8.8.14

Tytöille terveen paperit (for now)


Kuva: Animagi Lohja
Kuva: Animagi Lohja




Pari viikkoa sitten odoteltiin tyttöjen kanssa jälleen tohtorin vastaanotolla omaa vuoroa. Aika fiksut odottajat mulla oli mukana. Muusalla oli siis ensimmäisten rokotusten aika ja Piitulla korva- ja silmäkontrolli. Piitu tutkittiin ensin ja korvanäytteiden ollessa labrassa, rokotettiin ja tutkittiin pikku Muusis. Reipas potilas oli lapsonen ja kaikki vaikutti hyvältä. Rokotuksia Muusa ei edes huomannut, koska nenän edessä oli tarjolla ihanaa namia, jota ell tarjosi.


Reipas ja terve lapsi! :)
Hieman olin huolissani Muusan painosta ja luisevuudesta, koska sillä oli ollut hieman pitkittynyttä ripulia. Oltiin jo viittä vaille tuomassa sitä aiemmin lääkäriin, kun pöpö ei tahtonut hellittää, mutta selätettiin se onneksi sopivasti ennen rokotuksia. Rokotuspäivänä Muusa oli ehtinyt syödä normaalisti jo muutaman päivän ja ottanut varmasti painossa jonkun verran kiinni. Ell sanoi, että pentu saakin olla hieman laiha, että on näin juuri hyvä. Huh. Painoa Muusalla oli tuolloin, tasan 12 viikkoa vanhana 7,4kg. Myöhemmin kuulin, että ainakin pentueen toinen harmaa narttu Nova oli jopa Muusaa kevyempi (7,2kg), joten ei huolta. Koko ajan vatsapöpön jyllätessä Muusa oli hyvin reipas, iloinen ja touhukas oma itsensä, söi, joi ja leikki. Ajoittain vatsa oli normaali ja sitten taas tuli löysää. Olo oli kyllä turhautunut, kun luulin jo että helpotti ja sitten taas oltiin lähtöpisteessä. Canicur-riisi-piimä-kuurilla lopulta saatiin vatsa kuntoon. Pikkuhiljaa lisättiin sitten nappulaa ja palailtiin nappulalle kokonaan. Sain ell:stä mukaan varmuudeksi näyteputken, jos Muusan ripuli uusisi ja kestäisi pidempään, että voitaisi sitten poissulkea giardia. Toivotaan, ettei sitä tarvittaisi.


Odotellaan näytteiden tuloksia...

Huojennuksekseni kuulin, että Piitun silmät olivat tervehtyneet hyvin ja niin ikään myöskin korvat. Korvien puhdistusta piti kuitenkin jatkaa vielä muutama päivä. Jatkossa silmiä suositeltiin myös huuhdottavan päivittäin keittosuolaliuoksella, ihan ilmassa leijailevan pölyn yms. vuoksi ja tosiaan, kuten jo edelliselläkin kerralla, suositeltiin taas ennen treenejä hiekkakentällä/hallissa käytettävän Bepanthen eye-silmätippoja. Piitu kävi tietysti myös vaa'alla ja painoa neidillä oli 20.8kg.


Nyt palaamme Piitun kanssa taas tiukkaan ruokavalioon, josta jätämme viljat, naudan ja possun niiden jokaisessa muodossa. Ruokavalion pääproteiininlähteenä tulee olemaan siipikarja (kana/kalkkuna). Näillä eväillä korvat pysyi siistinä ja nyt ei enää lipsuta. Haluaisin kuitenkin sen verran muutosta tehdä edelliseen tiukkaan linjaan, että syötän kuitenkin 50/50 mallilla nappulaa/raakaa. Raa'an lisääntyessä mahdollisesti koitan etsiä jotain halvempaa nappulaa siihen rinnalle ja ehkä sekoittaa sitä canaganin kanssa ja canagania olisi aina varalla, jos neiti hajamielinen ei muista ottaa lihaa ajoissa sulamaan :D

On tämä koirien ruokinta kyllä melkoista rakettitiedettä. Propsit niille, jotka jaksavat ja viitsivät valmistaa ruoan itse ja/tai taulukoida ja mittailla tarkkaan koiralle kaikki tarvittavat sörsselit. Meillä mennään mutulla, nappulat helpottaa laiskan ihmisen elämää kummasti. Pennun kanssa en edes uskaltaisi kokeilla mitään muuta vaihtoehtoa. Varmasti aiheuttaisin sille kaiken maailman puutoksia tietämättömyyttäni. Tiedä sitten mitä aiheutan sillä, kun lisään vähän raakaa nappulan joukkoon? Väittävät jotkut, että siitäkin olisi haittaa..

