5.6.12

Cesar Millan Live @ Hartwall Areena

Viikko sitten kävin katsomassa Cesar Millanin (koirakuiskaaja) seminaaria Hartwall Areenalla. Seminaari oli kokonaan englanniksi puhuttu, eikä tekstityksiä ollut joitakin videoklippejä lukuun ottamatta. Koska sanasto oli ennestään tuttua tv-ohjelman ja kirjojen lukemisen kautta, oli jopa minun melko huonolla englanninkielen taidolla helppo ymmärtää mistä puhutaan. Cesarin show oli hyvä ja ajatuksia herättävä, vaikka sinäänsä mitään uutta ei siellä minulle tullutkaan. Hyviä konkreettisia käytännön vinkkejä tuli esim. koiran yksinoloon valmistautumiseen, joita varmasti tulen pennun kanssa hyödyntämään. Esim. heti kotiin päästyäni yöllä seminaarin jälkeen oli pakko jo siirtää pennun peti uuteen paikkaan. Alunperin ajateltu olevinaan järkevä paikka ei enää tuntunutkaan niin järkevältä. Myös näytettiin show´ssa mukana olleiden suomalaisten koirien kanssa kävelyn hallitsemista ja innokkaan podengo-pennun kanssa Cesar näytti kuinka sille voi tarjota pientä työtä, jotta se työskentelee ruoan eteen. Helppoja juttuja toteuttaa kotona koiransa kanssa itse kunkin.

Cesarin pääviestihän on kaikessa yksinkertaisuudessaan, että koira on koira. Tämän kun ihmiset ymmärtäisivät, päästäisiin jo pitkälle. Mutta tässähän se suurin ongelma nykymaailmassa on, kun ihmiset pitävät koiria omina lapsinaan ja koiraa inhimillistetään ja leillitään, vailla minkäänlaista kuria. Onhan ne rajat lapsillekin asetettava, niin yhtälailla koiralle. Rajaton lapsi on turvaton lapsi, näin myös koira. Paljon on samankaltaisuuksia koiran- ja lapsenkasvatuksessa, mutta kuitenkin ero on suuri.

Cesar puhui paljon energiasta. Siitä kuinka koira lukee ihmisen energiaa ja peilaa sitä käytöksellään. Joten oikeilla jäljillä ollaan, kun syytetään sitä ihmistä siellä hihnan toisessa päässä, eikä koiraa. Havainnollistavana esimerkkinä energiasta näytettiin video, jonka laitan myös tähän (seminaarissa esitettiin kyllä joku lyhyempi versio, ilman musiikkia). Kun hallitsee mielen, hallitsee kehon. Koolla, asemalla, saavutuksilla ei ole merkitystä, rauhallisen itsevarmalla energialla sen sijaan on.



Nämä ajatukset nyt päällimmäisinä jäi mieleen seminaarista. Tyytyväinen olen, että tuli liput hankittua, vaikka vähän petyinkin, ettei Cesarilla ollut yhtään omaa koiraa mukana. Tokihan tämä on ymmärrettävää, kun on pitkällä kiertueella. Oli kyllä hauskaa nähdä suomalaisia koiria osana show´ta ja Cesarin suomalaisten nimien tavailu oli huvittavaa :D Ehdottomasti suosittelen kaikille, joita aihe vähääkään kiinnostaa. Eiköhän sieltä jokainen saa kuitenkin jotain ajatusta. Toki edellyttää, että ymmärtää englantia sen verran, että sitä jaksaa sen reilu parituntisen seurata ja pysyy vielä kärryillä.

Loppuun vielä ote kirjasta: Koirakuiskaajan pentukoulu - Cesar Millan ja Melissa Jo Peltier:

***
"Cesarin resepti onnelliseen koiranelämään:

Jokainen koira ja pentu tarvitsee...
1. liikuntaa (eli vähintään kaksi jäsenneltyä kävelylenkkiä laumanjohtajan kanssa joka päivä)
2. kuria (eli selkeästi ilmaistuja ja johdonmukaisesti yllä pidettyjä sääntöjä ja rajoituksia)
3. hellyyttä (eli fyysistä hellyyttä, kehuja, herkkupaloja ja leikkimistä)

...mutta tässä järjestyksessä! Hyvä laumanjohtaja osoittaa rakkautensa täyttämällä koiran tarpeet kaikilla kolmella alueella - ja oikeassa järjestyksessä."
***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti