31.12.12

Piitun ensimmäinen Joulu

Pikkuneiti odottelee malttamattomana pukkia.
Aamu käynnistyi perinteisesti Joulupukin Kuumaa Linjaa kantsomalla. Pettymys oli suuri, kun vanha tuttu pukki ei telkkarissa ollutkaan ja lähetys jäikin lopulta vaan taustamölyksi, kun neidin kanssa alettiin kaunistautumaan päivää varten. Kaulaan tonttukaulus ja päähän söpö rusetti. Olisin halunnut Piitulle joulunpunaisen rusetin, mutta pitkällinen metsästys tämän kaupungin putiikeissa ei tuottanut tulosta. Tämä pinkki oli siis ainoa löydös ja se sai nyt kelvata. Rusetti tosin ei pysynyt neidin menossa mukana yhtään, vaan tippui jo alas meidän rappukäytävään, kun matkattiin äidille Joulun viettoon. Onneksi on lyhyt matka ja huomasin rusetin tippuneen niin löysin sen vielä.

Piitu tarjoaa tassua ja taustalla pyörii Joulupukin Kuuma Linja.

Söpöstelyä.
Äidin luona aloimmekin pian (ennätyksellisen harvan ja ruman ilmais-) kuusen koristeluun. Ikuistimme myös pikku apulaisen koristellun kuusen edessä.



Piitu ei ollut erityisen kiinnostunut kuusesta, vaikka etukäteen pelkäsinkin, että sitä saa olla koko ajan komentamassa. Muutaman kerran pienesti maistoi vain kuusen oksaa, koristeiden antoi olla ihan rauhassa.

Iltapäivästä tehtiin siskon ja Piitun kanssa hyvänpituinen metsälenkki. Rämmittiin hangessa ja saatiin hiki pintaan. Piitu nautti, kun sai remuta vapaana ja väsyttikin itsensä tosi tehokkaasti. Loppuilta oli hyvin rauhallinen ja Piitu oli kuin enkeli. Olin odottanut, ettei se malttaisi ollenkaan rauhottua ja haluaisi olla kaikessa menossa mukana, mutta yllätyksekseni se lähinnä nukkui ja lepäili koko loppuillan. Lenkistä ei olekaan kuvia, kun oli ehtinyt tulla jo hämärää.


Lenkillä saatiinkin päälle kunnon nälkä ja pian päästiin joulupöytään herkkujen äärelle. Piitu asettui lepäämään, koska sen ruoka-aika oli myöhemmin vasta. Toki Piitu sai maistaa osansa kinkusta iltaruuan seassa. Myöhemmin illasta jaettiin lahjat ja tässä toimituksessa Piitu oli mielenkiinnolla mukana, mukavan rauhallisena kuitenkin, eikä häseltänyt. Piituakin oli pukki muistanut!

Piitu repi ihan itse pakettinsa auki!


Paketeista paljastui jätti hirvenluu ja pehmolelu.

Ylisöpö pehmolelu on Piitulle tosi mieluinen lelu :)

Loppuilta äidin luona menikin lähinnä herkkuluun kimpussa :)
Nämä lahjat olivat mun ostamia, mutta sai Piitu myös muilta lahjoja. Äiti oli ostanut Piitulle ns. superpallon ja pussillisen nameja ja äidin miesystävän 8v. tyttö oli ostanut ihania lumihiutaleen muotoisia pikkuluita :)

Vaikka kehuin Piitun olleen kuin enkeli koko illan, niin päivällä teimme löydöksen, johon vahvasti epäilimme syylliseksi Piitua. Nimittäin tämä löytyi tietokonehuoneen lattialta...


2 kommenttia:

  1. Ihana Piitu :)

    Mut heikot oli varkaan eväät, jos saaliiks jäi ainoastaan kurkun loppu :D

    VastaaPoista
  2. Vähän oli heikot eväät joo :D

    VastaaPoista