18.1.14

Viikonloppujen ihanuus

Viikonloput on siitä ihania, että silloin on aikaa koiralle ja voi tehdä kaikkea spessua ja korvata ne tylsät arkipäivät, jotka koira viettää pääasiassa yksin kotona. Iltaisinkin omistaja on niin väsynyt, ettei hirveesti muuta jaksa kuin sen peruslenkin tehdä ja ehkä vähän leikkiä ja hyvällä tuurilla joskus jonkun pienen treenin vetää.

Viime sunnuntaina meidän spessua oli hyinen aamulenkki pakkasessa, seurana pari laumallista koirakavereita. Lillin lauma olikin saanut uuden vahvistuksen, nimittäin 7vko vanhan afgaanivauva Adeleinen! Pentu oli oletettavasti syötävän suloinen. Pennun ja kovan pakkasen ja viiman vuoksi lenkki oli rauhallista käppäilyä, eikä pituudellakaan voitu kehua. Piitu pääsi kuitenkin rallailemaan whippettien ja Esmin kanssa, kunhan pentu otettiin syliin turvaan. Hullupuudeli ei kestänyt sellasta häntä koipien välissä huutavaa rääpälettä, vaan härkki pentua ja täytyi apina ottaa remmijäähylle.

Adeleine 7vko!
Lisää vauvakuvia TÄÄLLÄ!



Aamu-ulkoilun jälkeen käytiin kotona aamupalalla ja sulattelemassa parisen tuntia ja sitten lähdettiin kunnon lenkille Flown kanssa. Sain kivasti oppaan uusille lenkkipoluille ja mahtava lenkkipaikka olikin, kiitos! Pääsee varmasti vakkarireitteihin, kunhan opin siellä itseksenikin kulkemaan. Sen verran sokkeloista oli, että aikaa on varattava runsaasti, kun sinne lähtee seikkailemaan. Eksyminen on hyvin oletettavaa, etenkin kun musta on kyse.

Ne myös todistettavasti vähän paini, vaikkei Flow oikein Piitun kanssa osaakaan leikkiä.



Monipuolinen maasto oli tällä reitillä, tekee lihaksille hyvää ;) Jospa niitä joskus Piituunkin tarttuisi, alkaahan tota ikääkin kohta jo olemaan, että vois toivoa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti