1.1.14

Uteliaisuus on pahasta

Eilen illalla mulla oli hyvin lenkillä ja puunauksella väsytetty koira, joka ei välittänyt rakettien paukkeesta mitään, vaan nukkui tyytyväisenä. Kunnes minä pilasin kaiken.

Jotkut paukuttelivat raketteja tossa meidän talon vieressä ja kurkkasin vähän verhon raosta ja olipa aika hienoja. Niin hienoja, että päätin avata vähän partsin ovea. Miksi, oi miksi? Piitu tuli perässäni ja säikähti ihan hirveästi nähdessään ja kuullessaan raketit paljon aiempaa kovempina.

Sen jälkeen Piitu tärisi ja läähätti paniikissa eteisessä. Ja vain siksi, että ihmisen pitää olla näin hemmetin utelias olento, että unohtaa sen perusajatuksen, jonka takia viettää koiransa kanssa uutta vuotta sisällä, rauhassa kuin normi-iltaa viettäis. Koska ne ensimmäiset uudet vuodet on ne tärkeimmät, jotta koiralle ei mitään pelkoa synny.

Ja sit mä meen ja pilaan kaiken. Harmittaa niin vietävästi! Kuinka korjata siis tämä kammottava virheeni?

Tapahtuneen jälkeen toimin niin, että käyttäydyin itse kuin mitään kummaa ei olisi tapahtunutkaan. Syötin (tai yritin) syöttää Piitulle vähän nakkia, kun syöminen rauhottaa, niin ainakin sanotaan. Piitu pääsikin pahimmasta pelosta yli ja söi nakinpaloja lattialta, uskalsi jopa hakea ajoittain nakkia suht läheltä ikkunaa ja parvekkeen ovea, luikkien kyllä nopsaan heti kauemmas. Tämän jälkeen annoin koiran olla. En puhunut, enkä koskettanut sitä koko iltana, vaan käyttäydyin täysin normaalisti, väänsin telkkua aavistuksen liian kovalle ja keskityin Vampyyripäiväkirjoihin ja herkutteluun. Piitu rauhoittukin sen verran, että tuli normipaikalleen sohvan viereen makaamaan ja tärinä lakkasi aika pian. Yritin myös haukotella paljon, koska haukottelunkin sanotaan rauhottavan koiraa. Joskus kymmenen aikaan Piitu ei enää läähätellytkään ja onneksi tuolloin paukuteltiin pääasiassa hieman kauempana. Myöhemmin paukuteltiin taas ihan vieressä ja näinä hetkinä Piitun pää nousi ja se selvästi pelkäsi enemmän, läähätys ei kuitenkaan alkanut paitsi pariin otteeseen ja silloinkin ihan hetkeksi vain. Loppujen lopuksi se ei aina edes nostanut päätään, kun lähellä paukuteltiin. Asiaa ei tietysti yhtään helpottanut se, että yhtäkkisiä, läheltä kuuluvia kovia pamahduksia säikähtelin minäkin.

Kahden maissa uskaltauduttiin pihalle ja Piitu oli hanakasti lähdössä ulos. Häntä pystyssä se asteli ulkona, eikä pelännyt yhtään, vaikka kauempaa vielä rakettien paukahteluja satunnaisesti kuuluikin.

Jää nähtäväksi, kuinka suuren trauman menin koiralle aiheuttamaan tyhmyydelläni ja uteliaisuudellani. Varmaan kannattanee ensi vuodenvaihteeksi hankkia jotain droppeja ainakin varmuudeksi.

Kuinkas teidän lukijoiden koirat suhtautuu tähän jokavuotiseen valoilmiöön?

3 kommenttia:

  1. Joskus sitä täytyy kantapään kautta tajuta asioita. Meillä meni rauhallisesti, isommissa paukahduksissa Mesta vilkaisi meidän muiden reaktioita, mutta kun kaikki muut olivat täysin normaalisti, niin Mestakin sitten tuumas, että ei mitään erikoista olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mestalla on reippaassa Lumeksessa hyvä roolimalli :)
      Piitukin oli tosi reipas lapsi viime vuonna ja muistelin, että mun mielestä oltiin viime vuonna poikaystävän kanssa partsilla ihailemassa raketteja ja Piitu oli mukana, eikä pelännyt yhtään. Eikä se tosiaan nytkään pelännyt ennen kuin mä mokasin.. Ähhh! Harmittaa niiiiiiin paljon!

      Poista
  2. Meillä ei koko raketeista välitetty pätkääkään. Käytiin ulkono klo 11, vaikka pauke oli tosi kova ei Ines reagoinut mitenkään erityisesti. Paitsi jossain kohtaa pamahti tosi läheltä, mutta Ines vain murahti ja jatkoi matkaa. :D Hassu otus kun ei pelännyt yhtään.

    VastaaPoista