Meidän Joulu

Jouluun valmistauduttiin tonttuillen.

Tonttumalli ei aina ollut halukkain yhteistyöhön..

Minni pikkuinen kävi myös tervehtimässä meitä ennen joulua. Ensin lenkkeiltiin yhdessä, joka sujui oikein mallikkaasti. Mitä nyt siskolta karkasi muutama ärräpää, kun Minnin hihnakäytös ei ollut ihan moitteetonta ;D

Sitten Minni pääsi joulupesulle, fööniin ja kynsien + tassukarvojen ja villahousujen leikkuuseen. Kauneushoidosta loukkaantunutta tyyppiä ei ois vähempää kiinnostanu poseerata..

Minnin vierailusta mainittava, että Piitu sai olla samassa tilassa koko vierailun ajan, tiukassa kurissa ja nuhteessa toki, mutta selvittiin ihan kunnialla. Stressaavaa se kyllä oli varmasti moemmille osapuolille, Minnille siksi kun joutui varomaan ja välttelemään hullua puudelia ja otti se pari kertaa selvästi itseensä, kun Piitua komennettiin. Piitulle taas siksi, kun joutui ponnistelemaan todella kovasti hillitäkseen itsensä, eikä saanut yhtään siimaa missään vaiheessa. Mut niin me vaan selvittiin ja allekirjoittaneen hermotkaan ei ollut ihan riekaleina, joskin oli se melkoinen helpotus, kun Minni viimein lähti kotiinsa :D Edistyksen askeleita kuitenkin. Sain puunata Minniä ihan rauhassa Piitun puuhaillessa omiaan. Edistystä sekin, että puunasin Minnin alusta loppuun tunnissa. En mä ookaan ihan niin hidas, kun sille päälle satun ;)

Lenkillä käytiin erittäin jouluisessa sadesäässä...

Sadevarusteista huolimatta lenkin jälkeen oltiin märkiä ja rapaisia ja Piitu pääsi suihkuun.

Lenkin jälkeen syötiin ja avattiin lahjat. Piitu tosin sai avata yhden lahjansa jo vähän aikasemmin..

Apina oli todella mieluinen lahja ja sitä oli huippukiva ravistella ja retuuttaa. 

Lahjoja availemaan saapui vielä lapsivieraskin ja Piitu on lasten kanssa vähän päällekäyvä, niin oli tunkemassa apinaa retuutettavaksi koko ajan.

Lahjojen avaamisen ajan Piitu keskittyi omaan lahjaansa ja jätti vihdoin lapsenkin rauhaan.

Odottavan ilme.. (jostain syystä bloggerin siirrettäessä tämän ja parin seuraavan  kuvan sävy vaalenee ja laatu huononee tosi paljon, mutta olkoon silti)

Joulupäivänä lenkkeiltiin Lauran ja puudeleiden kera märässä metsässä ja pellolla. Ilman Piitua käytiin myös tutuilla syömässä. Illemmalla kyläiltiin mun kummitädin luona, jonne Piitukin pääsi mukaan. Ekan kerran Piitu osasi heidänkin luonaan rauhottua lepäämään ja käyttäytyi muutenkin hyvin.

Tapaninpäivänä kyläiltiin vähän lisää, tällä kertaa mummolassa. Piitu oli tapansa mukaan kunnon herkkis ja pelkäsi tuijottelevaa ja lässyttelevää mummoa (kuten aattona pelkäsi myös enoani). Kesti pitkän aikaa ennen kuin epävarmuus karisi ja murinat ja haukut jäi pois. Lopulta jää murtui kuitenkin ja Piitu jopa kerjäsi rapsutuksia ja lisää herkkuja mummolta. Mummon miestä Piitu uskalsi lähestyä heti itse ja meni nuolaisemaan kädestä, koska hän istui rauhassa sohvalla, eikä käyttäytynyt lainkaan uhkaavasti Piitua kohtaan, toisin kuin tuijottava, kohti kumartuva ja kättään ojentava mummo. Vanhuksillepa ei sitten selittelyt ja ohjeistukset mene vaan kaaliin, niin jouduttiin sietämään möykkäävää eläintä, kun jatkuvasti sitä painostettiin tulemaan luokse ja ottamaan namia kädestä tms..  Varauksella Piitu suhtautui mummoon jään murtumisen jälkeenkin, joka huomattiin lähtiessämme pois. Siinä vielä mummo antoi viimeiset rapsutukset ja Piitu katsoi kulmien alta ja nojasi kauemmas ja rapsutuksen jatkuessa murahti. Että näin...

Paineita ja kierroksia mummolassa kerättyään Piitu pääsi purkamaan energiaansa koirapuistoon Tuiskun kanssa. Siitä lähdettiin vielä lenkkeilemään Tuiskun porukan ja Piitun kasvattajan lauman kera. Kylläpä oli väsynyt neiti, kun vihdoin tunteja reissussa oltuamme päästiin kotiin.

Vaikka Joulu on aivan ihanaa aikaa, niin täytyy sanoa, että tänä jouluna tuli rampattua paikasta toiseen sellasta haipakkaa, että parin päivän rentoutuminen ihan vaan kotona kaksin Piitun kanssa tekee todella hyvää.