12.9.12

Jee me päästään treenaamaan!!!

Ollaan tässä kaverin kanssa pohdittu, että olisi niin siistiä päästä meidän pentujen kanssa johonkin treeniryhmään treenaamaan valvovan silmän alle. Omasta kaupungista ei oikein löytynyt mitään varteenotettavaa, niin kyseltiin naapurikunnasta. Saatiin nopea vastaus, että tulkaa kokeilemaan ja katsotaan kuinka sujuu. Jopa tuon minun osaamaton kakarani sai luvan tulla. Ainoa syy kouluttajan mukaan ei-kelpuuttamiseen kuulemma olisi, että 
a) ohjaaja lyö minua tai koiraansa 
b) koira puree minua tai jotain toista oppilasta
c) koiralta puuttuu rokotukset

Ainakin oletan, että mitään näistä kolmesta ei tule käymään. :D Kyseessä on siis arkitottelevaisuus-ryhmä. Eihän se ihan sitä agilityä ole, johon mulla olis erityisesti intressejä, mutta tästä on hyvä lähtee. Ja todellakin tarvitaan treeniä, etenkin sitä häiriötreeniä, jota toiset koirakot tuovat.

Ensi maanantaina mennään katsomaan paikan päälle koulutuskentälle, onko tuolla lapsosella korvia lainkaan. Toivottavasti meitä ei naureta pihalle sieltä!

No osaan mä istua, ku pyydetään.
Oliks tää sitä arkitottista??

2 kommenttia:

  1. Hei vähän hieno homma! Ja tosta on hyvä lähtee liikkeelle, eiköhän se agilityryhmäki löydy sitten kun sen aika tosissaan on :) Mihin te tarkalleen ottaen ootte menossa nyt?

    VastaaPoista
  2. Juu no tästä lähetään. On tuollakin agilityryhmiä, mut ne on täynnä :/ Mennään Nu-Pun Koiraklubi Ry:n kentälle, se on jossain siin Saukkolassa mun ymmärtääkseni :D

    VastaaPoista