännittämään joulukuun Voittaja-näyttelyä. IIIK! Siellä isojen ja hienojen seassa, apua! Onneksi tässä välissä käydään treenaamassa yhdessä mätsärissä vielä..



Ps. Toivottavasti kukaan ei pahoittanut tästä tekstistä mieltään, koska se ei todellakaan ole tarkoitus. Näistä trimmipohdinnoista huolimatta tykkään villakoiraihmisistä ja näyttelytunnelmasta. Mut on otettu kivasti vastaan, mua on autettu, opastettu ja mulle on aina oltu ystävällisiä ihan tuntemattomienkin villakoiraihmisten taholta. Aina on voinut kysyä keneltä vaan, jos on ihan pihalla ja aina on saanut ystävällisen vastauksen. Kiitos siis kaikille ihanille villakoiraihmisille siitä.