21.3.14

Arkea, kavereita ja lihashuoltoa

Ollaan elelty ihan normiarkea, vailla mitään kummallisuuksia. Piitulla taitaa kyllä olla vissiin kevättä rinnassa, kun se on alkanut lenkeillä taas vetämään kuin höyryveturi ja kuonopantaa on taas joutunut käyttämään muistukkeena useampaankin otteeseen. Lisäksi sen nenä on ollut kovin töissä, etenkin heti kun on tullut lunta. Agikentällä pyörähdettiin tossa taannoin lenkin jälkeen pikaisesti ja sielläkin nenä olisi kovin neitiä vienyt. Se on myös käyttäytynyt vähän siihen malliin, että voisi kuvitella juoksujen olevan tuloillaan. Mm. lenkillä yhtenä päivänä se pissasi oman pallonsa päälle.. O.o 

Ollaan treffattu kavereitakin, lähinnä Tuiskua ja Jadea, mutta tällä viikolla myös muitakin, nimittäin Sirua ja Nelliä. Sirusta onkin kasvanut jo iso tyttö! Piitun ja Sirun leikit sujuivat jo paremmin, kun Siru on saanut vähän lisää rohkeutta. Välillä piti kyllä antaa Piitulle pallo, kun Sirua alkoi Piitun rajut leikit vähän hirvittää. Pallo suussa sujui taas hyvin leikit, ei pystynyt enää toista kiusata, kun piti pallo suussa juosta karkuun.

Tyypit ei ois oikein tykännyt poseerata samassa kuvassa..
Sirkuspelle taas vauhdissa..

Hierojalla

"Koirahierontaa tulisi käyttää mahdollisimman paljon ennaltaehkäisevänä hoitona, koska silloin saadaan terveet kudokset kestämään mahdollisimman paljon rasitusta. Hieronnalla voidaan myös parantaa kehon palautumista rasituksen jälkeen. Kun aineenvaihdunta ja verenkierto ovat vilkkaita, poistuu aineenvaihdunnan kautta keholle ja kudoksille haitalliset kuona-aineet elimistöstä. Lihakset pysyvät täten kimmoisina ja elastisina."

 "Hoida mielummin terveyttä kuin sairautta!"

Eilen Piitu pääsi ekaa kertaa hierontaan, ihan tsekkausmielessä. Etukäteen jännitti vähän miten se siellä mahtaa käyttäytyä, kun ei yleensä anna vieraiden koskea ja monesti saattaa muristakin. No, ammattilaisen kohdalla ei kyllä tarvitse niin kovasti huolehtia. Hyvän eläinlääkärin käsittelyssäkin Piitu on ok, niin olihan se hierojallakin. Toki kovasti Piitua jännitti ja alkuun se oli jäykkä pökkelö, ei kuitenkaan murissut, eikä väistänyt kertaakaan. Käsittelyssä se ei pistänyt vastaan ollenkaan, välillä vaan nosti päätä ja katsoi mitä se nainen siellä takapäässä häärää. Itse olin koko ajan pääpuolessa rapsuttelemassa ja huolehtimassa, että Piitu pysyy aloillaan. 

Ihan ensiksi hieroja katsoi ulkona Piitun liikkeet ravissa ja kuvasi ne videolle. Sitten mentiin sisälle. Hieroja tarjosi Piitulle nameja, mutta Piitu ei ottanut. Pian aloitettiin hommat ja alkuun tunnusteltiin koira seisaalteen ja sen jälkeen käsiteltiin kylkimakuulla. Piitu sai laserhoitoa ja endorfiinia vapauttavia akupisteitä käsiteltiin myös. Piitu rentoutui selkeästi loppua kohden ja koko ajan ajatuksena oli, että sille tehdään kokemuksesta mukava ja positiivinen. Käsittelyn jälkeen lattialta ylös nousikin paljon reippaampi koira, jolla jopa häntä oli pystyssä. Tilaan tullessaan se oli pälyilevä ja häntä oli visusti alhaalla. Nyt se suostui jo syömään hierojan maahan tiputtelemia nameja. 

Piitulta löytyi hieman jumeja, kuulemma samoissa kohdissa oli ollut jokaisella isovillalla, joka oli käsittelyssä käynyt. Eli olettanemme, että se on rakenteeseen liittyvä juttu. Nämä jumit siis tuossa selkäpuolella (tarkempia nimityksiä paikoille en muista). Takajalkojen sisäreidet oli myös vähän jumissa ja se aiheutuu yleensä kovan vauhdin ja nopeiden käännösten seurauksena, vinttikoirilla kuulemma yleistä. Piitun tuntien en ihmettele yhtään, se kun liikkuu aina TÄYSIII, kun vaan mahdollisuus on. Hieman oli myös jumissa sivuttaiset vatsalihakset (mikäli nyt muistan oikein) ja etenkin vasen kylki. Lihaksissa on kuulemma vähän tukkoisuutta, joskin lihaksia kyllä kivasti jo löytyy. Etenkin selkälihakset on hyvät kuulemma.