Edit. Unohdin vielä mainita, että Piitu sai kovasti kehuja sekä meidän lempilääkäriltä, että hoitsultakin, että on reipastunut kovasti. Kuulemma ihan eri koira kuin vuosi sitten! Ihanaa kuulla, että työ alkaa tuottaa tulosta. Joskin työtä on vielä kovasti jäljellä, jotta saadaan epäluuloisuus pois. Pidättyväinen siitä varmasti joka tapauksessa jää...

7 kommenttia:

  1. Laskeminen koiranruokinnassa on hanurista (hyi matikkaa :D), mutta onneksi se tarvitsee tehdä oikeastaan kerran. Sen jälkeen mennään rutiinilla ja näppituntumalla (varsinkin monivitamiinien kanssa käy helposti niin, että kun yhden nurkan korjaa, niin toinen repsottaa). Ja sen kun lisäät raakaa nappulaan. Jos koira ei ole lihalle allerginen ja nappulakin sopii, ei niiden yhdistelmäkään tapa - paitsi ehkä joidenkin uskomusruokkijoiden mielestä. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siis Piituhan söi ennen korvaongelmia 50/50, mutta sitten yksinkertaistettiin ruokavalio kerralla ja Piitu söi pelkkää nappulaa. Tuota lihan lisäämistä pohdin siis pennun ruokinnassa, kun jostain luin, että se ei kannattaisi.. Tiedä sitten.. Molemmat on kuitenkin saanut raakaa nappulan kanssa ja siitä ei ole kovin suuri muutos siirtyä Piitun siihen 50/50 malliin.. Kuitenkin se protsku pysyy samana, niin ei se korviin vaikuta.

      Poista
  2. Sanoisin, että pennulle, jos jollekin ehdottomasti lihaa! Aidossa 50/50-mallissa ei välttämättä tarvita mitään, sinkkiä ehkä (sitä on kuivamuonissa lähes järjestään liian vähän), jos lihan määrää lisää suhteessa nappuloihin, niin sitten kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kaipa me sit voidaan huoletta jatkaa tällä ja vielä vaikka lisätäkin lihaa :) Sitä sinkkiä vois kyllä hankkia sit lisäksi. Osaatko sanoa mistä sais edullisesti ja helposti hommattua?

      Poista
  3. Minun koiristani Mortista alkaen kaikki ovat kyllä syöneet pentuaikana nappulaa ja raakaa sekaisin (ei ehkä 50/50-mallilla mutta paljon lihaa kuitenkin) enkä kyllä ole huomannut sillä olleen mitään huonoa vaikutusta. Lonkat on 1 × C ja 3 × A, kyynärät 3 x 0 (yksi kuvaamatta) ja koirat muutoinkin varsin terveitä sekä hyväkroppaisia elukoita. Mielipiteitä on monia ja jokainen tekee niinkuin itse kokee ja uskoo parhaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mielipiteitä on just niin monta kuin on ruokkijaakin.

      Poista
  4. Mun tekis mieli siirtyä kokonaan raa'alle kun noi nappulat uppoaa niin huonosti. Varmaan saisi tohon luurankoon jotain tarttumaankin kun söis vähän enemmän.. Mutta mä en osaa/jaksa laskea, että saisi kaiken tarvitsemansa, ja on se jotenkin niin hankalaa sulatella niitä lihoja ja pakastin on sitten aina ihan täynnä koiran pöperöä :D En ole ees uskaltanut punnita Fasua.. Onkohan jo alle 18kg...

    VastaaPoista