Jatkossa täytyy muistaa treenin jälkeen huolellinen jäähdyttely, sen merkitys on melkeinpä vielä suurempi kuin lämmittelyn, sitä yhtään väheksymättä. Jäähdyttely pitäisi tehdä ensin vähän aikaa ravissa ja sitten rauhallisesti kävellen, joka nopeuttaa ihasten palautumista. Lepopäivät on myös tärkeitä, lihakset kehittyy levossa. Hieroja suositteli myös kokeilemaan palautusjuomia. B-vitamiiniakin voisi silloin tällöin antaa kuurina, sekin auttaa lihasten palautumisessa. Aktiivisesti harrastavalla koiralla B-vitamiinin tarve on paljon suurempi kuin sellaisella koiralla, joka ei harrasta. Tosin me nyt vasta ollaan ihan aloittelijoita agilityn parissa, mutta ihan tulevaisuutta ajatellen hyvä vinkki. Hierojalla oli muutenkin tosi hyviä ajatuksia ja vinkkejä ihan muissakin kuin lihashuoltoon liittyvissä asioissa. 

Todella positiivinen kokemus oli  ja hieroja todella osasi hommansa. Hieroja suositteli, että nyt voisi käydä kolme kertaa ihan lyhyen ajan sisällä, että sillä saataisi paras lopputulos. Jatkossa sitten ehkä parin-kolmen kuukauden välein. Ensi kerralla täytyy muistaa pyytää vielä kotivenyttelyohjeet, jotka mun piti saada, mutta jotka harmikseni sitten unohtui, kun oltiin jo aikataulusta myöhässä ja seuraava asiakas oli jo odottelemassa vuoroaan. Dobosta keskusteltiin myös syvien lihasten treenauksessa. Pitäisi kyllä ottaa vaan härkää sarvista ja alkaa treenaamaan, kun kerran pallo ja kirja löytyy. Kurssiakin mietin, mutta ei tällä hetkellä aika ja rahkeet vaan riitä, joten kotona se täytyy aloitella. 

On se vaan hyvä, että vie nuoren, terveen koiran hierottavaksi. Yllättäen sieltä löytyy paljonkin pientä jumia sieltä täältä. Mitään kovin suurta ei sentään kuitenkaan, että pahoja nämä eivät olleet. Hyvä herätys kuitenkin siitä lihashuollon tärkeydestä.

Lenkkeillessä yritetään aina muistaa käyttää kaikki mahdollisuudet hyväksi ja tehdä vaihtelevia tehtäviä lihaksille.
Tasapainoillen. Vaatii keskittymistä ja kehon hallintaa, jota tällä neidillä ei vielä kovin mainittavasti ole ;)
Ryhtiä löytyy, vai mitä? :)

4 kommenttia:

  1. Kuulosti kyllä tosi hyvälle tuo hieronta homma. Varmasti ihan sellainen juttu mitä voisi kyllä omienkin koirien kanssa kokeilla.

    Aivan mahtava muuten tuo viimeinen kuva, kyllä ryhtiä on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, voin suositella hierontaa kyllä kaikille :) Erityisesti Nellille tekis varmasti hyvää.

      Poista
  2. Hahah toi vika kuva on kyllä superhauska :D

    Mulla on tapana istuskella olohuoneen lattialla ja hieroa Maunoa, tätäkin voisi tosin tehdä vielä entistä useammin ja tosiaan säännöllisesti. Sain hyviä vinkkejä aikoinaan koiran fysioterapiasta ja sen jälkeen ollaan käyty Maunon kanssa kerran myös akupunktiossa. Me kans yritetään liikkua mahdollisimman paljon ja monipuolisesti, mutta tiettyjen rajojen sisällä lähinnä nuo selkävaivat huomioiden. Kyllä sen huomaa kuinka koira nauttii hieronnasta ja rentoutuukin tosi nopeasti.

    Näitä kirjoituksia on aina kiva lukea ja kuvia ilo katsella, on siellä Piitulla vaan niin hyvät oltavat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Maunolla vasta luksusta onkin! Mulla on semmonen kirja, jossa kerrotaan kuvin havainnollistettuna hieronnasta ja venyttelystä ja haluisin osata tehdä itse kotona sen verran, että koira pysyy kunnossa ja tunnen jos siellä kropassa jossain on joku jumi. Hierontakurssi olis ehkä kiva. Joka kerta kun avaan sen kirjan, tulee semmonen olo ettei uskallakaan alkaa tekemään mitään, ettei vaan riko koiraa. Ehkä siellä varotellaan liikaa.. Ensi kerralla kyllä pyydän hierojaa näyttämään kädestä pitäen ne kotivenyttelyt ja muistan pyytää ne ohjeet. Joka treenin jälkeen, kun tekis edes ne niin olis varmasti tosi hyödyllistä.

      Sun kommentti lämmitti kyllä mieltä, kiitos :)

      Poista